tiistai 21. helmikuuta 2017

Mitä on KonMari

Liityin KonMari Suomi -Facebook-ryhmään nähdäkseni viimein mistä asiassa on oikein kyse. Skrollailtuani hetken foorumia huomasin, että siellä jo nahisteltiinkin siitä, ettei ryhmässä saisi olla eikä ainakaan kommentoida mitään, ellei ole lukenut kirjaa ja "marittanut" omaa kämppäänsä.

Aika moni SoMe-ryhmä on kiva niin kauan kunnes sinne tulee muita ihmisiä.



Lainasin KonMari ykkösen aviomieheni siskolta. Hän oli päässyt sivulle 23 asti kirjanmerkin perusteella. Olen huomattavasti pitkäjännitteisempi ihminen ja olen nyt puolivälissä kirjaa. Nämä ekat kolme lukua keskittyvät tavaroista luopumiseen. Kondo opettaa karsimaan kampetta, mutta hän ei oivaltanut (tai kustantaja ei antanut oivaltaa), että ainakin kirjan tähänastisen sisällön olisi saanut tiivistettyä yhteen aaneloseen. Koska olen niin hyvä ihminen, referoin sen tähän kuin manulle illallisen.

Marie Kondon mukaan on olemassa kolme ihmistyyppiä. Ne jotka eivät raaski heittää tavaraa pois, ne jotka eivät osaa laittaa tavaroita paikalleen ja kolmantena näiden valloittava yhdistelmä. Hänen empiirisen tutkimuksensa perusteella 90 % porukasta kuuluu tuohon pahamaineiseen kolmanteen ryhmään. Meidän taloudessamme ukki kuuluu ryhmään 1 ja aviomies ryhmään 3. Minussa taas ei ole mitään vikaa.

Huushollin siivoaminen vaatii pari yksinkertaiselta kuulostavaa juttua. Päätä mitä heität pois ja mihin laitat jäljelle jäävät tavarat. Älä haksahda säilytysratkaisuihin kuten laatikoihin, koska ne ovat perimmiltään roinan piilottelua varten. Järjestä tavaralaji kerrallaan, älä siis huoneittain tai kaapeittain. Vain kasaamalla saman lajin tavarat yhteen paikkaan hahmotat tavaroiden määrän ja kykenet tehokkaaseen karsintaan.

Ennen urakkaan ryhtymistä on asetettava itselleen tavoite. Tämä tarkoittaa sitä, että kun homma on tehty, millaisen elämäntyylin se mahdollistaa, mitä silloin teet ja millainen olet. Tyypillisesti tähän tuntuu liittyvän yrttiteen juomista yksinään kammarissa ja joogaamista. Kun kaiken roinan kohina on kaikonnut, oivaltaa mikä oikeasti vituttaa. Tässä kohtaa monella on kuulemma mennyt puoliso ja/tai työpaikka vaihtoon.

Miten kamoista sitten päästään eroon? Helposti. Käy läpi tavarat seuraavassa järjestyksessä: 1) vaatteet 2) kirjat 3) paperit 4) sekalaiset 5) tunnearvotavarat. Jos esine tuottaa iloa, pidä se. Jos ei, heitä se pois. Selvästikään Kondo ei tunne esimerkiksi suomalaista kirjanpitolakia.


Ei tuota iloa.


On tärkeää, ettet näytä perheellesi mitä heität pois. Karsi omat tavarat. Älä toisten. Älä tuputa tavaroitasi kenellekään. Marie lupaa, että muu perhe innostuu siinä sivussa ja alkavat marittaa omia kamojaan. Ja kun on marittanut omat tavaransa, eivät toisten sotkut enää edes niin paljoa haittaa.

Minä petyin jo siinä vaiheessa, kun ei ollut lupa viskata toisten kamoja pois. Koska olen hyvä ihminen päätin kuitenkin, että käyn omat romuni läpi ja jään innolla odottamaan miten tämä saa aikaan sen, etten repisi jatkuvasti verkkareitani mm. näistä asioista:



Aviomiehen  harrastesoppi



Tyyppiesimerkki isäni "ei sitä tiiä jos joskus tarvii" -mentaliteetista




Tarviiko kommentoida edes?




