sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Halloween special

Vietettiin eilen halloween-juhlia. Myöhässä tottakai, koska kyse oli avomiehen suvusta. Kokosin tähän parhaat juhlavinkit hyödynnettäväksenne ensi vuoden jamboreessa.

1. Karmiva booli

Tavoitetila (poimittu Marin kakkuloita -blogista):



Tulos:

 
 
 
 
2. Veriset sormet

Tavoitetila (poimittu Pikku Kepponen -blogista):

 


Tulos:

 


3. Seittikakku

Tavoitetila (poimitettu perhekerho.netistä):



Tulos:

 
 


Loppuun vielä muita vinkkejä.

1. Alkumalja Vilkkaan miehen tapaan

Noudetaan takapihalta siideritölkki, jossa linnunkakkaa ja muita rökäleitä. Ojennetaan vieraalle ja sanotaan: siinä, vetelehän kitusiis!

 
 
2. Aarrejahti
 
Tässä yön pimeydessä taskulamppujen avulla tapahtuvassa aarrejahdissa viritellään lähiympäristöön vihjekääröjä ja reitin selvittämisen loppuhuipennuksena on aarrearkku, jonka sisälle laitetaan Tokmannilta hätäpäissään valittuja kääreellisiä karamelleja, joista lapset eivät lopulta pidä yhtään. Lasten aliarviointi kuuluu asiaan. Tehtävässä on tarkoitus mennä 15 minuuttia, mutta penskat selvittävät tiensä aarteelle kahdessa minuutissa.
 

 
 
3. Paloturvallisuus
 
Keinokuituhiuksien kera on hyvä idea sytyttää kiuasta. Tyylinäytteen antaa kuvassa Vilkas mies.
 
 
 

Tämmöistä tällä kertaa.


19 kommenttia:

  1. Teidän booli on kyllä huomattavasti pelottavampaa kuin tavoitetila. En tiedä, uskaltaisinko edes juoda :-)
    Kuitenkin jonkun siementäjän jäljiltä jonkun navetasta on vilkas mies ne kertakäyttöhanskat bongannut.

    VastaaPoista
  2. Creepyintähän tässä on tuo perhekerho.net, eiks se oo anneli auerin sivusto? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit jalat suustani. Kommentoin samaa tuonne alemmas kun en hätäpäissäni lukenut kunnolla kaikkia kommentteja läpi. Samoilta sivuilta olen joskus muita halloweenjuhlaniksejä kopsinut.

      Poista
    2. Sama. Pelottais muakin.

      Sormet onnistu erityisen hyvin.

      Poista
    3. Ai onko? Mitähän muita vinkkejä sieltä löytyi jos tutustuis tarkemmin.

      Poista
    4. Tätäpä itsekin olin tulossa kommentoimaan. Kakku siis ehdottomasti karmivin juttu ;) Perhekerhon sivuilla neuvotaan mm. miten askarrella luurankoja kaappiin "Luuranko kaapissa tuo iloa ja kauhua vuosiksi eteenpäin!"

      Poista
  3. Nyt alan ymmärtää, miksi tämä blogi ei kisaile parhauspalkinnoista askartelu-, leivonta-, ja ruoanlaittokategorioissa. Se lifestyle on ihan oikea paikka. :D

    VastaaPoista
  4. Kokemuksesta voin kertoa, että saatoitte säästyä paljolta, kun se aarre ei ollut lasten mieleen. Meillä poikien synttäreillä vastaavan aarrejahdin seurauksena sohva ja matto joutuivat pesuun. Nakit ja kakku näytti ihan hyviltä, mutta teidän boolin olisin ehkä varmuuden vuoksi jättänyt väliin :)

    VastaaPoista
  5. Ai, että mua on naurattanut monet jutut täällä blogissasi :D

    Ihmettelin, että mikäs on tämä osoite, jos on tänään tullut liikennettä ja löysin tieni tänne. Jos häviän verbaliikassa sinulle kirkkaasti, niin nakkeja osaan leikellä paremmin ;) Kivat juhlat teillä on olleet. Eikä mitenkään myöhässä. Meillä on huomenna vielä toiveuusinta numero kaksi tulossa.

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan eväsinspiraatiosta! Näitä sötöksiä tarvitaan, jotta osaavat näyttää vielä asiantuntevammilta ;)

      Poista
  6. Perhekerho.net on minusta muutenkin spooky sivusto jo ylläpitäjän puolesta ;)

    VastaaPoista
  7. MITÄ!? Eikö sun miehelläsi olekaan oikeesti tuollanen noin kiiltava musta pitkä tukka!??
    *mikä pettymys*
    Kävipä nyt paskanakki...mutta hyvää settiä siitä huolimatta tarjoilujen suhteen. "Aina ei vaan voi onnistua" tiedän sen kokemuksesta. Mutta ottaa tarpeeksi sitä lintujen paskomaa siideriä niin alkaa tuntua että "no ei se oo niin justiinsa..." :D

    VastaaPoista
  8. Kävikö tämä kuuluisa Eino teidän harmina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kävi, eilen aamulla meni sähköt noin klo 09:00 ja tänä aamuna herättiin virkistävässä 14,7 asteen lämpötilassa. Jännityksellä odotan pääsenkö tänä iltana nauttimaan normaalimmasta huoneenlämmöstä, peseytymismahdollisuuksista ja lämpimästä ruoasta. Ja onko jääkaapissa olleet tuotteet syömäkelvottomia. Raportti tulee ulos jos kotona verkkoyhteydet pelaa. Eilen ei toimineet nekään.

      Poista
  9. Kaakku on hienompi kun alkuperäinen. Oikeesti.

    VastaaPoista
  10. Hei, nakkisormiin kannattaa laittaa mantelilastut kynsiksi - toimii!

    VastaaPoista