perjantai 21. syyskuuta 2018

Muuttaako vanhemmuus ihmistä?

Pelkäsin ennen äidiksi tuloa, että minusta tulee tylsä ihminen.

Ihan turhaan. Vanhemmuus tarjoaa jatkuvalla syötöllä ultrajännittäviä elämyksiä ja kaikenlaisia odottamattomia sattumuksia.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka nämä viimeaikaiset villitykset ja jännityshormoneja voimakkaasti erittävät tilanteet:

- Saanko tarran ipanan sieraimesta pois pinseteillä vai onnistunko työntämään sen vielä syvemmälle. Ja mitä sitten pitäisi tehdä jos tarra häviää näkyvistä.

-Kun en reagoi millään tavalla jonniin joutavaan kollotukseen (itkuun jostain höpöhöpöasiasta) ja alan hätääntyneenä miettiä, syntyykö samalla ensimmäinen pysyvä muistijälki ja se menee niin että lapsi on pahoittanut mielensä, tuntee kokevansa äärimmäistä hätää ja äiti ei reagoi.

-Pohdinnat siitä mitä kaikkea teoriassa pystyisikään tapahtumaan sillä aikaa kun käy suihkussa ja jos pukuhuoneeseen viritetyn mobiilikäyttöisen lastenohjelma-aseman vetovoima ei riitä pitämään lasta paikallaan tuon kriittisen 4,5 minuutin ajan. Ja että millainenhan se lastensuojeluilmoitus- ja huostaanottoprosessi oikein onkaan.

- Kun käyt laittamassa pyykit kodinhoitohuoneessa narulle ja tulet takaisin olohuoneeseen, eikä lasta näy missään ja kysyt isältä että missäs se ipana on ja se kertoo, että äsken tuo eteisen ovi kolahti ja että mä luulin että olitte yhdessä menneet ulos ja oot että mitähän vittua.

- Kun teet keittiössä askareita ja olet sopinut aviomiehen kanssa, että hän katsoo ipanan perään ja kun viiden minuutin päästä huomaat vilkaisessasi sattumalta ikkunasta, että lapsesi torottaa pihalla ja kysyt sohvalla somettavalta aviomieheltä, että onkos meidän lapsi nyt sitten yksinään ulkona ja oot että mitähän vittua.

- Huomaat lapsen jonniin joutavan kollotuksen jälkeen, että kollotus johtuukin siitä, että sen sormet ovat jääneet kiinni laatikon tai oven väliin, ja palaat taas miettimään syntyikö nyt tästä oikeastaan se vielä parempi ensimmäinen pysvä muistijälki.

Että jos harkitset vanhemmuutta, vahva suositus.

Arvostan myös sitä, kun minulle kerrottiin, että yksi vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. Silloin tiesin, että nyt on nimittäin löytynyt oikea osaaja tähänkin tehtävään.


torstai 12. heinäkuuta 2018

Tee se itse: upeat lapsuusmuistot

Ennen oli kaikki paremmin ja omassa lapsuudessa oli aina kesä ja vain vähän hyönteisiä. Ja banaanilimpparia oli aina korillinen kellarissa. Ja selkään saatiin vain asiasta.

Hyvään vanhemmuuteen kuuluu olennaisena todistusaineiston kerääminen omasta erinomaisuudestaan ja säännönmukaisista onnistumisista. Niillä voi syyllistää jälkikasvua käymään siinä vaiheessa, kun itsellä olisi kaikki mahdollinen aika maailmassa käydä lastensa ja mahdollisten lastenlapsien luona, mutta on vaan niin paljon kätevämpää, että ne jotka ovat pakotettuja liikkumaan pieneen muuttokuormaan verrattavan tavaramäärän kanssa ovat niitä, jotka suorittavat säännölliset vierailut. Jos mahdollisesti olet kokenut haasteelliseksi tällaisen henkiseen sodankäyntiin soveltuvan materiaalin keräämisen, elä hättäile.


Vinkki 1: Ota kuva ennen kuin ehdit pilata kaiken

Kotioloissa kesäisenä ohjelmanumerona toimii hyvin markkinoiden halvimman, kiinalaisten lasten tekemän altaan täyttäminen suihkuhuoneen ikkunasta vettä lirittäen. Altaan täyttämiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin menee puolitoista tuntia ja kahden minuutin pulikoinnin jälkeen voikin kääriä pyyhkeeseen kylmyyden vuoksi vuolaasti itkevän lapsen serkkuinensa.

"Tehän sanoitte, että tänään olisi lämmin päivä".



Vinkki 2: Laita paikat kuntoon

Alkukesästä on hyvä hoitaa pois rästiin jääneitä kunnostusaskareita, kuten talon maalaus, lahojen rappusten uusiminen ja ulko-oven vaihtaminen ilman ja veden läpäisemättömään malliin. Mikäpä olisikaan mainiompi muisto lapsen taaperovuosista kuin edustava otos juuri kunnostetun talon edustalla.

Lapseni tulee kuvaamaan Vuoden Siivoojaa postuumisti aikaansaavana ja ahkerana, nöyränä ja oikeita valintoja tehneenä tolokun immeisenä.



