Minulle
ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt, miten vastakohdat muka täydentäisivät
toisiaan. Avomieheni kanssa meillä on monessakin asiassa aikalailla eri pössis.
Ensimmäisenä pitää mainita se asia, mistä eniten tapellaan: siisteys. Minun
mielestäni yleisestä järjestyksestä pitää huolehtia ja tavarat on laitettava
takaisin sinne mistä ne on otettukin. Meillä ei siis todellakaan tule joka viikko
tehtyä perussiivousta, mutta tavaroiden paikallaan pitämisellä saa luotua
illuusion siististä kodista, vaikka muutama pölypallero jaloissa pyörisikin.
Avomiehelle tämä kuvio on no-can-do –sarjaa. Tavarat tippuu tasan siihen missä
niitä on viimeksi tarvittu. Appiukko toimii ihan samalla tavalla. Itse asiassa
koko niiden suku. Kaikki kodista löytyvät vaakataso-pinnat on mätettävä täyteen tavaraa ja kaikki laatikot on myös täytettävä piripintaan. Toivon monesti, että Ikean valikoimiin tulisi lipastoja joissa olisi kupera kansilevy. Loppuis se tavaroiden pinoaminen.
Joudun tekemään kahden maatilan kirjanpidon ja
tykkään että asiat tehdään jämptisti. Oma kirjanpito sujuu mallikkaasti, kuitit
ja kaikki asiakirjat ovat tallessa. Veroilmoituksen tekemisessä meni viimeksi
ihan hetki vaan. Jos tätä prosessia vertaillaan avomiehen kirjanpidon tekemiseen, on
sävel vähän erilainen. En ole koskaan tehnyt kuukauden pätkälle
kirjanpitoa sillä tavalla, että kaikki laskut ja kuitit löytyisivät. Samoin on
mukava heittää syyskuussa kirjanpitoon jotain helmikuun kuitteja.
Veroilmoituksen teon alla listasin usean tuhannen euron edestä laskuja, joita
hän oli tiliotteen mukaan maksanut, mutta ei mitään tietoa mitä oli maksettu ja
minne. Sitten hirveillä talkoilla se kaivoi lippuja ja lappuja kotoa, autosta,
erinäisistä muovikasseista, isänsä luota, salkusta, toimistolta… Kyllä ne
lopulta löytyi ja osa asioista selvisi asiakaspalveluihin
soittamalla, mutta kyllä minua vitutti. Sitten se aina selviää noista jutuista
kuitenkin loppujen lopuksi.
Riskienottokykykin
on meillä kuin päivä ja yö. Minä otan asiat mieluiten varman päälle ja
investoin asioihin, jotka pystyn hyvin suurella todennäköisyydellä maksamaan.
Avomies taas pelaa isosti ja laajentaa toimintaa ihan urakalla ja yleensä ei
ole edes vihiä siitä millä ihmeellä investoinnit oikein tullaan maksamaan. Minä
olen lähtökohtaisesti varma siitä, että kaikki epäonnistuu. Avomies taas varma
siitä, että kaikki onnistuu. Tekisi varmaan stressitasolle hyvää jos totuus
voitaisiin elää välimallin mukaan.










