Soitan sillä välin musiikkia ja sen jälkeen esitän sinulle vielä muutamia kysymyksiä

Iltalehdessä oli juttu Soneran asiakaspalvelun puheentunnistusautomaatista. Olen polttanut itsekin päreeni ko. laitokseen ja suoraan sanottuna vituttaa kuunnella sitä jargonia. Erityisesti tilanteessa kun tiedän ongelman aika varmasti jo ennakkoon ja siitä huolimatta on käytävä läpi n kpl kysymyksiä. Ilmaa hengittävän asiakaspalvelijan puheille päästäkseen vaaditaan minimissään kolmen minuutin utelut ja pimpelipompelit. Ja tällä ihan kehutaan. "Jopa kolmessa minuutissa!". Ensin mä olin että ei vittu, ja sit mä olin että ei saatana.

Jos olet niin onnekas, ettet ole koskaan joutunut kyseisen aparaatin kanssa asioimaan, niin kuuntelepa täältä miten prosessi menee. Ironisinta on, että Soneran toimintaa kritisoivan klipin alussa joudut ensin katsomaan Soneran mainosta 20 sekunnin ajan ennen kuin pääset itse asiaan. No, sopii tyyliin.

Minulla hermot palaa jo siinä kohtaa, kun robotti kertoo "Palvelu toimii puheellaaah". Olen vanhanaikainen ihminen. Haluan henkilökohtaista palvelua. Mielestäni minä maksan siitä ja olen oikeutettu aitoon asiantuntijapalveluun robotin sijaan. Jännityksellä odotan milloin temppuradan päässä odottava ihmisasiakaspalvelu ulkoistetaan Intiaan.

Erityisesti mieltäni lämmittää pelotteluksi tulkittava ilmoitus, jossa kerrotaan että aiheettomasta asentajan käynnistä veloitetaan satanen. Ekan kerran kun tuon kuulin, niin löin luurin korvaan. Jäin miettimään pahoittiko robotti mielensä.

Rautarouvan raportti

Viikon verran hammasrautaelämää takana. Aikuisten ihmisten reaktiot aikuisen ihmisen hammashoitoon ovat vähintäänkin erikoisia. Hassunhauskoja tapoja kommentoida asiaa ovat esimerkiksi seuraavat:

"Näytät niin keskittyneeltä siinä raudoissasi."

(tilanne: teen normaalisti töitä työpisteelläni)

"Hymyile oikein leveästi!"

(tilanne: tiimipalaveri alkamassa ja joku huikkaa ovelta nämä terveiset)
 

"Irvistä!"

(ei ansaitse edes vastausta, ainoastaan kylmän tuijotuksen)

Yksi hyvä on myös käydä raudoitetun henkilön alahuuleen kiinni, jotta pääsee näkemään kiskot. Tää on varmaan verrattavissa siihen, että raskaana olevan vatsaa pitää mennä näplimään ilman lupia. Tai ei. Tää on pahempaa. Pitää ensi kerran sanoa että nyt kun tässä alettiin, niin voisin seuraavaksi esitellä genitaalilävistykseni.

Sitten olen saanut näitä sinänsä ihan kannustavia kommentteja, tyyliin mikäs sun hampaissasi muka oli vialla. Varmasti hyväntahtoinen kommentti, ei siinä mitään, mutta siinä kohtaa kun on singolla ammuttu suu täyteen legopalikoita ja ongenkoukkuja, sitä itsekin kyseenalaistaa koko hoitoonryhtymispäätöksen. Lisäksi tulee "yhdeksän kuukauttahan on tosi lyhyt aika" -settiä. Ilmeisesti niillä yritetään kannustaa, mutta siinä vaiheessa kun prosessia on jäljellä 268 päivää, ei tuo kommentti viihdytä yhtään. Kokeile itse syödä vaikka alkuun viikon ajan keittoa, muussia ja sosetta, ja tule sitten heittämään läppää siitä nopeasta ajankulumisesta.

Mitä pitäisi sanoa tai tehdä? Voi vaikka toivottaa tsemppiä ja jaksamista projektiin ja kysyä vaikka asiallisia kysymyksiä, jos prosessi kiinnostaa. Tai sitten alkaa puhua ihan muista asioista. Ei se sen kummempia tarvii.

