The old and the waistless

Se on jännä huomata, miten erinäiset ympyrät alkavat sulkeutua elämässä keski-ikäisyyden myötä. 18-kesäisenä oli aina jumalaton myllytys tulossa olevista bileistä. Niitä vatvottiin etukäteen ja oli hirmu jee jee -meininki kun oli hyvät jamboreet luvassa. Vuosien mittaan juhlista hävisi särmä pois. Lähinnä valmisteluksi riitti, että sovittiin missä kämpässä alkuilta vietetään ja kuka tuo mitäkin sipsejä.

Keski-ikäisenä on nyt palattu takaisin vouhotusmoodiin. Juhlia pitää herutella etukäteen Whatsapp-ryhmässä. Viikkotolkulla. Että jes jes, nyt päästään vähän viiniä ryystämään, hip hei että on uniikkia! Pitää miettiä menut ja kuka tuo viinit millekin ruokalajille. Periaatteena on, että saat valita minkä viinin tahansa, kunhan se on tietyn viinitalon tuottamaa. Ja silti siinä päätyy jännittämään reaktioita, kun laatutietoiset nenät ja kielet arvostelevat viiniä.

Meillä oli halloween-juhliin, eli maalaisten kesken halogeenijuhliin, meno lauantaina ja oltiin siis ekan kerran lisääntymisen jälkeen menossa kahdestaan illanviettoon. Ihan yön yli, niinku! Isän tyttöystävän oli määrä olla ipanan kanssa yön yli, mutta hän ei sitten voinutkaan, koska hänen about 50-vuotias lapsensa juhli synttäreitään samana päivänä. Sitten saatiin lammasfarmari lapsenvahdiksi ja perjantai-iltana Facebookin kautta tulikin tieto, että kämppään ei tule enää vettä. Vietettyään yhden illan sateessa pumpun kanssa telekutessa, vastaus oli silti, että ipana saa tulla lauantai-iltana hoitoon. Toiset ne jaksaa.

Ruokana oli kurpitsakeittoa, karitsan lapaa (muistaakseni), uunikasviksia, focacciaa ja sitruunajuustokakkua. Oli kuohut ja punat ja jälkiruoka- ja kaikki viinit. Myös aviomiehen edesmenneen mummon perintö-limoncello avattiin ja tapeltiin taas hetki siitä maistuuko se sitruunafairylle vai ei.

Koska kaikki hyvä onneksi loppuu aikanaan, tuli aika hankkia taksi. Aiemmin pystyi luottamaan siihen, että taksi tulee. Taksi-Joken eläköidyttyä ja Bernerin modernisoitua palveluita, tilanne on se, ettei edes kiihkeimpänä halloween- ja pikkujouluaikana saa taksia. Puolitoista tuntia yritettiin googlettamalla kaikkia takseja ja toteamalla että joko ei vastata, puhelin on kiinni tai numero ei ole käytössä.

Valopilkku-aplikaatiota mainostettiin aateekoossa ja luvattiin, että myös Leppävirralta taksin saa tilattua. Suosittelisin sovelluksen ja palvelun uudelleenbrändäystä Perävalo-aplikaatioksi, koska yhden yhtä mittaria ei löytynyt.

Tämä taksiuudistus on ilmeisesti yksi konkreettisimmista keinoista päästä eroon maalaisista. Se on kuulkaa talvi tulossa ja kun laitetaan baarista ulos valuva porukka suorittamaan kävellen kotimatka (joka voi olla kaikkea 2 kilometrin ja 60 kilometrin välillä), aletaan päästä harvaan asuttujen seutujen omalla autolla ajavista maailman saastuttajista tehokkaasti eroon. Ja koska liikkuvaa poliiseja ei ole nähty näillä seuduilla vuosikausiin, voi olla myös varma siitä, että kännissä ajelu muodostuu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi tiettyyn profiiliin kuuluvissa. Siinä voi kuitenkin kätevästi mäsäyttää päin kalliota ja heittää kerralla autollisen väkeä pilven reunalle. Tai vaihtoehtoisesti yksin ajellessa keilata lukuisia maalaisia tien pintaan yhdellä reissulla.

Samalla kun vetää piuhan irti tieverkoston kunnostamishankkeista, saadaan tavoite nopeammin saavutettua. Ja maailma pelastuu.

Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Nyt ollaan jännän äärellä. No okei, ei varmastikaan muiden kuin minun mielestäni. Kerron silti.

Olen luullut olevani introvertti. Tänään tajusin, että olen ekstrovertti, joka ei vain pidä ihmisistä. Helvetin vapauttavaa.

Nyt ymmärrän miksi käyn ensin tiedottamassa ja esittelemässä ihmisille, miksi olen oikeassa, ja heti sen perään uupuneena vetäydyn muihin hommiin. En siksi, että olen introvertti vaan siksi, että olen saanut sillä erää kiintiön täyteen. Todennäköisesti sanoma on herättänyt joissain tunteita, ja mikä onkaan tarpeettomampaa kun ollaan asioita hoitamassa. Kun saa olla taas yksin, tulee kuitenkin äkkiä tarve olla vähän somessa tms. Mutta! Ilman suoraa ihmiskontaktia.

Some on ihanan epäsosiaalista. Voit milloin vain keskustelussa olla silleen, että nyt tällä ois niinku vähän kiire, koska asiakaspalaveri alkaa ihan just. Ja jättää asian siihen. Jos olisit livenä, valehtelu näkyisi oitis sinun olemuksestasi. Todennäköisemmin sortuisit teeskentelemään kiinnostunutta ja sivistynyttä jopa puolen tunnin ajan. Tänäänkin keskustelin hunajantuotannosta aamukahvilla ja pääsin oppimaan miten mehiläisten ja kimalaisten käyttäytyminen ja pesintä eroavat merkittävästi toisistaan, ja että kimalaiskuningattaret menevät koloon munimaan eivätkä tarvitse henkilökuntakimalaisia, ja miten kimalaiskuningattaria tilataan netistä ja ja ja... Loppuun pyysin ihan blogin perustamaan aiheesta kun on niin mielenkiintoista. Ja mies kertoi että hän yrittää kyllä aina lounaalla muille kertoa ja ne eivät oikein kuuntele ja olin että ei oo mahdollista.

Osaavat ne muutkin. Kun hyvä ystäväni (perustelut: pidämme molemmat itseinhoa nostattavien ruokamäärien syömisestä ja omituisista sarjoista, emmekä kumpikaan usko, että yhteinen harrastus olisi muuttumassa lähitulevaisuudessa) käyttää lämmintä ja ihmisläheistä äänensävyä keskustelussa, on aika poistua. Siitä nimittäin tietää että vituttaa ja ankarasti. Kirjallisessa viestinnässä puolestaan hälytysmerkkejä ovat esim.:

Kiitos palautteestasi! (lue: Haista vittu!)

Otathan yhteyttä jos tulee kysyttävää. (lue: Toivottavasti en kuule sinusta enää.)


The truth shall set you free.

Muuttaako vanhemmuus ihmistä?

Pelkäsin ennen äidiksi tuloa, että minusta tulee tylsä ihminen.

Ihan turhaan. Vanhemmuus tarjoaa jatkuvalla syötöllä ultrajännittäviä elämyksiä ja kaikenlaisia odottamattomia sattumuksia.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka nämä viimeaikaiset villitykset ja jännityshormoneja voimakkaasti erittävät tilanteet:

- Saanko tarran ipanan sieraimesta pois pinseteillä vai onnistunko työntämään sen vielä syvemmälle. Ja mitä sitten pitäisi tehdä jos tarra häviää näkyvistä.

-Kun en reagoi millään tavalla jonniin joutavaan kollotukseen (itkuun jostain höpöhöpöasiasta) ja alan hätääntyneenä miettiä, syntyykö samalla ensimmäinen pysyvä muistijälki ja se menee niin että lapsi on pahoittanut mielensä, tuntee kokevansa äärimmäistä hätää ja äiti ei reagoi.

-Pohdinnat siitä mitä kaikkea teoriassa pystyisikään tapahtumaan sillä aikaa kun käy suihkussa ja jos pukuhuoneeseen viritetyn mobiilikäyttöisen lastenohjelma-aseman vetovoima ei riitä pitämään lasta paikallaan tuon kriittisen 4,5 minuutin ajan. Ja että millainenhan se lastensuojeluilmoitus- ja huostaanottoprosessi oikein onkaan.

