keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Karaistustoimintaa pohjoissavolaisittain


Iltapäivälehdissä on hämmästelty siperialaisessa Krasnoyarskin kaupungissa harjoitettavaa lasten karaistustoimintaa. Tässä brutaalissa prosessissa lapset ensin saunovat, siirtyvät uima-asuissa 23 asteen pakkaseen ja kaatavat niskaansa jäistä vettä. Tämähän on ihan kuin omassa lapsuudessani sillä erotuksella, ettei meillä mitään uima-asuja ollut. Humpuukia.

Hiusten jäätyminen oli aina yhtä jännää. Serkkujen vanhemmat olivat vähän liian tarkkoja asioista - pihasaunasta talolle on matkaa ehkä 15 metriä ja sitä varten penskaraukoille piti pukea päälle täysi varustus aina haalarista kypärämyssyyn ja kauluriin. Varmaan olivat sen takia yhtenään kipeenä. Minusta lasten pitää välillä vähän palella, syödä hiekkaa ja nuolla kengänpohjia. Ja ruokia kun pitää yön yli hellalla, pakkikaan ei ota itseensä ihan pienimmistä asioista.

Pakkiongelmista tulikin vielä mieleen eräs tapaus. Kaverini kehitti itselleen oksennustaudin näin aikuisiällä, viimeksi oli yrjönnyt kuulemma ala-asteella (jos alkoholin sivistynyttä käyttöä ei lasketa mukaan). Minä huippuystävällisenä henkilönä tarjouduin hakemaan kaupasta oksennustauti-yhteensopivaa evästä. Mitä luultavimmin olin siis itse vailla jotain palvelusta kun noin intouduin auttamaan. Anyways, kauppalistaa tehdessäni kaveri varmisti ensimmäisenä, että onhan se limppari sitten lightia. Olin että löyseehän nyt pikkusen. Ja kyllähän se löysäs - pari kiloa lähti painosta vaikka litki sokerilimpparia.

 

tiistai 5. helmikuuta 2013

Matkustamisen alkeet

Jennijee kasasi ulkomaanmatkansa tiimoilta vinkkejä, jotka helpottavat lapsellisten matkailua. Tässä mahon lehmän vinkit matkailuun – osa niistä soveltuu kyllä myös lapsellisille.

Matkan suunnittelu
Trust no one. Jos matkustat ryhmässä, se tarkoittaa, ettei kukaan muu ole selvittänyt etukäteen yhtään mitään. Aloita vaikka selvittämällä missä päin majapaikka on ja miten sinne helpoiten pääsee.

Konfliktien välttämiseksi valitse matkaseuraksi henkilöitä, jotka a) eivät ärsytä sinua jo valmiiksi b) ovat kiinnostuneita suurinpiirtein samanlaisista asioista kuin sinä ja c) voivat käyttää kohteessa per päivä enemmän kuin 20 e rahaa.

 
Ajoneuvot

Jos lähdet matkaan omalla kulkupelillä, se on syytä huoltaa pikkaisen aikaisemmin kuin edellisenä yönä. Esimerkiksi moottoripyörästä saattaa jäädä öljyproppu kiristämättä ja se voi tippua Varkauden ABC:n rampilla ja kadota tienpientareen kasvustoon.

Ole kärsivällinen äläkä menetä malttiasi. Vaikkapa jos moottoripyörän öljyt ovat valuneet maahan, ei kannata provosoitua, kun joku molokki nauraa päin naamaa ja kysyy "leviskö pyörä". Väkivalta ei ole ratkaisu.

Varaa riittävästi matka-aikaa. Öljyproppu-tapauksessa voi käydä jopa niin hyvä tuuri, että ennätät maksamallesi, muutamien satasien arvoiselle laivamatkalle Rostockiin.


Asiakirjat
Huolehdi että mukana on varalta myös toinen, mielellään voimassa oleva, henkilöllisyystodistus. Se on käyttökelpoinen esim. silloin, jos onnistuu pääsemään Saksaan asti vanhentuneella passilla, ennättää matkustaa maan halki ja asia tulee puheeksi rajavirkailijoiden kanssa vasta Itävallan rajaa ylitettäessä.
 

Hygienia-asiat
Jos matkaat halpamaahan, älä oleta että neljän tähden hotellissa on naurettavan huokeaa. Olettamus voi osoittautua petolliseksi esimerkiksi prätkäreissulla. Kun ukot ovat ajaneet munat vaahdossa viikon ristiin rastiin, niille saattaa tulla kuningasidea viedä kaikki vaatteensa hotellin pesulaan pestäviksi. Ruusuntuoksuisten ja silitettyjen tennissukkien, kalsareiden ja t-paitojen hinta saattaa osoittautua hätkähdyttäväksi.

