Virtsaamisen ja paskomisen ABC

Kusemisen ja paskomisen voi suorittaa monella tapaa väärin. Erityisesti julkisissa wc-tiloissa virheisiin törmää usein. Viattomat sivulliset joutuvat kärsimään tilanteesta ja heitä saatetaan pitää syyllisinä.

Havainnollistan kaaviolla.

Sitten vähän taustoitusta ja teoriaa.

Otetaan ensin käsittelyyn vessaharja, tuo Valehtelijoiden klubissakin aikanaan varmasti esitelty mystinen kapistus. Niitä esiintyy laajalti saniteettitiloissa. Ja ihan syystä.

 

Jos joku ei osaa käyttää vessaharjaa, voit itse leimautua tilanteessa, vaikka olet täysin syytön tapahtuneeseen. Jos satut menemään wc-koppiin, jonka pöntössä on jarrutusjäljet, sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Voit poistua. Tämä on tosin mahdollista ainoastaan silloin, kun wc-tiloissa ei ole muita ihmisiä. Jos muita henkilöitä on läsnä, sinun täytyy ääneen todeta, miten wc-pönttö on likainen, tai muutoin he pitävät sinua hulluna. Jos ennätit olla liian pitkään kopissa ja saniteettitiloissa on muita henkilöitä, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tarpeet ja wc:n vetämisen jälkeen putsata mahdolliset vielä jäljelle jääneet rannut. Koska muutoin niiden olemassaolo on sinun syysi, jos joku menee heti jälkeesi samaan koppiin ja huomaa jäljet.

Toinen ikävä tilanne on se, että menet wc-tiloihin, jossa on kaksi koppia. Olet yksin. Toisessa kopissa on juuri äskettäin asioitu, koska wc päästelee vielä vetämiseen liittyviä ääniä. Pöntössä on joko jarrutusjälkiä ja/tai kakkapökäle. Avaat toisen kopin ja käyt tarpeilla, siirryt pesemään käsiä. Saniteettitiloihin tulee henkilö, ja hän menee 100 % varmuudella siihen koppiin, jossa on paskat pöntössä. Hän on varma, että syyllinen olet sinä. Voisit tässäkin tilanteessa päivitellä ääneen tapahtunutta. Mutta tuskin teet niin. Alkaa nyt vieraan ihmisen kanssa puhua toisen pöntön sisällöstä. Tässä tilanteessa pitää poistua äkkiä. Toisaalta silloinkin vaikutat syylliseltä.

En kohdista erityisiä odotuksia ihmiskuntaan. Mutta yhtä toivon. Että wc:ssä asioinnin jälkeen pönttö vedetään. Kyllä, se on tarkoitus. Tiedän henkilön lähipiiristäni, joka ei vedä pönttöä virtsaamisen jälkeen. Kyllä. Tiedät kuka olet! Häpeä. Parane.

Raivostuttavaa on myös se, kun pöntön renkaalla on virtsaa tai muita nesteitä/eritteitä. Kaikkien, erityisesti losoperseiden, pitäisi pöntöltä nousemisen jälkeen katsoa taakseen ja varmistaa, ettei vessanpytyn renkaalle ole tippunut mitään nesteitä. Jos näin on käynyt, pitää putsata jäljet.

Sitten yksi kehoitus miehille. En tiedä miten trickyä peniksen kanssa operointi mahtaakaan olla, mutta lopputulos on lähes aina se, että vessan reunukselta löytyy virtsaa. Jumalauta. Jos ette osu pönttöön, olkaa niin ystävällisiä ja istukaa pöntölle kusemaan.

Loppuun vinkki niille, jotka eivät tunne wc-harjan toimintaperiaatetta ja käyttötarkoitusta. Ennen paskomista on syytä laittaa pönttöön wc-paperia. Tämä vaimentaa äänet ja hyvin todennäköisesti estää rantujen jäämisen pönttöön.

Olen puhunut.

Miten saat työnhakijat kiinnostumaan organisaatiostasi

Pääsin todistamaan lentoa odotellessani aivan mahtavaa dialogia, joka käytiin kahden julkishallinnon organisaatiossa työskentelevän semielähtäneen naisen välillä. Keskustelu käytiin äänenvoimakkuustasolla 9 (asteikko 1 - 10), joten en voinut välttyä kuulemasta tätä verbaalista ilotulitusta. Toinen henkilöistä oli vasta äskettäin aloittanut työskentelyn kyseisessä paikassa, joten hänelle piti kertoa miten bilehommat hoidetaan siinä putiikissa.