Menin rohkeasti muiden mukana ekana päivänä lounaalle. Hammasraudat vastikään ottanut kaverini oli piilotellut kaksi viikkoa toimistolla syöden proteiinirahkoja lounaaksi. Minä päätin että minun elämä ei muutu rautojen takia. Piti nöyrtyä ja todeta, ettei homma mee ihan niin. Ennätyskorkeiden (hammaslääkärin kommentti) korokepalojen  takia takahampaat jää pahimmillaan puolen sentin päähän toisistaan ja pureminen ei ole fyysisesti mahdollista. Jotensakin näin on takahampaat asemoitu täydessä purentatilanteessa:

Pyörittelin savuporokeittoa hammasrautojeni seassa ja nieleskelin. Karjalanpiirakan puolikas meni runsaalla voilla ja pikkupaloiksi pienittynä. Ei se nyt ehkä ihan tavallinen lounaskokemus ollut. Erityisesti mieltäni lämmitti vastapäätä istuneen miespuolisen kollegan virnuilu. Oikeesti. Jos minä pystyisin syömään normaalisti, totta helvetissä minä niin tekisin. En todellakaan kaipaa mitään huomiota osakseni näiden kiskojen kera. Siinä on ihan riittävästi, että näytän siltä kuin mulla ois nuuskaa huulet täynnä.

Joudun suorittamaan vaha- ja kumilenkkioperaatiot invavessassa, koska naistenvessaanhan voi joku törmätä hetkellä millä hyvänsä ja en halua olla Jaws-tyyliin irvistelemässä siinä kun näin tapahtuu. Kaikkihan tietää, että invavessa on juuri se paikka, missä porukka käy paskalla kun eivät kehtaa normaaleissa vessoissa polskautella pönttöä. Jos vaikka vieruskaveri kuulee ja tajuaa että siellä istuu toinen ihminen. 

IT-ammattilaisena pidän Excel-päiväkirjaa prosessista, siihen kuuluu mm. vitutuskertoimen dokumentointi. Viikonloput ovat nykyään tavallistakin ihanampia. Voi itse valita näkeekö ihmisiä vai ei. Nyt on taas maanantai ja ehkä lähdetään uuteen nousuun.

 

 

Rotumääritelmä - saksanmetsästysterrieri

Latinankielinen nimi: Resistansimus maximus

Säkäkorkeus: Ylettää hyvin kusemaan runkopatjasängyn reunaan

Uskonnollinen vakaumus: Protestantti

Poliittinen kanta: Vihaa perussuomalaisia, kohdattaessa saattaa käydä päälle

 

Luonne: Pahoittaa mielensä milloin mistäkin ja on innovatiivinen etsiessään jatkuvasti uusia kostomahdollisuuksia. Pitää lapsista, erityisesti niiden nylkyttämisestä ja kalsareiden nuuhkimisesta.

Arkkivihollinen: Suomenpystykorva

Älykkyys: Oppii hyvin temppuja, kuten irvistämisen keskisormea näytettäessä

Terveystilanne: Esiintyy jonkin verran hammaspuutoksia. Puree mielellään kiviä, jos ei pääse etenemään luolassa.

Käyttö: Monipuolinen metsästyskoira. Metsästää mm. supikoiria, mäyriä, hevosia, jäniksiä, oravia, siilejä ja hiiriä. Myös eläimenmuotoiset patsaat kelpaavat hyökkäyskohteeksi. Jäniksenmetsästysprosessi menee niin että kun jänis tekee ensimmäisen harhautuslenkin, koira jää pyörimään ympyrää ja jänis nauraa partaansa vähän matkan päässä.

Aggressiivisuus: Satunnaista taipumusta löytyy

Suosittelen rotua ihmisille, joiden elämä tuntuu liian helpolta.

 

Eniten vituttaa... mainokset

Miettikää, näistä  aivopieruista vielä maksetaan jollekin palkkaa.

Zalando

Ensinnäkin. Äijä sanoo tsisko eikä sisko. En tiiä onko joku muu huomannut. Ja se kiljuminen. Naisten elämähän ei ole muuta kuin uusien kenkien ja laukkujen ostoa ja niiden kaunista varastointia.

 

Antiexem

Jeesus mitä lässytystä. Keinotekoinen kutituskohtaus ja tekonauru saa minut putoamaan henkiseen mustaan kuiluun. ”Ei kutita enää”. Jepjep. On tehokasta kun ostohalutkin hävis samalla kertaa.

Always

Ei petä koskaan. Viimeisin on tämä New York –kampanjan mainostaminen. Jos sidepakkauksesta löytyy voittokuponki, eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pikkarit polvissa pomppimaan pitkin käytävää. Siis oikeesti.

Vakuutusmainos (If)

Jossain vaiheessa telkkarissa pyöri vakuutusmainos, jossa laatikossa asui hiiriä ja niille sattui kaikenlaista talossa ja puutarhassa. Hiiret oli rumia ja se sohlaaminen vaan ärsytti. Tämä mainos ei ehkä mahdu paskimpien sarjaan, mutta tästä tuli sattumoisin mieleen yksi tarina. Minä tunnen yhden tosielämän laatikkohiiren. Muutti tilapäisesti yhdelle meidän mökeistä tässä taannoin ja lähti virittelemään lisäantennia katolle. Reinoissa. Syksyllä. No, sehän otti ja liukastui ja rojahti alas katolta. Antenni pysyi rytinässä mukana sillä tavalla, että se upposi asentajan rektumiin. Kaveri pyöri tuskissaan nurmikolla ja eikö puhelin alkanut soimaan. Siellä Ifiltä tarjottiin koti- ja tapaturmavakuutuksia. Asentaja laittoi heti tilaukseen kaikki mitä oli. Edes typerä mainos ei estänyt sitä tilausta. Kontaktointi sattui juuri oikeaan paikkaan.