 
Bon voyage!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tuliaisraportti II

Avomies palasi työmatkaltaan Virosta. Tallinna-Helsinki -välillä mikään kauppa ei kuulemma ollut auki, joten tuliaiset jäi hankkimatta. Onneksi matkan varrelta oli kuitenkin tarttunut mukaan pari kotiinviemistä ihan itselle.


Jos nimesi on Simo, sinäkin varmaan pidät tuotteen nimiöintiä ratkiriemukkaana. Kotonamme on siis, kerrankin, laadukkaan oloista punaviiniä.



Lisäksi  mukaan oli tarttunut viisi pakettia makkaraa, mm. Rakvere öllesigareja.

Muilla matkalaisilla ei mennyt yhtä vahvasti, olivat nimittäin joutuneet hankkimaan tuliaiset ABC-liikennemyymälästä.

 
Kylläpä vituttais olla jonkun niistä emäntä.
 


Pyykkipäivä

Oravikosken luksusasunnossa on äskettäin havaittu uusi ilmiö. Pyykkikoneen huuhteluvedet nousevat keittiön tiskialtaaseen.


Kodin putkimiehellä olen lotrannut kerran, ei vaikutusta. Toinen kodin putkimies ei ole osoittanut asiaa kohtaan suurta mielenkiintoa.

En meinannut kyllä itsekään tehdä asialle mitään, varmaan tästä viiden vuoden sisällä pois muutetaan.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Parisuhteen neljä vaihetta

Lueskelin luotettavasta lähteestä juttua parisuhteen kehittymisestä. Pakkohan sitä oli peilata omaan tilanteeseen.

Vaihe 1: Rakastuminen

Suhteen alussa kumppanista on epärealistinen kuva. Rakastuminen on voimakas tunnetila, joka aikaansaa hormonimyrskyn. Pari haluaa yleensä viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Muut asiat elämässä tuntuvat jäävän taka-alalle.
 
 

Tapasin avomieheni 18-vuotissyntymäpäivänäni. Paikallisessa kuppilassa. Näin ne suuret rakkaustarinat alkavat. Minulla oli hänestä täysin epärealistinen kuva. Luulin nimittäin silloin, ettei ukossani ole mitään vikoja. Tämä harhaluulo on myöhemmin oikaistu useampaankin otteeseen. Väite siitä, että pari haluaa rakastumisvaiheessa viettää kaiken mahdollisen ajan pitää myös paikkansa. Tosin meidän tapauksessamme tosin lähinnä se koski minua. Ukolla oli jo silloin paljon kaikenlaisia bisneksiä ja työhommia. Olimme aina viikot erossa ja eroahdistus oli valtava. Varmaan yhtä paha kuin meidän koiralla, mutta en sentään kussut sohvaan ikävän takia.


Vaihe 2: Vakiintuminen

Rakastumisen tunteen laantuessa silmät avautuvat ja molemmat näyttävät todellisen luonteensa. Pari ihmettelee toisessa tapahtuneita muutoksia ja protestoi niitä vastaan. Liika yhdessäolo voi ahdistaa. Toisaalta yhdessäolo voi tuntua myös tylsältä. Tästä vaiheesta alkaa arkirakkaus, mikäli pari ei päädy lähtemään eri teille.
 
 

Ah, vakiintumisvaihe. Been there, done that. Liian yhdessäolon ongelma tuli ratkaisua siten, että mies aloitti yritystoiminnan. Päivätyön oheen. Jotain tilastoakin tuli silloin pahimmassa katkeruudessa pidettyä. Saattoi mennä viikko silleen, että oleskeltiin yhdessä (yönaikaista tajuttomuustilaa lukuunottamatta) kolme tuntia. Kolme. Tuntia. Olin siihen aikaan aika äkäinen. Tai olen minä nytkin, mutta silloin olin vieläkin äkäisempi. Tässä vakiintumisvaiheessa alkoi tulla ukon sukulaisilta perheenlisäyskyselyitä. Ne kuittasin sanomalla, että kyllä meille varmaan lapsia tulee, jos mies runkkaa mukiin, postittaa sen mulle ja minä työnnän ruutalla sisään. Eivät taas hetkeen kyselleet.
 

Vaihe 3: Itsenäistyminen

Tämä parisuhteen kolmas vaihe on monelle se kaikkein vaativin ja raskain. Se on itsenäistymisen ja irtautumisen aikaa, joka alkaa suhteessa monesti 7-10 vuoden kohdalla. Moni tarvitsee tässä vaiheessa korostuneesti omaa tilaa ja miettii tosissaan, mitä elämältään oikein haluaa ja kuka minä oikeastaan olenkaan. Pohdintaan kuuluu myös parisuhteen uudelleen arviointi: millainen ihminen puolisostani on tullut ja haluanko todella elää hänen kanssaan?
 