Kondo väittää, että "luonteeltaan laiskat ja siivottomat oppivat siivoamaan kunnolla, jos noudattavat KonMari-menetelmää, jopa ne, joiden suvussa on ollut sottapyttyjä sukupolvesta toiseen tai joiden elämä on erittäin kiireistä.". En ole selvittänyt vielä asiaa, mutta luulen, että Kondo on sinkku, joka asuu kompaktissa kaupunkiasunnossa. Hän ei ole kuullut autotalleista, harrastehuoneista tai maatiloista. Eikä ainakaan aviomiehestäni ja hänen suvustaan.

Kolmannessa luvussa opetetaan uusi suorastaan orgastinen tapa säilyttää vaatteita. Ne pitää pystyviikata ja laittaa vetolaatikoihin. Sukista lähtien.





Kondo kertoo että sukkia etenkin kohdellaan kaltoin. Ne palvelevat ihmisiä pyyteettömästi ja ne myttyytetään ja viskataan jonnekin pinkan jatkoksi.

Perkele kun pitää vielä tässä elämässä alkaa ajatella sukkienkin tunteita.

Olen päässyt prosessissa ekaan vaiheeseen. Päätin tavoitella elämäntyyliä, joka Rehtorilla on. Voin ottaa aina rennosti ja jos jokin ei mene mieleni mukaan, voin kusta pokkana toisen omistamaan sohvaan ja luotan täysin siihen ettei kukaan kuitenkaan ammu kuulaa kallooni vaikka haluaisivat.


Thug life.


Muuten. Julkaistuani Rehtorin peruslauantaikuvan sosiaalisessa mediassa ystävieni ja pääasiassa puolituttujen iloksi, minulta leikkisästi kysyttiin onko aviomies koiratarhassa.

Minähän en leiki.




Alan seuraavaksi ajatella sukkien tunteita. Palataan.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Anopin kasvatusopit ja pakasterasia-gate

Voi vattuhyytelö. Olen nyt virallisesti niin virikkeetön ja mihinkään pitkäkestoisempaan toimintaan kykenemätön, että havaitsin katsovani Lääkärit-ohjelmaa ja tv-shopia aamupäivällä ipanan leikittämisen ohessa. On muuten Gotham steel -pannu aika kova!



Kirjaimellisesti. Ja entäs kun Lääkärit-ohjelmassa tohtori itse esitteli mitä kiristyksiä ja täytteitä hänelle oli naamaan laitettu viikon mittaisen kuvaustauon aikana. Näin loma kuuluu viettää, sanon teille! Olisittepa nähneet yleisöstä niiden hyväksynnän merkiksi nyökyttävien amerikkalaispäiden määrän kun taivasteltiin, miten tohtorismies "ihan hehkuu" tuunauksen jäljiltä. Ja tiesittekö että Botox-hoitojen määrä on kasvanut melkein 800 prosenttia vuodesta 2000? Kokonaista 7,6 miljoonaa kappaletta niitä tehdään vuodessa.

Jos noin moni tekee jotain, sen on pakko olla hyvä juttu!

Anoppi piipahti muuten taas antamassa kasvatusohjeita. Jos poistut vauvan luota, turvallisin paikka on pitää häntä lattialla. Just kun sain keksittyä, miten vauvan saa ripustettua bodysta naulakkoon. Niin ja kehdossa ei kannata enää nukuttaa vauvaa sen jälkeen kun lapsi lähtee liikkeelle, tulee kuulemma kuula edellä alas. Jos laittais kehdon nurinpäin?

Vauvalle pitää jutella. Olette varmaan nähneet joskus sen koskettavan videon, jossa kuulolaitteen saanut vauva kuulee vanhempiensa äänen ensimmäisen kerran? Meillä ilme oli ihan samanlainen kun ohjeistuksen innoittamana otin ja tarinoin lapselleni ihan ekan kerran. Visiitin kohokohta oli, kun kuulin anopin sanovan ipanalle, että jos äiti ja isi ei osaa hoitaa sua kunnolla, voit tulla mummon luo.