Tallinna-raportti

Kävin Tallinnassa opintomatkalla viron kielen kurssilaisten kanssa. Appiukko ja avomiehen sisko kuuluivat myös seurueeseen. Ylös piti nousta perjantaina ennen sian peraisua, siinä puoli kolmen maissa. Appiukon autossa kuunneltiin Yle Suomea. Radiossa avauduttiin huonoista oloista ja valittamisesta, sodatkin mainittiin. Tuli niistä jorinoista mieleen Monty Pythonin sketsi, jossa oli kilpailu siitä, kenellä on ollut lapsuudessa vaikeinta. Suosittelen tutustumaan.

Matkaporukka oli kaikkea 31 – 63 vuoden ikäväliltä. Ensimmäisenä iltana mentiin illalliselle minnekäs muuallekaan kuin Olde Hansaan. Kesken ruokailun matkanjohtaja kertoi, että haluaisi kotiin. Se nostatti jo ennestään väsyneen tunnelman kattoon.

En ole itse käynyt Tallinnassa kuin kerran, jos nyt ei muutamaa parin tunnin maissa oleskelua risteilyn yhteydessä lasketa. Tai porhaltamista läpi kaupungin matkalla kohti Saarenmaata. Nyt tuli käytyä Teletornissa, Kadriorgin puistoalueella ja palatsissa ja Lennusadamassa. Avomiehen sisko raahasi minut Merekeskukseen ihan sen kokemuksen takia. Heti kun sisälle pääsi alkoi kuulua ”toppi tuunikka housuu”. Ihan vitun hirvee paikka. Semmonen lähiegypti.

 

Lauantaina törmäsin sattumalta entiseen työkaveriin. Oli puhe, että voisi nähdä illalla jos sattuu aikatauluihin sopimaan. Ne menivät johonkin baariin katsomaan Suomen peliä ja meidän sakki meni hotellille illallisen jälkeen ottamaan vauhtia. Puhe oli käydä juomassa yhdet appiukon hotellihuoneessa, mutta lopputulos oli se, että siellä joristiin varmaan puolitoista tuntia ja sitten kukaan ei enää jaksanut lähteä takaisin vanhaan kaupunkiin. Mitvit. Puheenaiheetkin olivat lopulta hyvin kevyitä. Lapsuuden traumat, itsemurhat ja kunnallispolitiikka. Sano siinä sitten johonkin väliin että lähetäänkö hei baariin.

Sunnuntaina oli aamupalalla ehkä reissun mieleenpainuvin tapahtuma. Ravintolaan tuli (toivottavasti) isänsä kanssa joku ehkä 15-vuotias tyttö, joka oli valinnut asukokonaisuudeksi flanelliset yöpuvun housut ja nurinpäin puetun ribbineuletopin. Rintaliivit oli jättänyt joko hotellihuoneeseen tai Venäjälle. Classy.

Kalevin myymälästä tuli ostettua käsin tehtyjä konvehteja tuliaisiksi. Minkälaisia lie olleet. Normaalisti jos nappaa suuhun pahaa-aavistamattomana hyvännäköisen Kalevin karkin, sen sisällä on lurkkimassa vähintään joku rusina.


 

9 kuukautta

Ei, en ole raskaana. Otin eilen hammasraudat ja nyt olen kovassa vedossa. Kirjaimellisesti. Olen kuullut että hammaslääkärit ovat petollista sakkia. Tietävät varmasti jo nyt, että aika on tuplasti pidempi. Six Month Smiles my ass. Kostin niille jo valmiiksi muutama viikko sitten vastaanotolla käydessäni hajottamalla esimerkkikojeen. Yksi palanen meni nojatuolin sisään enkä saanut sitä kaivettua pois. Tunnustin mitä oli käynyt. Lääkäri sanoi, ettei haittaa, mutta veikkaan että se veloittaa tapahtuneen takia minulta muutaman satasen ekstraa. Enkä voi todistaa sitä. No, minun rahani menevät todennäköisesti muutenkin kokonaan praktiikan odotustilan leikkokukkiin. Tai Vuittonin laukkuihin.