Tässä hekumallisimmat poiminnat:

Konkari: "Meillä naiset käyvät virkistystapahtumissa julkeasti firman miesten kimppuun."
Uusi tyyppi: "Ihan tosi?!"
Konkari: "Kyllä! Minun on pitänyt suojella meidän uutta tietohallintojohtajaa Penaa (nimi muutettu) pikkujouluissa ja muissa juhlissa. Olin viimeksikin sen body guardina."

Konkari: "Bileiden jälkeen liikkuu aina huhuja. Erään kerran tulin maanantaina töihin ja porukka kohisi kahden työkaverin välillä alkaneesta suhteesta. Minä sanoin siihen, että tuo juttu ei voi pitää paikkaansa, koska Irmeli (nimi muutettu) sammui jo alkuillasta enkä saanut sitä millään hereille."
Uusi tyyppi: "Teillä on sitten aika hyvät juhlat aina."
Konkari: "Kyllä. Glögijuhlissa oli viina landrattu hehkuviinillä ja me vaan juotiin. Meillä on aina aika railakasta. Kun talon tarjoilu loppuu, alkaa omien viinojen juominen."

Löysin juuri täysin odottamattomalla tavalla unelmatyöpaikkani.

Unohtakaa yrityskuvan kiillottaminen,  LinkedInit, Itämeren pelastushankkeet ja muu turhanpäiväinen. Laittakaa kaksi keski-ikäistä työntekijää lentokentälle tarinoimaan firman järjestämistä ryyppäjäisistä ja loppu on historiaa.

Laetanaan! -säännön esittely

Edellisen postauksen hedelmäpussikeskustelu oli mahtavaa seurattavaa. Ajattelin seuraavaksi hämmentää sceneä ottamalla puheeksi shampoot ja muut pesuaineet. Aihevalintaan vaikutti voimakkaasti myös se, että Facebook-kontaktini juuri äsken raportoi miten hänen lapsensa olivat suihkuleikkien aikana tyhjentäneet viemäriin osapuilleen 200 euron edestä hiustenhoitotuotteita.

Ja tästä päästään varsinaiseen asiaan. En ymmärrä miksi pitää olla useita pulloja hoitoaineita, suihkusaippuoita ja shampoita kerralla avattuna. Kristilliseen kylpyhuonehyllyyn mahtuu yksi pullo kutakin edellä mainittua sekä yksi vapaavalintainen täydentävä tuote. Malliesitys kuvassa.

Meillä kotona kaikki asiat tehtiin "laetanaan". Se siis tarkoittaa suomeksi sitä, että asiat tehdään järjestyksessä ja mutkia ei mennä oikomaan. Esimerkiksi polttopuita kasasta liiteriin mätettäessä ei saanut vältellä pohjimmaisia halkoja vaan piti edetä "laetanaan". Ihan sama vaikka halot olivat märkiä, rihmaisia, ötökkäisiä ja kaikin puolin ikäviä. 

Sääntöä käytettiin myös suklaan syönnissä. Kun joulupaketista paljastui rasiallinen juhlapöydän konvehteja ja ahminta alkoi, oli sanomattakin selvää, ettei toiseen kerrokseen ollut etenemistä ennen kuin ensimmäisestä kerroksesta on syöty kaikki suklaat. Joko minun tai veljeni piti uhrautua ja syödä huonot konvehdit, että päästiin taas parempia popsimaan. Äiti sairaalla tavalla nautti tästä tilanteesta. Se olisi voinut syödä mitä tahansa mauista, mutta ei halunnut. Jos minulla on joskus lapsia, kostan niille.

"Laetanaan" -sääntö ulottuu myös saniteettituotteisiin. Näin saadaan tämäkin jorina vedettyä yhteen. Shampoopullo tulee käyttää loppuun ja siitä huuhdotaan mielellään veden kanssa tähteetkin pois, ennen kuin saa avata uuden. Sellaista skenaariota ei tunneta, että olisi erilaisia shampoolaatuja, joista valita. Ei. Tämä ei ole nöyrää toimintaa. Jumala rankaisee moisesta. "Älä pidä muita shampoita", hän sanoisi.