Aviomies sai eilen loppuun sen joulukuun alussa aloitetun kaksi viikkoa kestävän harvennusurakan. Nyt on kuulkaa taivas vaan rajana siinä mitä kaikkea hauskaa tulemme perheyksikkönä tekemään! Seuratkaa ilmoittelua.

Tosin mitä nyt tänään kaveri kertoi ajelevansa katselemaan seuraavaa urakkaa.



Kuvittelin että kotiäitinä jaksaisin vaikka mitä ja että meininki ois jotain tällaista:



Todellisuuden voisi tiivistää niin, että kun en voi tehdä mitään, tuijottelen ja ajattelen kaikkia tekemättömiä hommia. Sitten jos joskus olisi tilaisuus tehdä jotain, en saa mitään aikaiseksi. Jotenkin ei niin sanotusti minua ole tämä olotila. Sain nyt hetkisen omaa aikaa kirjoittaakseni tämän tarinan. Dialogi meni jotensakin näin:

Minä: "Syötän nyt tämän ipanan ja sen jälkeen äiti on vähän väsynyt."
Mies: "Yrität vissiin sanoa, etten mene laittamaan ketjuja mehtäkoneeseen."
Minä: "Kyllä."

Samalla syön suklaalevyä, joka ei ole edes hyvänmakuinen. Okei, söin sen kokonaan.



Ympärilläni joka paikassa lojuvista romuläjistä inspiroituneena tilasin Konmari-kirjan lainaan aviomiehen siskolta. Parodiatarkoituksiin. Voin sitten esitellä kuinka "maritetaan" kämppä, jossa asuu saamaton naisihminen, epäsiisti mies ja hamstraajaukki. Tuli muuten eka konflikti kolmen yhdessä asutun vuoden jälkeen isäni kanssa. Oli lähdössä remonttihommiin yhtenä aamuna ja etsi pakasterasiaa, johon voisi laittaa ruuveja. Olin että kaappi on täynnä pakasterasioita. Ei siellä oo semmosta. No mennäänpä ihan porukalla kahtomaan.

Isä: "Ei nuilla ohuilla tie mittään, hajjoovat heti."
Minä: "No ota noita paksumpia."
Isä: "Ei nuin hyviä kehtoo ottoo. Perkele kun on pitäny kaikki ne jäätelörasiat teijjän syöttee koiralle, ne ois ollu niin hyviä."
(Kaapissa on arvioni mukaan 183 erilaista rasiaa ja mikään niistä ei kelpaa. Hella alkaa olla kuutosella.)
Minä: "No ota sitten vaikka tuo keksirasia tuosta pöydältä."
Isä: "Mihinkäs ne keksit siitä sitten laitetaan?"
Minä: "Pistetään vaikka roskiin."

Oltiin illalla niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.



Jälkimaininta: 30 minuuttia omaa aikaa vietetty, kaksi kertaa ovat käyneet huoneen ovelta kurkkimassa.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Korvikenaisen seikkailut

"Minulla ei ole samanlainen suhtautuminen ruokaan kuin teillä", tuumi entinen kollegani kun ystäväni häntä synttäri-illalliselleen pyysi. Niin. Kahdeksan ruokalajia nauttineena voin vain todeta, miten kerrassaan ilahduttava suhtautuminen ruokaan meillä onkaan. Emme nirsoile ja menemme kaikkiin laitteisiin sapuskan huvipuistossa.

Jos lapselle tulee nyt allerginen reaktio jostain syömästäni, tarvitaan lääketieteen Uusi Sherlock selvittämään mikä aiheuttaja olikaan. Jokin näistä:

Suolasieniminipiiras
Kurpitsakeitto
Pikkelöity muikku 64-asteisen kananmunan kera ja muutamaa lajia sipulia
Maa-artisokkakeitto, muikunmätiä ja talon leipä maa-artisokkasuolan ja ravintolassa kirnutun voin kera
Spelttipuuro, suppilovahveroita ja karitsansydäntä
Naudan ribeye steak ja palsternakkaa kahdella tavalla
Tyrniposset
Hunaja&valkosuklaa -jälkkäripläjäys
Puolukkamarmeladi, suklaata ja piparminttuvaahtokarkki


Seuraavassa esittelen Jennijeen, annoskuvaustaiturimme, parhaat palat.