- Kun käyt laittamassa pyykit kodinhoitohuoneessa narulle ja tulet takaisin olohuoneeseen, eikä lasta näy missään ja kysyt isältä että missäs se ipana on ja se kertoo, että äsken tuo eteisen ovi kolahti ja että mä luulin että olitte yhdessä menneet ulos ja oot että mitähän vittua.

- Kun teet keittiössä askareita ja olet sopinut aviomiehen kanssa, että hän katsoo ipanan perään ja kun viiden minuutin päästä huomaat vilkaisessasi sattumalta ikkunasta, että lapsesi torottaa pihalla ja kysyt sohvalla somettavalta aviomieheltä, että onkos meidän lapsi nyt sitten yksinään ulkona ja oot että mitähän vittua.

- Huomaat lapsen jonniin joutavan kollotuksen jälkeen, että kollotus johtuukin siitä, että sen sormet ovat jääneet kiinni laatikon tai oven väliin, ja palaat taas miettimään syntyikö nyt tästä oikeastaan se vielä parempi ensimmäinen pysvä muistijälki.

Että jos harkitset vanhemmuutta, vahva suositus.

Arvostan myös sitä, kun minulle kerrottiin, että yksi vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. Silloin tiesin, että nyt on nimittäin löytynyt oikea osaaja tähänkin tehtävään.

Tee se itse: upeat lapsuusmuistot

Ennen oli kaikki paremmin ja omassa lapsuudessa oli aina kesä ja vain vähän hyönteisiä. Ja banaanilimpparia oli aina korillinen kellarissa. Ja selkään saatiin vain asiasta.

Hyvään vanhemmuuteen kuuluu olennaisena todistusaineiston kerääminen omasta erinomaisuudestaan ja säännönmukaisista onnistumisista. Niillä voi syyllistää jälkikasvua käymään siinä vaiheessa, kun itsellä olisi kaikki mahdollinen aika maailmassa käydä lastensa ja mahdollisten lastenlapsien luona, mutta on vaan niin paljon kätevämpää, että ne jotka ovat pakotettuja liikkumaan pieneen muuttokuormaan verrattavan tavaramäärän kanssa ovat niitä, jotka suorittavat säännölliset vierailut. Jos mahdollisesti olet kokenut haasteelliseksi tällaisen henkiseen sodankäyntiin soveltuvan materiaalin keräämisen, elä hättäile.


Vinkki 1: Ota kuva ennen kuin ehdit pilata kaiken

Kotioloissa kesäisenä ohjelmanumerona toimii hyvin markkinoiden halvimman, kiinalaisten lasten tekemän altaan täyttäminen suihkuhuoneen ikkunasta vettä lirittäen. Altaan täyttämiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin menee puolitoista tuntia ja kahden minuutin pulikoinnin jälkeen voikin kääriä pyyhkeeseen kylmyyden vuoksi vuolaasti itkevän lapsen serkkuinensa.

"Tehän sanoitte, että tänään olisi lämmin päivä".

Vinkki 2: Laita paikat kuntoon

Alkukesästä on hyvä hoitaa pois rästiin jääneitä kunnostusaskareita, kuten talon maalaus, lahojen rappusten uusiminen ja ulko-oven vaihtaminen ilman ja veden läpäisemättömään malliin. Mikäpä olisikaan mainiompi muisto lapsen taaperovuosista kuin edustava otos juuri kunnostetun talon edustalla.

Lapseni tulee kuvaamaan Vuoden Siivoojaa postuumisti aikaansaavana ja ahkerana, nöyränä ja oikeita valintoja tehneenä tolokun immeisenä.

Vinkki 3: Perheen perinteiden vaaliminen ja siirtäminen seuraavalle sukupolvelle

Kun lomalla on perheen kesken yhteistä aikaa enemmän, voi huolehtia siitä, että siirretään oleellista elämäntapatietoutta jälkikasvulle. Juuri optimaalisen puoli-istuvan asennon löytäminen Netflixiä katsellessa sekä oikean perunalastulaadun tunnistaminen ovat niitä taitoja, jotka antava tässä elämässä vielä paljon pienelle kulkijalle.

"Ilman vanhempieni antamia neuvoja en mitenkään pystyisi katsomaan digitaalisia verkkotallenteita läheskään niin pitkään yhdeltä istumalta."

