sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia

No niin. 

Jos on radiohiljaisuutta ihmetelty vauva.fi:ssä ja suomi24:ssä niin onhan tässä kaikenlaisia muuttujia ollut. Nyt pääsette seuraamaan ihan uutta blogivaihetta, sinkkublogia. Tätä on foorumeilla ihan joskus haluttukin ja suorastaan vaadittukin, joten joskus saa mitä toivoo, saatana.


Ja tässä vaiheessa jo voin huomauttaa, että jos odotat kuumia eroottisia tarinoita tai muuta seksuaalisesti latautunutta, turha toivo. Tässä sukelletaan tuoreeltaan eronneen keski-ikäisen neuroottiseen sielunmaisemaan ja eroprosessiin. Ja lisähuomautuksena, että tekstejä on kirjoiteltu matkan varrella eivätkä ne kuvaa julkaisuhetken fiilistä suurellakaan todennäköisyydellä. Että en siis ota näistäkään kirjoitteluista mitään vastuuta.




Lähestytäänpä asiaa konsulttityyliin eli googlaamalla joku omaan tarkoitukseen sopiva pätevän oloinen kuva ja selittämällä kaikenlaista sen varjolla.




Olen vellonut ja vellova kaikenlaisissa typerissä ajatuksissa, koska tulevaisuutta on vaikea kuvitella. Valikoin tähän kirjoitukseen yleisimpiä mieleen pälkähtäviä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Arvioikaa itse mikä niistä on todennäköisin.


1. Hullu kissanainen

Löydän itseni mordorin talvesta lumen saartamana 18 kissan kanssa.


Sitten yösydämenä rauhoitun ja ajattelen, että jos niitä onkin vain seitsemän.

2. Metsäprinsessa

Kuin lasten sadussa (olikohan joku hullujussi tms.) järjestän kerran vuodessa audienssin ja otan kosiskelijoita vastaan testaten heidän huumorintajuaan ja oikeidentöidentaitojaan. Kotikylän toiseksi seksikkäin naissinkku lienee vetonaula matkojenkin takaa.


3. Forever alone

Olen kymmenen vuotta yksin ja muodostan merkityksellisen keskustelu- ja hyötysuhteen Satisfyer Pro 2:n kanssa. Ostan Hiacen ja ryhdyn kapinetta suositelleen ystäväni kanssa kiertämään Pohjois-Savon syrjäseutuja ja puhumaan yksinäisille naisille Satisfyerin ihmeestä.





Hän vannotti että kapine on heti tilattava. En tilannut.


4. Tuho

Aiheutan huolimattomuuttani ja tietämättömyyttäni kiinteistöissäni tuhoa, vakuutus ei korvaa, joudun konkurssiin ja sen siunaamana pääsen kirkonkylälle kerrostaloon.


5. Renki

Löydän kiertävän rengin ja jaan hänet alueen muiden renkiä tarvitsevien henkilöiden kanssa. Kellään mitään kokoaikaista renkiä ole varaa pitää näinä aikoina, mutta osa-aikarenki olisi tarpeen. Loppuis se päältäajettavan ruohonleikkurin päällä itkeminen ku on taas joku saatanan ongelma.


6. Myöhempien Aikojen Sinkkujen Jeesuksen Kristuksen Kirkko

Joo se on aikamoinen kirkko varmasti joku puoliso löytää. Sitten joskus. Olen aina sanonut että jos ikinä joutuisi etsimään itselleen uutta puolisoa niin projekti pitäisi aloittaa kulmahiomakoneella, raivaussahalla ja dremelillä. Hirveä urakka tämmöistä vakiintuneen parisuhteen muovaamaa kehoa alkaa johonkin esittelykuntoon laitella. Äh, niin kammottava ajatus että hylkään sen jopa aamuyön tunteina. Jos ei kelepoo niin antaa saatana olla.

Jos joskus tällainen seurustelusuhdetilaisuus a) osuisi kohdalle ja b) kiinnostaisi yhtään, onneksi olen älynnyt jo vuonna 2014 tehdä tällaisen kätevän arviointitaulukon valmiiksi. Ja hei, ehkä melkein mitä vaan, kunhan ei selännuolijaa tarvii kohdata.


Heitäpä joku seitsemäs vaihtoehtoinen tulevaisuus. Ois kiva ahdistua yöllä jollain täysin tuoreella tavalla!

3 kommenttia:

  1. Tapaat unelmiesi miehen ja tekaisette yhdessä ainakin neljä lasta tosi pienillä ikäeroilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo neljän lapsen teko vasta ahdistaisi :D

      Poista
  2. Perustat uskonnon jonka johtajana viettelet nuoria miehiä keskiöisissä messuissa joissa palvotaan kissoja (kissat on pakko saada tulevaisuuteen pelastetuiksi ;D), sinua palvotaan hamaan kuolemaan asti. Elät vanhaksi, tulet viisaaksi ja peruutat profetiat vaan pallo on lähtenyt jo vierimään ja maailma tuhoutuu kissoja palvoen!! Miksi, oi miksi sinä meidät uhrasit, oi jumalattareni, miksi??? ..huutaa palvova kansa, roikkuen kusikärryn reunoilla.

    VastaaPoista