Näin saadaan annos näyttämään jo kerran syödyltä. Erityiskiitokset värimaailmasta, huomatkaa (livenä) kirkkaanoranssi mäti lautasen reunalla.



Välijälkkärin savuefekti ikuistettuna. Äkkiä jos tätä kuvaa vilkaisisi tietämättä että siellä on evästä, voisi luulla, että on koirankuppiin jäätynyt havuja ja hautakynttilöitä.




Samalla voin kertoa viimeisimmästä sankariteostani. Minulla oli tiedossa tällä viikolla sekä kokousilta että jo mainitut synttäriruokailut, molemmat pidemmän matkan päässä. Aviomiehen kanssa sovittiin, että on ipanan kanssa pihassa, jotta pääsen niihin. Hän kävi hakemassa sitten korviketta kaapunnista ohikulkumatkallaan, jotta selviävät laatuajastaan. Kokousilta meni ohi sairastuttuani ja eilen päivällä katselin korvikepurkkeja ja huomasin, että osa niistä on sitä laajalti uutisoitua pilalle mennyttä Tuuti-erää. Kysyin mieheltäni että mistä hän ne osti.

Viestini välitettiin myymälän puolelle. Sieltä tuli sitten kuva yhdenlaisesta Tuuti-pakkauksesta ja kysyttiin onko se tämä. Sanoin että niitä on useita erilaisia pakkauksia ja että uutinen löytyy netistä vaikka hakusanoilla Tuuti pilalla. Jonkun ajan päästä tuli kuittaus että tuotteet on poistettu hyllystä. Jälkikäteen huomasin, että kuvassa oli itse asiassa päiväysvanha tuote, purkin viimeinen käyttöpäivä oli 3.1.2017. Jäi vielä sen verran kaivelemaan, että oli linkitettävä se uutinen ja kerrottava, että kyse ei ollut päiväysvanhasta tuotteesta vaan ihan pilalle menneestä erästä. Kysyin onko nämä kaikki varmasti nyt poistettu myynnistä. Jospa sieltä olisi poistettu päiväysvanhojen lisäksi myös ne toukokuussa expiroituvat pilaantuneet.

Hengenpelastusmitalit voi toimittaa tähän osoitteeseen ja odottelen kyllä presidentiltä äitienpäivän kunniamerkkiä.

Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Korvikenainen!



Illallisella nautin muuten ensimmäisen kerran alkoholia sitten raskauden. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Helsshingin reissulla kulautin pari kupillista sakea Farangissa vielä tietämättäni olevani raskaana. Ei lapsesta ainakaan päällisin puolin huomaa tämän virheen seurauksia.

Valitsin aloittelujuomaksi samppanjaa. Muutoin piti vetää alkoholiton juomapaketti, koska olin autolla. Ruokailukavereistani Jennijee teki taas vakiot:

Ajassa 18:00. "En mä taida ottaa sitä viinipakettia. Pitää olla huomenna menossa klo 12."
Ajassa 18:01. "Hei kyllä mä otan sen viinipaketin."
Ajassa 21:30. "Mikä ois hyvä paikka juoda GT:t?"

Nälkä kasvaa syödessä ja jano näköjään juomalla.


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Liikuntaleikeistä ja oikeassa olemisen vaikeudesta

"Siellä teidän maalaismaisemissa on varmasti ihanaa tehdä vaunulenkki!"

Kyllä. Siinä kun auringon innoittamana lähtee piipahtamaan muutaman kilometrin päässä lammasfarmarin luona, ei heti arvaakaan miten vittumainen keikka siitä tuleekaan. Pohjois-Savossa on tunnetusti pelkästään ylämäkiä. Ja lisäisin että hyvin auratut tiet. Monessa kohtaa tiellä oli ennätetty lumentulon jälkeen liikkua ainoastaan mönkkärin, hevosen ja koiran toimesta. Veljeltä saaduissa cityrattaissa pienessäkin lumimäärässä työntäminen ja etenkin niitä loputtomia mäkiä pitkin nosti sykkeen lähemmäksi kahtasataa. Höyrysin rinteessä kuin hevonen. Onneksi ei ketään tullut vastaan. Läähätykseni piti penskankin hereillä. 