Seitsemän vuoden kriisi on päihitetty jo ajat sitten. Tarkennan siis, etten puhu seitsemännen vuoden kriisistä, vaan seitsemän vuoden kriisistä. Tämä vaihe saattoi kyllä lipsahtaa meiltä vähän ohi kun oli niin paljon töitä. Ehkäpä tässä taloudessa vielä joskus tajutaan mitä elämältä oikein halutaan ja kuka peilistä takaisin tuijottaa. En pidä tätä kohtaa hirveän tärkeänä. Tulee vaan liikaa paineita.


Vaihe 4: Kumppanuus

Itsenäistymisvaiheen jälkeen parilla on kaksi vaihtoehtoa: erota tai löytää uudenlainen yhdessäolon malli. Kun pari pääsee itsenäistymisvaiheen ohi, parisuhteessa alkaa reilumpi ja lempeämpi kumppanuuden aika. Molemmat kokevat, että elämässä on riittävästi itsenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Arkeen tulee lisää huumoria ja väljyyttä.
 

 
Luulen, että olemme tässä kumppanuusvaiheessa. Ainakin yhdessäolovuosien perusteella näin pitäisi olla. Tilaa ja itsenäisyyttä piisaa. Avomies lähti työmatkalle tänään. Kaverini kyseli eilen ukon matkasta ja en muistanut minne se on menossa, kenen kanssa, milloin tarkalleen ottaen lähtee ja milloin tulee takaisin. Ukko on joskus syyttänyt minua sitä, etten aina oikein kuuntele. No, ei siinä mitään, varmistin nämä asiat eilen ja olin tyytyväinen itseeni, mutta nyt en enää muista mikä paikkakunta olikaan kohteena ja tuleeko ukko takaisin lauantaina aamuyöstä vai lauantai-iltapäivällä. Minusta aika hyvin kuitenkin. Ja siitä olen kyllä ihan sataprosenttisen varma että on kuitenkin jo lähtenyt sinne reissuun.

 

tiistai 29. tammikuuta 2013

Hiacen takalasi-saaga jatkuu

Oli tuossa äskettäin tarinaa siitä, miten pakettiautossa on järkevä kuljettaa tavaraa.

Avomieheni kävi tänään vaihdattamassa takalasin. Soitti sitten kotimatkalla moottoritieltä ja kysyi, että etpä ikinä usko mitä nyt kävi. Olin että no mitä. Minulle kerrottiin, että vastavaihdettu takalasi oli räjähtänyt tuhannen pillun päreiksi moottoritiellä. Tällä kertaa "mikään ei ollut varppina lasiin osunut".


Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivatkin jo kuvasta, että kodinkoneet oli aseteltu liikenneturvallisesti vaaka-asentoon, tai ainakin melkein. Ja kuormaliinojen käyttöä on varmasti ainakin harkittu. Jotain se on siis oppinut viime tällistä. Yritystä on ollut, yrittäjämiehellä.

Liike epäili materiaalivirhettä, minä epäilen pikkuisen jotain muuta. Näin meidän kesken, veikkaan että kodinkoneet on saattaneet olla toisenakin turmahetkenä ihan samalla tavalla aseteltuna kuin aiemmin.

Ei vaan uskalla sanoa mulle mitään. Pelkää pirulainen.



Palveleva Joken taksi

Ukon kotikylällä on maailman parasta palvelua tarjoava taksiyrittäjä, Joke.

Ihan sama monelta Jokelle soittaa, se on aina valmis lähtemään ajohommiin. Jos puhelin pirahtaa vaikka keskellä viikkoa aamuyöstä, ihan sattumalta Joke "oli lukemassa kirjaa ja voi kyllä lähteä heti tulemaan". Ja jos jollekin tulee matkalla vähän paha olo, niin ei siitä tehdä numeroa.

Ukon isoveli lähti tässä taannoin yökerhoon läheiseen kaupunkiin ja tilasi kyydin Jokelta. Kun taksi oli miltei perillä eli matkaa oli taitettu lähemmäs 40 kilometriä, alkoi ukon isoveli kaivella maksuvälineitä esille. Vaadittiin muutama hätääntynyt taputtelu takin ja housujen taskujen kohdalla, kun tuli kriittinen havainto, että kukkaro se muuten perkele jäi kotiin. Sitten piti Jokelle tunnustaa miten oli käynyt. 

Asioista ei kannata turhaan tehdä ongelmia. Joke sanoi, että kyydin voi maksaa ihan hyvin sitten kun seuraavan kerran satutaan näkemään, otti omasta lompakostaan satasen ja antoi sen ukon isoveljelle ja kysyi että "kai tämä yhdeksi illaksi riittää"?