Meillähän ei kukaan koskaan käynyt kampaajalla. Tokmannilta ostetuilla Fructiksilla vedettiin tukat lehmännuoleman näköisiksi. Ja hyvin on pärjätty.

Proteiinibanaani - super foodia!

Banaani on hyvä hedelmä. Kestää syömäkelpoisena pitkään. Tai ainakin minä luulin niin. 

Tulipa muuten samalla mieleen tärkeä asia, josta on pitänyt valittaa näin puolijulkisesti. En ymmärrä ihmisiä, jotka laittavat kaupassa banaanit muovipussiin. Sama on runtata koko terttu ostoskoriin ja liimata tarra kuoreen. Eihän niitä kuoria kukaan syö. Ettäs tiiätte.

Sitten taas asiaan. Olin tökännyt kaksi vähän mustunutta banaania jääkaappiin. Arvelin että ne säilyis vielä pari päivää sillä menetelmällä. Ei muuta kuin banaani kouraan ja sohvalle mussuttamaan. Koitti aika kuoria banaania lisää. Siinä kohtaa huomasin, että banaanin kuoressa oli toukkia. Semmosia valkoisia kärpäsentoukkaa kymmenen kertaa pienempiä veijareita.

Hyvin nopeasti havainnon jälkeen oli tiskialtaassa läjä banaanipyrettä.

Kaveri kysyi että mitäpä tein viikonloppuna. Kerroin syöneeni toukkia. Ei pystynyt pistämään paremmaksi.

Suomen suurin sovinisti-TV

Ei, en minä tahdo muskeliveneitä,
en arvomattoja itäisen maan
kunhan ruutukasvoja, rakkaita heitä
pesukoneen kokoisina katsoa saan.
Sillä miehen tekee Suomen suurin tv!

Meillä oli opiskeluaikaan kaikennäköisiä telkkareita. Kun muutettiin yhteen, oli käytössä kärpäsen paskan kokoinen telkkari, jonka värimaailma vaihteli violetista vihreään. TV-tasona toimi punainen muovisanko. Että se niistä sisustusunelmista. Suunnilleen tämmönen laitos oli kyseessä:

Seuraavaksi upgreidattiin sukulaiselta saatuun suurempaan televisiovastaanottimeen, joka piti muistaa laittaa "lämpiämään" puoli tuntia ennen haluttua katseluajankohtaa, koska aina aluksi näkyi vaan tasaista vaaleansinistä.

Kun päästiin opiskelujen jälkeen kunnon töihin ja edes auttavasti rahan makuun, oli aika investoida katselukokemukseen. Mentiin paikalliseen kodinkoneliikkeeseen asioimaan niinsanotusti ostohousut jalassa. Pällisteltiin siinä tarjontaa ja yksi about viisikymppinen myyjä tuli sitten meitä jututtamaan. Tai siis avomiestäni. Ne keskustelivat eri malleista ja myyjä ei edes vilkaissut minuun päin kertaakaan esittelyn aikana. Jossain vaiheessa kysyin jotain ilmeisen typerää, koska se vaan hymähti ja katsoi merkitsevästi avomiestäni.

Se oli sitä aikaa kun litteät telkkarit olivat vielä hinnankiroissa. Sellaiseen ei lähdetty investoimaan, ei ois perse kestänyt. Eikä olis kyllä ollut oikein kristillistä touhua muutenkaan. Isälläkin oli kuitenkin vielä silloin käytössä jo varmaan 20 vuotta palvellut ”mahonkitelkkari”. Se vaihdettiin aikanaan uuteen siinä vaiheessa, kun tekstityksestä ei näkynyt kaksi ensimmäistä kirjainta. Eli noin 30 käyttövuoden kohdalla.

Lopulta siinä ostopäätös syntyi ja mentiin kassalle. Myyjä ilmoitti summan ja minä annoin korttini. Seisottiin avomiehen kanssa muutaman metrin päässä toisistamme palvelutiskin ääressä. Myyjä höyläsi kortin ja laittoi kuitin allekirjoitettavaksi avomiehelleni. Minusta nähden on kyllä ruukattu antaa kuitti sille, joka ostoksen maksaa. Kyllä syletti. Jos olisin silloin ollut se ihminen mikä tänään (lue: ämmä), olisin tuumannut että nyt kuule jorkki perutaan maksutapahtuma ja saat pitää tunkkis.