Puolessavälissä.



Vielä vähän.




Päätin jäädä korkeanpaikan leirille oleskelemaan pidemmäksi aikaa. Lopulta soitin raksaukon hakemaan meidät pois illalla. Kyllä nämä maisemat ovat kauneimmillaan kun niitä autosta käsin katsoo.

Aviomies aloitti toisella paikkakunnalla metsänharvennusurakan joulukuun alussa. Homman oli määrä kestää kaksi viikkoa. Laskekaa itse. Ellei jotain ihmeellistä ole, kaveri saapuu kotiin kymmenen, yhdentoista aikaan. Yhtenä aamuna venytteli omassa kammarissaan kun vein ipanan hetkeksi hänen hoteisiinsa, että pääsisin syömään. Kertoi miten hyvin oli nukkunut. Katsoin aviomiestä silmiin. Kysyi mitenkäs te nukuitte. Katsoin aviomiestä silmiin. Vaikeni. 

Tuli jostain syystä samalla mieleen joskus näkemäni rikosprofilointidokumentti, jossa kerrottiin, että jos löytyy naamaan puukotettu ihminen, kyseessä on mitä varmimmin intohimorikos, mikä kielii taas puolestaan siitä, että oma puoliso on asialla. 

Jos jatketaan vielä vähän tästä miehet vastaan naiset -asetelmasta. Siitä miten miehet eivät opi. Ystäväni lähetti kuvaviestin saatesanoilla "Kehotin syksyllä kaatamaan tämän".


Oli malttanut olla mainitsematta miehelleen asiasta. 

Uskoiko joku?! Tietysti oli maininnut asiasta. Ei ollut muistutus kuulemma miestä miellyttänyt. Mikä lie.

Se on niin rankkaa olla aina oikeassa ja tietää tasan tarkkaan miten asiat tulevat menemään. Toisaalta, on se varmasti miehillekin musertavaa olla aina väärässä.

Mutta. Jos puun olisi itse kaatanut, olisi se kuitenkin pamahtanut talon katolle. Se on vähän kuin aviomiehen sedän muutaman vuoden takainen keksintö tehdä mökkitontilla hankintahakkuu sen sijaan, että teettää harvennuksen yhtiöllä, jotta jää vähän jotain taskunpohjallekin. Niillä olikin hyvä maksaa Savon Voimalle vähän auki kaks tonnia, kun tuli kaadettua puu linjan päälle sillä seurauksella että se linja katkesi.


torstai 12. tammikuuta 2017

Kotiäidin reseptikirja ja muuta jännää

Monet pelottelivat etukäteen sillä, ettei pikkuvauvan kanssa pysty tekemään oikein mitään muuta kuin toimimaan syöttöautomaattina. Ei pidä paikkaansa. Jaan kanssanne kaksi suosikkireseptiäni.

Broileri ja melkeinriisi (kolmelle)

1. Jätä ottamatta broileri huoneenlämpöön ennen paistamista
2. Jätä uuni esilämmittämättä 175 asteeseen
3. Hae pakkaus jääkaapista
4. Laske lapsi uunilapasten päälle lattialle (no okei, pöydälle mutta älkää kertoko kenellekään)
5. Laita koipireisipalat uunivuokaan ja siitä edelleen uuniin
6. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen
7. Jätä raksaukolle hellalle PostIt-lappu, johon kirjoita ruoan arvioitu valmistumiskellonaika 


Seuraavaksi valmista melkeinriisi

1. Ota setäpenapaketti kaapista
2. Lähde kuljettamaan ympäriinsä vauvaa, joka ei viihdy sylissä selällään, pystyasennossa eikä mahallaan
3. Iske vauva telakkaan




Nakkikastike ja lisäkesalaatti

1. Ota nakkipaketti leikkuulaudalle
2. Mene syöttämään vauva


3. Jätä raksaukolle viesti, että eilistä salaattia löytyy jääkaapista



Sitten muihin aiheisiin. Tavallaan. Ystäväni on saamassa vauvan. Vaikka homma on vielä kovin alussa, mietin mitä hänelle voisi ostaa lahjaksi. Hän kertoi että haluaisi kovasti onnistua imettämisessä, joten voinkin koostaa hänelle imetyskorin. Siihen tulee ainakin nämä kaksi asiaa:

Grillipihdit



Ylivoimainen vekotin kun imettäessä jokin tärkeä asia (puhelin, läppäri, kaukosäädin, suklaa, karkit) on aina juuri vähän liian kaukana. Sillä saa myös astetta helpommin poimittua lattialta harson tai tutin, kun ipana viihtyy vain sylissä ja selkäsi on jo ihan paskana.


