sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kyläpaikat on koluttu ja kuuset kaadettu - tervetuloa arki!

Joulun jälkeen on perinteisesti ruukattu kierrellä ympäri kyliä riäppäisissä ja muissa ilkamoinneissa. Näin mekin teimme.

Matka taittui joutuisasti kun samalla pystyi katselemaan miten Steven Seagal viskeli ihmisiä kuin paperia. Soittimen asennuksen sivutuotteena airbagin valo saatiin syttymään. En enää muista mikä toiminto on vielä tulossa kojelaudasta törröttävän piuhan tilalle. Näin jäsenten välisenä veikkauksena ounastelen, että piuha törröttää tuosta vielä ens kesänäkin.




Ensimmäisessä kyläpaikassa lähti ukolta tukka. Aikamoinen villakasa. Tässä paikassa voidaan käydä toistekin veloituksettomien lisäpalveluiden ansiosta.




Avomiehen sisko esitteli minulle tekemänsä piparkakkutalon. Lujuuslaskelmat olivat vähän heittäneet. Totesimme rakennelman muistuttavan enemmän latoa. Hevonenkin veteli viimeisiään. Vai kettuko tuo on, en tiiä. Onkohan eläinlääkärin muotoisia piparkakkumuotteja olemassa?



Kun pukki toimittaa uuden televisiovastaanottimen, venäläisen Playstation3:n ja ratti-poljinsarjan, on rakennettava välittömästi pohjoissavolainen peliluola paikallisista käsityöläistuotteista. Huomatkaa ergonomia. Pöydän kevyehkö rakenne sai loppuillasta harkitsemaan huonekalun pulttaamista lattiaan.




Meno yltyi jossain vaiheessa niin rankaksi, että kuusikin heittäytyi selälleen. Liukkaat kelit on! Henkilövahingoilta vältyttiin. Ainoastaan kuusen tähti luiskahti semmoiseen 90 asteen kulmaan.



Ja kun kaadetaan, kaadetaan kunnolla. Kuvassa appiukon tyylinäyte. Hän tyytyi seuraamaan putsausoperaatiota oluttölkkiään topakasti suojellen. Se on katsonut vierestä ikänsä mittaan siivousta niin paljon että ei oo varmasti semmosta sotkua mitä ei pystyis hoitamaan! 

Vilkas mies rypi taas lattialla ja kauhoi paukkujyviä talteen. Kaupasta oli sattunut epähuomiossa mukaan sokeroituja poppareita. Kyllä joutivatkin lattialle levitellä minusta nähden.




Hyvin pitkälti vetelehtiessä on mennyt tämä joulu. Eilen kävin pari mökkiä laittamassa vuokrauskuntoon, saadaan uudeksi vuodeksi turisteja. Muutama tunti siinä meni. Appiukon pyysin mukaan toiselle reissulle hoitamaan sankarin virkaa. Kolmessa roskapöntössä oli hiiriä. Ajatus oli, että hän kippaisi raadot tantereelle ja putsaisi sankot. Kissanvitut. Nosti ne vaan ulko-ovelle ja minä hoidin loput. 

Kyllä tästä jo siisteihin toimistohommiin taas joutaa.




10 kommenttia:

  1. Ihan täydellinen joulunaikahan tuo tuntuu olleen. Piparitalo jysähti sydämeeni.

    VastaaPoista
  2. Miten venäläinen pleikka eroaa tavallisesta? Tuo "peliluohan" vaikuttaa hengenvaaralliselta, tosin teillä se taitaa olla ihan normaalia. (vrt. lauttaepisodi). Muutenhan tuo on ihan pitkien pyhien ajankäytön maksimointia...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotteessa oli kaikki valikot venäjän kielellä, kai oli hetki vierähtänyt ennen kuin alkoi löytyä paremmin ymmärrettävää tekstiä.

      Poista
  3. Tuommoinen soittopeli autoon ois kyllä ehdoton. Kun tuon ansiotyön takia joutuu kulkemaan isossa kaupungissa, olispa vaihtelua työsähköpostin selailulle ja jonku ihme blogin laavailulle ajellessa.
    Jaa, että Amarokilla sitten kurvaillaan nykyjään. Varmasti kelpo peli, mutta pahaa pelkään, ettei omaa aineksia High-Acen kaltaiseksi blogilegendaksi. Elämykset joutuu hakemaan muilta sektoreilta :D
    -Pientilallinen-

    VastaaPoista
  4. Toi rattipoljinhässäkkä ansaittee kyl täyet 10 pinnaa!

    VastaaPoista
  5. mikä on lattialla oleva liila nystyröillä varustettu kapine?

    -pelinainen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastoin kaikkia odotuksia tällä on looginen ja tylsä selitys: koiran lelu. En tiedä tarkemmin onko siinä jotain erityistoimintoja, esim. jemmataanko tuohon pullo-osaan nappuloita.

      Poista
  6. Rappioromantiikkaa edustavat piparitalothan on just parhaita! Dix points!

    VastaaPoista
  7. Ai hyvänen aika kun on sana ja kertomatyyli sinulla hallussa 😃

    Löysin blogisi ja onneksi niin - loistavaa arjen komiikkaa ja vähän muutakin..
    Kiitos ja hienoa vuotta 2014!
    -Mari

    VastaaPoista