Rautojen asennus tapahtuu näin:

1) Syödään puoli kiloa toffeeta pohjalle (hyvästit makeisille)
2) Laitetaan kortonki suuhun, joka pitää huulet törröllään puolentoista tunnin ajan
3) Hampaat pestään karkealla tahnalla ja tuulilasinpesunesteellä
4) Lisätään liimaa ja sujautetaan (painellaan väkivalloin) asennusmuotit paikalleen neljännes kerrallaan ja kovetetaan
5) Lääkäri tiedustelee haluatko kokeilla jo kielellä, miltä hampaat tuntuu. Siihen vastataan että ei.
6) Rakennellaan puoli senttiä korkeat korokepalat kulmahampaiden tuntumaan, ettei ylä- ja alahampaat pääse osumaan toisiinsa (estää tehokkaasti ruoan hienontamisyritykset näin 18 tunnin kokemuksella)
7) Järkytytään miltä suu näyttää ja harjoitellaan kumilenkkien virittämistä
8) Ymmärretään että on opeteltava puhumaan uudelleen
9) Siirrytään apteekkiin hankkimaan hammasharja, vahaa, aftageeliä, hammasvälien puhdistusharjoja ja kiukutellaan avomiehelle

Ruokapolitiikka tulee olemaan aika nestemäistä ja pehmeää tästä eteenpäin. Edes paahtoleipää en saanut syötyä eilen vaikka ei ollut kipuja. Ihan sen takia, että muutama milli on takahampaiden välissä ja ei nimittäin leipä hienonnu näillä asetuksilla. 

Kävin asioimassa ABC-liikennemyymälässä. Aino-sarjan Lumoava lakritsi oli tietysti loppu ja muut maut olivat paskoja. Piti tyytyä perus-lakritsijäätelöön. Meinasi jo eka tantrum iskeä kun näytti siltä, ettei ollut saatavilla sitruunanmakuista kreikkalaista jogurttia, mutta sitä onneksi oli vielä.
 

 

 

 

Näillä mennään. 


Vielä ei koske mihinkään eikä ole haavoja suu täynnä. Nämä vaiheet on varmasti luvassa seuraavassa numerossa.

Eniten mietityttää se, muuttuuko persoonallisuuteni. Tuleeko minusta ihminen, joka nauraa sydämellisesti myös huonoille vitseille? Viekää saunan taakse jos näin käy.

 

Tribuutti metsäkoululle

Kävin pari vuotta sitten hakemassa ammatti- ja aikuisopiston kautta jonkinlaista pätevyyttä sivutoimeni harjoittamiseen.  

 

Metsäkoulussa oli porukkaa laidasta laitaan. Pitkän linjan ammattilaisia, perintönä metsää saaneita ja metsän keskellä kasvaneita, kuten minä. Päällimmäisenä jäi mieleen eräs lakimies, joka piti aina semmoisia kymmenen minuutin, mielellään vartin mittaisia puheenvuoroja. Asiasta kuin asiasta. Ja joka helvetin kerta se puhui "kasvavasta, elinvoimaisesta metsästä". Se oli semmonen metsätalousmatlock, johon minä kypsyin jo toisena opiskeluiltana. Avomiestäni aina hymyilytti kun se tiesi miten mulla kiehui pään sisällä niiden monologien aikana. Kurssin lopuksi se kiitti minua ja ukkoani pyytettömästä työstä metsätilatalouden hyväksi. Mitähän tuohonkin ois pitänyt osata sanoa. En minä tiiä, onko se pyyteetöntä, kun on helvetinmoinen laina mitä pitää maksaa.

 

Ja voin kertoo, että ei oo nimittäin meikäläistä koskaan yritetty iskeä niin tiuhaan kuin tuossa metsätalousyrittäjän ammattitutkintoon johtavassa koulutuksessa Vuorelassa. Jos oot sinkku ja haluat itsellesi metsätilallisen, helvetin kyytiä ko. koulutukseen. Eikä maksa paljoo.

 

Siellä oli pari kaverusta, toinen ehkä about minun ikäinen ja toinen vähän vanhempi, jotka menivät polvilleen eläimellisen viehätysvoimani edessä. Tai ehkä ne oli vaan kylältä, jossa ei ole enää alle viiskymppisiä naisia. Nuorempi niistä aloitti lämmittelyn lähettämällä tekstiviestin yhden metsäpäivän jälkeen. Minulla oli kuulemma syntisen kauniit silmät. Kyllä melkein väittäisin että on kaverilla anatomia hakusessa, koska se oli siihen asti kyylännyt ihan jotain muita pusseja silmien alla. Tekstailua jatkui muutaman viikon ajan, oli kaikenlaista ehdotusta aina kynttiläillallisista lähtien, kunnes ymmärsi luovuttaa. Jossain vaiheessa sain myös viestejä ekan veijarin bestikseltä. Vastasin sillekin nihkeän asiallisesti. Avomiestä vaan lähinnä nauratti koko touhu.

 

Kyllä ahdisti paistella makkaroita sillä porukalla laavussa seuraavina metsäpäivinä.