Kaali

Kun ryntäät ovat repeytyneet rikki jatkuvasta ryystämisestä ja jokainen imetyskerta irvistyttää, pitää laittaa kaulittu kaalinlehti liiveihin muutamaksi tunniksi. Kipuihin se ei auta, mutta haiset hetken jollekin muulle kuin puklille ja hielle.





Sanotaan, että nukkuva lapsi on kaunis. Nyt minäkin tiedän miksi. Oma ipana louskuttaa leukojaan usein nukkuessaankin. Saa pelätä että joko sillä taas on nälkä. Viime yön tissituskissa siitä tuli mieleen eräs Walking Deadin klassikkojakson kohtaus:





maanantai 9. tammikuuta 2017

Paras vauvakirja

Sain kaksi vauvakirjaa, toisen kunnalta ja toisen pakanakummeilta. Vauvakirja on se, jota täytetään ensin pari kuukautta ja sitten "äiti on vähän väsynyt".

Kulta-aika lapsuuden -versio ei tunnista ateisteja eikä mainstreamista poikkeavia perhekokoonpanoja. Kirja tarjoaa arvokasta vertailutietoa lapsen kehityksestä, koska mikään ei ole yhtä tärkeää kuin saada oma rikupetteri tai jormaorvokki oppimaan uusi temppu nopeammin kuin toisten lapset. Tulee helvetin hyvä mieli kun voi vetää pohjat jossain. Kun muut lapset itkevät ensikyyneleensä 2 - 3 kuukauden kohdalla, meillä aloitettin jo kuukauden iässä.



Tatun ja Patun vauvakirja on varsin nykyaikainen ja esimerkiksi ottaa huomioon myös ne hipit, jotka eivät rokota lapsiaan. Samoin lapsista hieman oudolla tavalla kiinnostuneita palvelee sivu, johon piirretään käden ja jalan lisäksi myös pepun kuva.



Pohdin vauvakirja-asiaa ja tulin siihen tulokseen, että niitä pitäisi jokaista ipanaa kohden olla aina kaksi samanlaista. Se mihin kuvataan miten halusit asioiden menneen ja se toinen mihin kirjoitetaan miten ne asiat oikeasti meni. Ensimmäinen painos annetaan lahjaksi kun lapsi vielä ajattelee, että vanhemmat ovat joka suhteessa järkeviä ihmisiä ja jälkimmäinen versio puolestaan jos ja kun oma lapsi intoutuu kaikesta huolimatta tasokasta sukua edelleen aikanaan jatkamaan.

Koska en yleisesti ottaen ole tyytyväinen ikinä mihinkään ja tekisin kaiken paljon paremmin, ehdotan kehiteltäväksi aivan uutta Rehellistä suomalaista vauvakirjaa. Sen voisi täyttää esimerkiksi näin:



Äiti repesi synnytyksessä niin pahasti, että istui uimarenkaalla ekat kaksi viikkoa ja isi muutti toiseen huoneeseen, eikä enää samaan makuuhuoneeseen koskaan palannutkaan.




...kuten suvussasi periytyvä susiruma nimi Heikki, josta äiti tuumasi, että yli kuolleen ruumiini ja näin asiasta päästiin nopsaan yhteisymmärrykseen.

Anoppi ehdotti: Unelma Sirpa-Leena.