Vinkki 4: Täysin asiayhteyteen kuulumaton sisustusohje

Tampereella ollaan monissa asioissa muita edellä. Tämän valaistusratkaisun ansiosta vähän yksinkertaisempikin paikantaa tuon yleisesti vältellyn mysteeriesineen vessakäynnin yhteydessä. Vielä kun neonvalokirjaimin olisi ilmoitettu, että: käytä oman paskan putsaamiseen vessanpöntöstä, tuoreeltaan.

Ihanaa, Tampere. Palaamme taas seuraavana kesänä.

Lapsimatkailun ABC

Olemme kovasti suunnittelemassa kesälomamatkaa Ähtäriin, koska pandat. Asiasta on puhuttu kaveripariskunnan kanssa kerran eli naiset muistavat tämän keskustelun ja miehet eivät. Naisten logiikalla on pyrittävä tekemään sesonkiaikaan kohdistuvat majoitusvaraukset mielellään kuukautta ennen matkaa. Sitten on erikseen tämä miesten logiikka.

Olen kesälomaa varten vähän harjoitellut ja järjestänyt lapselle erilaisia ohjelmapalveluita lähialueella. Kävimme kaapunnissa kivassa puistossa, jossa oli penskoille jos jonkinlaista aktiviteettia: liukumäkeä, kiipeilytelinettä, keinua ja lukuisia muita, joita en tarkemmin ajatellen edes osaa nimetä. Ipanan mielestä hienointa oli, että leikkialueen vieressä oli pieniä kiviä. Samoin hittejä olivat viemärikaivon kannet sekä muutamat urheilukentän vieressä olevat betoniporsaat. Pitänee vaihtaa pandareissu virkistävään piipahdukseen Leppävirran K-Rauta Malisen takapihalla.

Uuh! Kiviä.

Koska hyvää vanhemmuutta on voimakas tarve todistella, vierailimme myös uudistuneessa Kuopion eläinpuistossa. Lapsimatkailuamatööri voisi äkkiä kuvitella, että alpakat, miniatyyrihevoset (vai mitä ne oli), kalkkunat, riikinkukot ja muut olisivat mielenkiintoisia. Mutta ei. Eläinpuistossa on ideana se, että maksetaan sisäänpääsymaksu ja sitten kerätään pari tuntia samoja rikkaruohoja kuin kotonakin.

Lampaat sentään kiinnostivat. Niistä yksi päätti tutkia onko pienen ihmisen kädestä ravinnoksi. Tämä julman näköinen lammas repi ipanan kädestä liki aitaukseen saakka. Ärsytti kun pitää keskeyttää kuvaaminen ja instailu.

Look mama! No hand.

Koska lapsuudesta eivät (onneksi) muista niin vanhemmat kuin lapsikaan mitään, on tärkeä taltoida yhteisiä iloisia tervehenkisiä reissuja kuvien muodossa. Sitten voi vanhempana kiikkustuolissa muistella, että teinpä minäkin ees jotain joskus oikein ja ei voi ainakaan minusta johtua, että lapsesta tuli sosiaalidemokraatti.

Matkailun ohella olen päässyt tutustumaan lapsen sairasteluun oikein urakalla. Olemme nyt vaihtaneet ipanan hoitopaikkaa ja siinä menikin kolme päivää kun ensimmäinen sairastuminen iski. Nokka on tursunnut räkää siitä lähtien ja tilanne eskaloitui sunnuntaina kuume-ripuli-enkylläsyöenkäjuoyhtäänmitäänmitätarjotaan-tautiin. Mutta nyt tällaisetkin talkoot läpikäyneenä voin antaa pienen vinkin. Jos lapsi ei syö mitään lautaselta tai pöydän ääressä, heitä kaurahiutaleita ja pähkinöitä lattialle. Kyllä nimittäin maistuu.

Tasa-arvoinen arki on kyllä mahtava asia. On ihana että saan tässä sohvalla harrastaa luovaa kirjoitustoimintaa, katsoa keihäänheittoa ja kuunnella toisella korvalla, kun lapsi huutaa kun lampaan syömä isimiehen yrittäessä nukuttaa häntä. Meillä nämä kuviot menevät silleen, että isäntä hoitaa lapseen liittyviä arkitoimia itseohjautuvasti osapuilleen viisi kertaa sadasta. Ja kohta se varmaan haluaa jotain palkintoseksiä kun tulee takaisin olohuoneeseen. 

Mama Lisa.

