Rautarouvan raportti

Viikon verran hammasrautaelämää takana. Aikuisten ihmisten reaktiot aikuisen ihmisen hammashoitoon ovat vähintäänkin erikoisia. Hassunhauskoja tapoja kommentoida asiaa ovat esimerkiksi seuraavat:

"Näytät niin keskittyneeltä siinä raudoissasi."

(tilanne: teen normaalisti töitä työpisteelläni)

"Hymyile oikein leveästi!"

(tilanne: tiimipalaveri alkamassa ja joku huikkaa ovelta nämä terveiset)
 

"Irvistä!"

(ei ansaitse edes vastausta, ainoastaan kylmän tuijotuksen)

Yksi hyvä on myös käydä raudoitetun henkilön alahuuleen kiinni, jotta pääsee näkemään kiskot. Tää on varmaan verrattavissa siihen, että raskaana olevan vatsaa pitää mennä näplimään ilman lupia. Tai ei. Tää on pahempaa. Pitää ensi kerran sanoa että nyt kun tässä alettiin, niin voisin seuraavaksi esitellä genitaalilävistykseni.

Sitten olen saanut näitä sinänsä ihan kannustavia kommentteja, tyyliin mikäs sun hampaissasi muka oli vialla. Varmasti hyväntahtoinen kommentti, ei siinä mitään, mutta siinä kohtaa kun on singolla ammuttu suu täyteen legopalikoita ja ongenkoukkuja, sitä itsekin kyseenalaistaa koko hoitoonryhtymispäätöksen. Lisäksi tulee "yhdeksän kuukauttahan on tosi lyhyt aika" -settiä. Ilmeisesti niillä yritetään kannustaa, mutta siinä vaiheessa kun prosessia on jäljellä 268 päivää, ei tuo kommentti viihdytä yhtään. Kokeile itse syödä vaikka alkuun viikon ajan keittoa, muussia ja sosetta, ja tule sitten heittämään läppää siitä nopeasta ajankulumisesta.

Mitä pitäisi sanoa tai tehdä? Voi vaikka toivottaa tsemppiä ja jaksamista projektiin ja kysyä vaikka asiallisia kysymyksiä, jos prosessi kiinnostaa. Tai sitten alkaa puhua ihan muista asioista. Ei se sen kummempia tarvii.

Menin rohkeasti muiden mukana ekana päivänä lounaalle. Hammasraudat vastikään ottanut kaverini oli piilotellut kaksi viikkoa toimistolla syöden proteiinirahkoja lounaaksi. Minä päätin että minun elämä ei muutu rautojen takia. Piti nöyrtyä ja todeta, ettei homma mee ihan niin. Ennätyskorkeiden (hammaslääkärin kommentti) korokepalojen  takia takahampaat jää pahimmillaan puolen sentin päähän toisistaan ja pureminen ei ole fyysisesti mahdollista. Jotensakin näin on takahampaat asemoitu täydessä purentatilanteessa:

Pyörittelin savuporokeittoa hammasrautojeni seassa ja nieleskelin. Karjalanpiirakan puolikas meni runsaalla voilla ja pikkupaloiksi pienittynä. Ei se nyt ehkä ihan tavallinen lounaskokemus ollut. Erityisesti mieltäni lämmitti vastapäätä istuneen miespuolisen kollegan virnuilu. Oikeesti. Jos minä pystyisin syömään normaalisti, totta helvetissä minä niin tekisin. En todellakaan kaipaa mitään huomiota osakseni näiden kiskojen kera. Siinä on ihan riittävästi, että näytän siltä kuin mulla ois nuuskaa huulet täynnä.

Joudun suorittamaan vaha- ja kumilenkkioperaatiot invavessassa, koska naistenvessaanhan voi joku törmätä hetkellä millä hyvänsä ja en halua olla Jaws-tyyliin irvistelemässä siinä kun näin tapahtuu. Kaikkihan tietää, että invavessa on juuri se paikka, missä porukka käy paskalla kun eivät kehtaa normaaleissa vessoissa polskautella pönttöä. Jos vaikka vieruskaveri kuulee ja tajuaa että siellä istuu toinen ihminen. 

IT-ammattilaisena pidän Excel-päiväkirjaa prosessista, siihen kuuluu mm. vitutuskertoimen dokumentointi. Viikonloput ovat nykyään tavallistakin ihanampia. Voi itse valita näkeekö ihmisiä vai ei. Nyt on taas maanantai ja ehkä lähdetään uuteen nousuun.