Ehkä kuitenkin vielä parempi olisi tehdä useita eri malleja, kuten:

Totaaliyhäri-versio:
Vanhempasi tiedot:
Äidin tiedot: Marketta Järvinen
Isän tiedot: [x] En voi antaa tarkkoja yksityiskohtia

Mitä vanhempasi ajattelivat, kun kuulivat tulostasi ensimmäisen kerran: Isi oli, että otapa abortti vähän äkkiä, en halua kuulla tästä asiasta tai sinusta enää ikinä mitään.


Perheviljelmäversio:
Sinusta sanottua: Isomummo sanoi, että etpä poikaa sitten osannut tehdä.


Sinisilmäversio:
Isin hauskin satu: Sitten kun vauva syntyy, vietän paljon aikaa kotona.



Voisiko joku kuvittaja ottaa yhteyttä niin ryhdytään toimeen!


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulun merkitys

Veljen porukka tuli aatonaattona myöhäisillasta Tampesterista. Kahentoista kilon kinkku kusi rasvansa aamuyöstä perinteisesti uunin pohjalle, josta edelleen uunipeltilokeroon ja siitä keittiön lattialle. 

Aaton ohjelma oli monipuolinen. Mukuloiden toppavehkeet olivat lähtöhötäkässä unohtuneet kotiin, ja niinpä tekstiviestitse kartoitin aviomiehen sukulaisilta löytyiskö lainaksi mittää, jotta ipanat pääsevät mukaan kuusen hakuun. Löytyihän niiltä. Koska aviomies oli edeltävänä iltana ajanut mehtäurakasta tultuaan äitinsä luo varta vasten hakemaan porkkana- ja lanttulootat ja unohtanut ne sinne, oli hänen määrä sitten hyvissä ajoin aattoaamuna ajaa varta vasten niitä jälleen hakemaan. Sai sitten samalla reissulla hakea toppiksetkin. Yhdentoista maissa aviomiehen katseltua piirrettyjä kolmatta tuntia kysyin että arvelitko milloin lähteä kylille kun se aamu meinaa kohta loppua. Oli että eikö tässä saa ees kahvikupposta rauhassa juuvva. Olin että no juopa kuule kahvis.

Lounaalla ei siis syöty niitä laatikoita. Paisteltiin "punaista kalaa" uunissa, jotta saataisiin ipanatkin syömään jotain kunnon ruokaa. Paistamista edelsi oivallus, että yöllä valuneet kinkkurasvat olivat vielä uunin pohjalla odottamassa innokasta siivoojaa. Veljeni joutui komennostani irrottautumaan matkapuhelimestaan uuninpesuun ja kiukkuhan siinä kehkeytyi. Meneehän siinä nyt kuitennii ainakii se kymmenen minuuttia ja ihan kumartumaankin joutuu.

Lapsille punainen kala ei sitten kelvannutkaan. Syönnin jälkeen hokasin, että unohettiin avata kinkku, jota oli siis varattu sopiva määrä eli reilu kaksi kiloa aikuista kohden. Kahden maissa kun aviomies viimein toi toppahousut ja laatikot parin suorittamani tsemppauspuhelun (lue: ala nyt perkele joutua ku kohta tulloo pimmee) jälkeen nuorempi kuusenhakijoista oli jo hyytynyt ja toinen vähän vaille eli tilanne oli vahvasti kriisiytymässä. 

Kuusia ei vissiin ennätetty hirveästi metässä lonimaan pimeyden ja kireyden lähestyessä. Napsittiin viidestä latvasta neljä pois ja hyvä tuli. Puu kuivatettiin sitten keskellä tupaa, normaalistihan tämä valutustyö tehdään navetan pumppukopissa hyvissä ajoin ja nostetaan kuiva kuusi sisään.



Yllättävän paljon löytyy kuusesta vettä.


Joulua ensin kovasti ootetaan ja sitten se joulukin vietetään ootellessa millon mitäkii. Ensin veljen tytön piti oottaa että kuusi kuivuu ja sitten vielä oottaa, että pikkuveli herää päiväunilta yläkerrasta, sillä kaikki koristeet olivat siinä kammarissa. Kuunneltiin sitten pari tuntia "joko kolistellaan kuusi" -mantraa.

Alkuillasta kuusi kolisteltiin kaikilla mahdollisilla killuttimilla aina käsilaukusta lähtien. Helmikoristenauha oli ihaninta ja siitä kun otti ja tempaisi, niin koko kuusi saatiin näyttävästi nurin. Kolme kertaa. 




