Lisää vain vesi

Kulunut reilu viikon jakso on ollut erinomaisia tapahtumia pullollaan. Minä kerron teille.

Avomies lähti kahden tunnin varoajalla maatalousmessuille Tarttoon. No siis tämä ei ollut sinänsä erinomaista, mutta minä sain kerrankin tuliaisen, joka ei ole majoneesipohjainen ja matkannut henkilöautossa 8 - 12 tuntia ennen tuomisten luovuttamista. (Viittaan taannoiseen Norjan reissuun ja tuliaisina saamaani katkarapusalaattiin.)

Sain käsilaukun muotoisen viinitonkan. Varmasti vetoaa niihin, jotka ostavat eläinkuosillisia likööripulloja ja niitä eri värisiä kissanmuotoisia puteleita, mitä niissä onkaan sisällä.

Kylläpä kelpaa lähteä huomenna akkojen iltaan kyseisen tonkan kanssa. Tasokasta. Mutta alkoholiakin ilahduttavammat olivat puolalaiset kevytkumpparit,  joissa pehmeä reunus ja lämpöinen ohut vuori. Maailman parhaat kengät.

Muina kohokohtina mainittakoon anopin pitämät synttärijuhlat. Koska kukaan ei ollut taaskaan mitään tähdellistä lahjaa ostanut (lue: en tällä kertaa hoitanut lahja-asioita vaan annoin lasten itsensä hoitaa hankinnat), oli lopputuloksena lahjakortti, jota ei välttämättä ollut oikeasti olemassa ja kukaan ei maksanut lahjakorttiosuutta kenellekään. Tai jotain. No, kuitenkin. Taas oli tapahtunut suvussa kuolemantapaus ja anoppi oli mukana vainajan tavaroiden korjaamisessa vainajan kiinteistöstä. Oliskohan kolmas kerta kahden vuoden sisään kun anoppila on täynnä jäämistöä. Tällä kertaa olohuoneessa oli valikoima jalkineita, vaatteita ja hanskoja ja saunaan (loogista) oli tehty Erinäisen Esineistön Esittelytila. Valikoimassa mm. miniporakone, voileipägrilli, Kermansaven "valko sipuli" -astia ja sen semmoista. Sieltä tai ottaa mitä mieli teki. Ei tehnyt mieli mitään.

Myös kärkipään sukulaiset pistäytyivät kylässä. Tuli siivottua toisin sanoen. Kaikenlaisia muuttujia oli tietysti vierailuun liittyen. Remonttiukot saivat laatoitustyöt tehtyä alakerran vessaan muistaakseni helmikuussa. Sitten jäi meille nakiksi laittaa vesihommat kuntoon, jotta voivat tulla sitten asentamaan uudet kalusteet. Tuossa huhtikuun alussa kun oltiin lomareissulla, remonttimies soitteli ja kysyi että voiskos sitä oikein missä vaiheessa tulla asennushommiin. Sanoin että ei oikein ole mahdollista vielä tässä kohtaa. Vieraiden tuloa edeltävänä iltana pakotin avomiehen tekemään vesikytkennät valmiiksi. Ja laittamaan vessanpöntön paikalleen.

Jäi sanomatta, että olisi hyvä jos siihen vessanpönttöön tulisi vesi. No, teki kuten määriteltiin. Tuttua IT-alalta.

Yhtenä iltana kesken paistin kypsymisen tuli isältä havainto, että hella tuntuu aika kuumalta kauttaaltaan ja uunin lämpötila ei laske vaikka säätää. Keittolevytkin hehkuivat suhteellisen kuumina, vaikkeivat olleet päällä olleetkaan. On se jännä ettei nykyajan hellat kestä kolmeakymmentä vuotta pidempään. Tai jotain.

Tänään isä haki uuden kodinkoneen ynnähtäneen tilalle. Asennusvaiheessa tuli tehtyä havaintoja. Ensinnäkin, 70-luvulla keittiöt ruukattiin tehdä silleen että työtasot ovat aika matalalla. Siihen kun uuden hellan asentaa ja vaikka laittaa asetukset kaikkein matalimmalle, jää hella silti puolitoista senttiä työtasoja korkeammalle.

Toinen juttu oli se, että kun suojalevyn poistaa vanhasta vekottimesta, voi yllättyä.

Siihen olivat kaverit kuivuneet. Hämmästyttävää. Kävin viskaamassa sontalan kuppeelle.

Uuden hellan käyttöoppaassa oli vinkattu asianmukaisesta vanhan hellan hävitystavasta. Minullahan oli ajatuksena, että heitetään tuote lavalle ja jätetään se kirkonkylälle mennessä kyläkaupalle. Siellä on kuulkaa kierrätyspiste, johon voi kansalainen ihan veloituksetta käydä jätteitä viemässä.

Tähänkin löytyi parempi keino. Avomies halusi välttämättä viedä hellan omalle ranchilleen. Olin että miksi. Kuulemma hellasta voi romumuodossa jopa vitosen saada.

Montakohan vuotta hella on pientareella. Ihan jännittää!