Yritettiin nojatuolin kokoista telkkaria kahdestaan saada hieman nojatuolia suuremmasta henkilöautosta kerrostalohuoneistoon. Eihän siitä mitään tullut. Talkkari onneksi sattui pihaan ja auttoi hommassa.

 

Se painaa tonneja,
ei mahdu sisään ovesta,
se täytyy tuoda rekalla!
Saa kansa kadehtia,
kun lautasantenninsa jättää kylän varjoonsa...

Uusi televisiovastaanottimemme oli niin iso, että piti vetää kirsikanvärinen Sotka-alttari 20 cm päähän seinästä. Tämmöseen sötökseen oli aiemmin jo investoitu:

 

Classy.


Otteet YUP:n kappaleesta Suomen suurin TV

Melkein sukua julkkikselle

90-luvuilla elettiin kotikylällä sosiaalisesti erityisen aktiivista aikaa, oli kaikenlaisia kekkereitä. Myös ultratrendikkäitä rapujuhlia piti järjestää. Leppävirralla oli ainakin siihen maailman aikaan Jokerien harjoitusleirejä. Tuttavamme oli tähän urheiluseuratouhuun sotkeentunut ja jotenkin saatiin pikitien päästä nämä urheilijamiehet Leppäkerttuun treenaamaan.

Kun kirkonkylälle saatiin kunnon julkkiksia, tässä tapauksessa Hjallis Harkimo ja Hannu Kapanen, tilanne vaati kestitsemistä.

No nehän tuli sitten illanviettoon ihan kotikylälle asti. Hirveät paineet oli ohjelmasta ja tarjoiluista. Rapuja oli varattu eräältä kyläläiseltä mittavat määrät. Sitten kun mentiin rapuja hakemaan kävi ilmi, että veijari oli jo kerennyt vähän niinku myydä ne muualle. Rapujuhlat saivat siinä pienen kolauksen.

Eihän siinä mitään. Jos ei rapuja ollut riittävästi niin kalaahan meidän järvestä aina nousee. Paitsi silloin.

Mutta onneksi kuitenkin yksi lehmä päätti poikia sinä päivänä. Oli siinä pikitien piän perheellä ihmettelemistä. Puhuttiin ihan elämyksestä. Meillä on valokuva muistona arvovieraiden ranchilla käynnistä. Kun vasikkaa työntyy maailmaan, ei pyhävaatteissa hommaa hoideta.

Se oli suuri päivä. Ainakin joillekin. Veli ei halunnut koko kuvaan.

Illanviettopaikan terassille katetussa ruokapöydässä käytiin jännittäviä keskusteluja. Minä tietysti ujona teininä enimmäkseen kuuntelin sujuvasti. Puhuttiin jääkiekostakin, kuinkas muutenkaan.

Hjallis sanoi, että hänellä olisi fanituotteita mukana. Viirejä ja sen sellaisia. Kyseli sitten että haluaisinko minä niitä. Minä siihen sarkastisesti tiedustelemaan, että onkos ne KalPan fanituotteita. Hjallis oli hetken hiljaa ja sanoi että ei. Hannu Kapanen nauroi sydämensä pohjasta.

Varmaan ainoa kerta elämässäni kun olen osannut sanoa oikeat sanat. Normaalisti käyn dialogeja uudelleen ja uudelleen läpi pääni sisällä ja tulee vasta jälkeenpäin mieleen mitä olisi pitänyt sanoa.

 

Hubba Bubba -muistoja

Kävin tänään asioimassa videovuokraamossa työkaverini kanssa. Kassan läheisyydessä oli Hubba Bubba -pakkauksia ja hän kysyi minulta muistanko milloin olen viimeksi syönyt kyseistä purukumia.

No muistanhan minä.

Olin kolmannella luokalla kun läheinen eli reilun 10 km päässä oleva kyläkauppa pisti pillit pussiin. No pitihän heti haaskalintujen pakkautua Toyotaan ja lähteä raatoa tökkimään. Ostin kaksikymmentä pakettia Hubba Bubbaa. 

Olin helvetin suosittu koulussa silloin. Siis tasan sen aikaa, kun purukumia riitti jaettavaksi.

Good times.