Vuoden Siivoojan kasvatusopas pienten lasten vanhemmille

Luin jostain luotettavasta internet-lähteestä, että vanhemman tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. Olin heti että no nyt löytyi minullekin sopiva homma tästä maailmasta! Olen tuottanut läheisilleni pettymyksiä vuodesta 1981, joten ansioluettelo on tähän projektiin vähän niinku kohdallaan. Viimeinkin on lapsi, josta voin muovata yhteiskuntaamme nöyrän veronmaksajan tekemään robottien tähdehommia.

Onhan siinä jotain sairasta viehätystä, että voi pakottaa toisen mm. terveelliseen ruokavalioon.

Ipana: ”Pähkinät.”

Minä: ”Ei syödä pähkinöitä, nyt syödään rakkaudella valmistettua kinkkukiusausta jo neljännentoista kerran tässä kuussa.”

Ipana: ”Pähkinät.”

Minä: ”Ei syödä pähkinöitä, nyt on ruoka-aika.”

Ipana: ”Pähkinät.”

Minä: ”Sitten pois pöydästä, katellaan maistuuko kahden tunnin päästä ruoka.”

Lapselle pitää selittää asiat kunnolla. Minä kerron aina, että sitten aikuisena saat korvata ruoat inkkarinaksuilla ja salsalla.

Toisaalta on ollut parasta huomata, miten lapsi kehittyy vanhemmistaan huolimatta. Lapseni on esimerkiksi oppinu kävelemään, vaikka appiukon mielestä en pitänyt lasta tarpeeksi lattialla puolen vuoden iässä. Ipana ei ole mennyt pilalle vaikka anopintekeleen mielestä oli ihan perverssiä imettää lasta sen ollessa 8 kuukauden ikäinen, kun hän oli sentään lopettanut omien lastensa imettämisen 7 kuukauden kohdalla. Se ei ole myöskään kuollut infektioon, vaikka anoppi saa aina kynnenalusen täyteen vaikkua, koska en ole muistanut puhdistaa ipanan korvia tarpeeksi usein. Minusta on itse asiassa suuri helpotus kun ei tarvitse muistaa, kun joku muu hoitaa työn puolestani. Anoppikin saa arkeensa hieman tyytyväisyyden tunnetta, kun esittelee korvavaikkusaalista minulle voitonriemuisena. Olen niin suuri henkilö, että sallin sen.

Puheentuotanto on ottanut aimoharppauksia. Neuvolassa pitääkin muistaa kertoa, miten lapsi osaa sanoa minulle isimiehen kuullen "Tunnusta. Äiti tunnusta.". Ja lisäksi osaa hihkaista ilahtuneesti "Äiti!" ja hyökätä antamaan minulle halin ja sen jälkeen kääntyy isimiehen puoleen ja sanoo "Isi! Onko?". Useat vanhemmat toivovat, että lapsi oppii nopeasti uusia sanoja. Minä en ole niinkään varma.

Sitten Hyvän Vanhemmuuden Käsikirjaan tulisi pieni muutos ja vanhempia kannustettaisiin lasten sisätiloissa pitämiseen, olisin täysin virheetön vanhempi. Onko tämä sitten sitä ihmisenä kasvamista mitä kovasti aina vanhemmuuden yhteydessä tuodaan esille, kun pitää lähteä viikonloppuisin kymmenen aikaan ulos nostamaan lasta ylös mutalammikoista, vesilätäköistä, hiekka- ja loskakasoista 30 sekunnin välein ja hihkua ilmoille kannustavia sanoja ja toivoa, että puolitoistavuotiaan ajukoppa ei ole vielä niin kehittynyt, että se tunnistaa sarkasmin.

Sarkasmista puheen ollen. Ilta-Sanomien Perhe-osiossa oli ilahduttava vanhempien ja päiväkotihenkilökunnan välisiä palautekeskusteluja koskeva juttu. Mitäpä tuumaatte tästä:

”Muistan perjantai-illan kommentin. Olin töissä naapurikaupungissa ja tietysti myöhässä. Autolta juoksin hakemaan viimeistä hoitolasta. Kun sanoin pojalleni, että lähdetäänpä ostamaan viikonlopuksi ruokaa, hoitaja totesi: ”Olisit vain käynyt rauhassa, ei meillä ollut mitään kiirettä”. Itselläkin tuli rauhoittuminen, koko päivän olin stressannut ja yrittänyt saada aikataulua kiinni.”

