Melkein sukua julkkikselle

90-luvuilla elettiin kotikylällä sosiaalisesti erityisen aktiivista aikaa, oli kaikenlaisia kekkereitä. Myös ultratrendikkäitä rapujuhlia piti järjestää. Leppävirralla oli ainakin siihen maailman aikaan Jokerien harjoitusleirejä. Tuttavamme oli tähän urheiluseuratouhuun sotkeentunut ja jotenkin saatiin pikitien päästä nämä urheilijamiehet Leppäkerttuun treenaamaan.

Kun kirkonkylälle saatiin kunnon julkkiksia, tässä tapauksessa Hjallis Harkimo ja Hannu Kapanen, tilanne vaati kestitsemistä.

No nehän tuli sitten illanviettoon ihan kotikylälle asti. Hirveät paineet oli ohjelmasta ja tarjoiluista. Rapuja oli varattu eräältä kyläläiseltä mittavat määrät. Sitten kun mentiin rapuja hakemaan kävi ilmi, että veijari oli jo kerennyt vähän niinku myydä ne muualle. Rapujuhlat saivat siinä pienen kolauksen.

Eihän siinä mitään. Jos ei rapuja ollut riittävästi niin kalaahan meidän järvestä aina nousee. Paitsi silloin.

Mutta onneksi kuitenkin yksi lehmä päätti poikia sinä päivänä. Oli siinä pikitien piän perheellä ihmettelemistä. Puhuttiin ihan elämyksestä. Meillä on valokuva muistona arvovieraiden ranchilla käynnistä. Kun vasikkaa työntyy maailmaan, ei pyhävaatteissa hommaa hoideta.

Se oli suuri päivä. Ainakin joillekin. Veli ei halunnut koko kuvaan.

Illanviettopaikan terassille katetussa ruokapöydässä käytiin jännittäviä keskusteluja. Minä tietysti ujona teininä enimmäkseen kuuntelin sujuvasti. Puhuttiin jääkiekostakin, kuinkas muutenkaan.

Hjallis sanoi, että hänellä olisi fanituotteita mukana. Viirejä ja sen sellaisia. Kyseli sitten että haluaisinko minä niitä. Minä siihen sarkastisesti tiedustelemaan, että onkos ne KalPan fanituotteita. Hjallis oli hetken hiljaa ja sanoi että ei. Hannu Kapanen nauroi sydämensä pohjasta.

Varmaan ainoa kerta elämässäni kun olen osannut sanoa oikeat sanat. Normaalisti käyn dialogeja uudelleen ja uudelleen läpi pääni sisällä ja tulee vasta jälkeenpäin mieleen mitä olisi pitänyt sanoa.