Ensi jouluna tyydymme tähän kissamallin joulukuuseen, toimii varmasti ipanoidenkin kanssa ihan hyvin.


Seuraavana ohjelmanumerona oli riisipuuron keitto. Delegoin jälleen tehtävän veljelleni. Reklamaatiohan siitä syntyi. Ensin oli vaikeutena se, ettei tiedä miten paljon siihen mitäkin laitetaan (no lue siitä pussin kyljestä ja kerro annoskoko kahdella!) ja sitten vasta tulikin reklamaatio kun kerroin että puuroa pitää hämmentää koko ajan, ettei sitten nouse karekset pintaan kun vähän hämmäyttää. Kuulemma jo vesipohjaisen muutamissa minuuteissa kypsyvän puuron keittely on ihan hanurista ja nyt sitten pitäis jaksaa nelisenkymmentä minuuttia kauhaa pyöritellä. 

Mutta se onkin joulun syvin merkitys että väkisin tehdään semmoista mitä ei halua koska niin vaan kuuluu tehdä.

Syönnin päälle nelivuotias sitten nukahti ja äitinsä eppäili, että saattaa muuten jäädä siihen ihan yöunille, koska kello oli jo melkein seitsemän. Oltiin, että paljonhan ne niitä paketteja joulupäivänäkin aukoo. Mutta onneksi se sitten heräsi. Lahjan jako meni hyvin, mitä nyt paketteja oli loppukommenttien perusteella turhan vähän.


Aviomiestä oli joku ystävä muistanut ihan omalla joulupaketilla.


Oikein hyvä joulu oli. En moiti.

Siitä päästiinkin sitten sujuvasi järjestelemään seuraavia juhlia eli tapaninpäivän nimiäisiä.


Pakanalapseni <3


Kutsu oli kello kahdeksitoista, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että vieraat saapuvat jo kello yksitoista ja puolet tarjottavista puuttuu vielä pöydästä, ja osa ihan kiinteistöstäkin. Hirmu järjestely, siivous ja stressi siitä ilosta, että isovanhemmat ja sisarukset pyörähtää kahvilla, kerrotaan nimi ja otetaan kuvia. Evväitä jäi sitten lopulta niin paljon, että soiteltiin lähimmät kyläiläiset riäppiäisiin. Eivät nekään jaksaneet joulun jäljiltä mittään syyvvä. Tuumasin, että jos kerta kukkaan tässä tuvassa ei syö kiinteitä, niin aletaan sitten juomaan.


Alkupalat


Piiparinen emäntineen tuli myös ilahduttamaan iltaamme ja pirttiin saatiin myös kaksi muuta pariskuntaa. Vieraat kyselivät kohteliaasti vauvan hoidosta ja maidon riittävyydestä. Piiparinen kertoi, että heillä oli tissiä imetty puolitoista vuotta. Mies itki tissiä kovemmin kuin lapsi. Kyllä jää tuommoinen mieleen.

Kerrottiin perinteiset kalajutut ja katsottiin vanhasta valokuva-albumista otosta mustavalkoisen ajan ennätyskalasta, jonka päätä syötiin ekat kaks päivää, eviä taas seuraavat kaks ja pyrstö vietiin vielä meiltä rekalla Piipariselle. Oli se iso kala.

Piiparinen intoutui myös pitämään perinteeksi muodostuneen juhlapuheensa. Se sisälsi kaksi kokonaista ymmärrettävää lausetta, joten totesimme, että tarvitaan lisää viinaa. Vierailun lopussa Piiparinen kävi ihastelemassa pitkän tovin äidin ja lapsen välistä yhteyttä. Eli tuijotti tissiä.

Ei oo tainnu kukaan Piipariselle kertoa, että kun aateekoohon ja intternettiin kirjoittaa sanan tissi, niin siellä niitä kuulkaa on.

Piti ihan itekkii niitä guuglata. Tämä kuva on ensimmäinen hakutulos Googlen kuvahaussa. Tsekkaa jos et usko.



Tiedonhaku kannattaa aina.