Uraäitisemimarttyyrin tunnustuksia

Hyvät huolestuneet kansalaiset (3 kpl). Olen elossa.

Tiedättehän sen, kun monet sanovat että sen jälkeen kun lapsia tulee, arkisista asioista tulee yhtäkkiä tosi hankalia. Kauppaan meneminenkin on pieni tapahtumatuotanto. Kaikki pitää aikatauluttaa, asiat pyörivät piltin ruokataukojen ympärillä ja sitä miettii, että mitä sitä tekikään kaikella sillä vapaa-ajalla mitä ennen lapsia oli. No, voin kertoa teille, että he ovat ihan helvetin oikeassa.

Palasin alkuvuodesta töihin. Suunnitelmallisena ihmisenä päätin toteuttaa pienen pilot-hankkeen joulukuun lopussa, jolloin perheyksikkömme eli kahden päivän ajan sellaista elämää mikä äiti-ihmisen töihin lähdön jälkeen olisi uutta arkea. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi. Homma menisi niin että minä nousisin kuudelta, isimies hoitaisi aamuvuoron, lammasfarmari päivävuoron ja minä tulisin hakemaan viimeistään klo 17 lasta pihhaan.

No, hommahan meni niin että minä nousin kuudelta, lapsi havahtui siihen kun minä poistuin huoneesta, alkoi jumalaton huuto, menin vessaan aamutoimille, isimies ja huutava lapsi tulivat 5 minuutin kuluttua perässä ja lopulta minä menin takaisin nukkumaan lapsen kanssa, heräsimme 7:30 kieppeillä ja olin lopulta kaapunnissa työmaalla klo 10.

Ihminen on oppiva eläin. Pilot-hankkeen aamuna #2 opin jo liikkumaan levitoimalla ja luovuin mm. sen kaltaisista uskaliaista ajatuksista että nappaisin sukkalaatikosta sukat mukaani makkarista poistuessani. Ei ystävät, se tuottaa liikaa ääntä. Ei ne pyykkikoriin heitetyt sukat niin likaisia oikeasti ole.

Suuri siunaus tässä kaikessa on ollut lammasfarmari. Ipana on siis lammasfarmarin hoteissa päivät ja vahvasti tuntuu siltä, että ne olot voittavat kotiolot 100-0. Kotona ei voi hengailla karitsoiden ja lampaiden kanssa. Aika monena hakukertana on tullut ipanalle itku kun tajuaa, että nyt tuo uraeukko tulee hakemaan minut pois ja ei pääse enää elukoita katsomaan navettaan.

Lammasfarmarin kanssa elämämme oli pitkään aika kotivoittoista, eihän me käyty juuri koskaan missään. Rampattiin vaan kolmen kilometrin väliä äitiyslomani aikana. No, lammasfarmari ei kyllä käy edelleenkään missään. No anyways, tämän mehtäläisyyden ansiosta on kehittynyt mm. sopivia lempinimiä. Lammasfarmari on tuottanut suurta iloa ipanalle heti alusta alkaen ja ristimme lammasfarmarin Hassutätiksi. No, hyvin nopeasti Hassutäti muuttui muotoon Hassistäti ja edelleen muotoon Hassis. Kirkonkylän ruokakaupassa asioidessa on tosi miellyttävää, että lapsi huutaa Hassista. Olen aina nauttinut huomiosta.

Parisuhderintamalla olen ollut täysi mulkku ja ottanut jonkin sortin semimarttyyriroolia. Tiedättekö hulluuden määritelmän? Se, että tekee aina samaa ja odottaa eri lopputulosta. Ennen lapsentekoa oli kantavana ajatuksena, että elämä vaatii vain pientä priorisointia. Isännällä on silti 7-päiväiset työviikot ja ajatus että "ens kuussa helepottaa". Olen sitä "ens kuuta" odotellut vuodesta 1999 lähtien. Mutta ei se mitään, on tehtävä makkara mieleisekseen ja ei se murjottaminen ole ketään pelastanut ennenkään. Tietysti oishan se joskus ihan kiva, että ois sitä omaa aikaakin. Toisaalta onhan mulla sitä, arkisin voin olla autossa noin puolitoista tuntia.

Ai niin. Kuuntelen nykyään Yle Puhetta.

Oikeastaan aika fantastista olla keski-ikäinen.