Vinkki 3: Perheen perinteiden vaaliminen ja siirtäminen seuraavalle sukupolvelle

Kun lomalla on perheen kesken yhteistä aikaa enemmän, voi huolehtia siitä, että siirretään oleellista elämäntapatietoutta jälkikasvulle. Juuri optimaalisen puoli-istuvan asennon löytäminen Netflixiä katsellessa sekä oikean perunalastulaadun tunnistaminen ovat niitä taitoja, jotka antava tässä elämässä vielä paljon pienelle kulkijalle.

"Ilman vanhempieni antamia neuvoja en mitenkään pystyisi katsomaan digitaalisia verkkotallenteita läheskään niin pitkään yhdeltä istumalta."




Vinkki 4: Täysin asiayhteyteen kuulumaton sisustusohje

Tampereella ollaan monissa asioissa muita edellä. Tämän valaistusratkaisun ansiosta vähän yksinkertaisempikin paikantaa tuon yleisesti vältellyn mysteeriesineen vessakäynnin yhteydessä. Vielä kun neonvalokirjaimin olisi ilmoitettu, että: käytä oman paskan putsaamiseen vessanpöntöstä, tuoreeltaan.



Ihanaa, Tampere. Palaamme taas seuraavana kesänä.


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Lapsimatkailun ABC

Olemme kovasti suunnittelemassa kesälomamatkaa Ähtäriin, koska pandat. Asiasta on puhuttu kaveripariskunnan kanssa kerran eli naiset muistavat tämän keskustelun ja miehet eivät. Naisten logiikalla on pyrittävä tekemään sesonkiaikaan kohdistuvat majoitusvaraukset mielellään kuukautta ennen matkaa. Sitten on erikseen tämä miesten logiikka.

Olen kesälomaa varten vähän harjoitellut ja järjestänyt lapselle erilaisia ohjelmapalveluita lähialueella. Kävimme kaapunnissa kivassa puistossa, jossa oli penskoille jos jonkinlaista aktiviteettia: liukumäkeä, kiipeilytelinettä, keinua ja lukuisia muita, joita en tarkemmin ajatellen edes osaa nimetä. Ipanan mielestä hienointa oli, että leikkialueen vieressä oli pieniä kiviä. Samoin hittejä olivat viemärikaivon kannet sekä muutamat urheilukentän vieressä olevat betoniporsaat. Pitänee vaihtaa pandareissu virkistävään piipahdukseen Leppävirran K-Rauta Malisen takapihalla.



Uuh! Kiviä.

Koska hyvää vanhemmuutta on voimakas tarve todistella, vierailimme myös uudistuneessa Kuopion eläinpuistossa. Lapsimatkailuamatööri voisi äkkiä kuvitella, että alpakat, miniatyyrihevoset (vai mitä ne oli), kalkkunat, riikinkukot ja muut olisivat mielenkiintoisia. Mutta ei. Eläinpuistossa on ideana se, että maksetaan sisäänpääsymaksu ja sitten kerätään pari tuntia samoja rikkaruohoja kuin kotonakin.

Lampaat sentään kiinnostivat. Niistä yksi päätti tutkia onko pienen ihmisen kädestä ravinnoksi. Tämä julman näköinen lammas repi ipanan kädestä liki aitaukseen saakka. Ärsytti kun pitää keskeyttää kuvaaminen ja instailu.


Look mama! No hand.



Koska lapsuudesta eivät (onneksi) muista niin vanhemmat kuin lapsikaan mitään, on tärkeä taltoida yhteisiä iloisia tervehenkisiä reissuja kuvien muodossa. Sitten voi vanhempana kiikkustuolissa muistella, että teinpä minäkin ees jotain joskus oikein ja ei voi ainakaan minusta johtua, että lapsesta tuli sosiaalidemokraatti.




Matkailun ohella olen päässyt tutustumaan lapsen sairasteluun oikein urakalla. Olemme nyt vaihtaneet ipanan hoitopaikkaa ja siinä menikin kolme päivää kun ensimmäinen sairastuminen iski. Nokka on tursunnut räkää siitä lähtien ja tilanne eskaloitui sunnuntaina kuume-ripuli-enkylläsyöenkäjuoyhtäänmitäänmitätarjotaan-tautiin. Mutta nyt tällaisetkin talkoot läpikäyneenä voin antaa pienen vinkin. Jos lapsi ei syö mitään lautaselta tai pöydän ääressä, heitä kaurahiutaleita ja pähkinöitä lattialle. Kyllä nimittäin maistuu.

Tasa-arvoinen arki on kyllä mahtava asia. On ihana että saan tässä sohvalla harrastaa luovaa kirjoitustoimintaa, katsoa keihäänheittoa ja kuunnella toisella korvalla, kun lapsi huutaa kun lampaan syömä isimiehen yrittäessä nukuttaa häntä. Meillä nämä kuviot menevät silleen, että isäntä hoitaa lapseen liittyviä arkitoimia itseohjautuvasti osapuilleen viisi kertaa sadasta. Ja kohta se varmaan haluaa jotain palkintoseksiä kun tulee takaisin olohuoneeseen. 



Mama Lisa.




maanantai 23. huhtikuuta 2018

Vuoden Siivoojan kasvatusopas pienten lasten vanhemmille


Luin jostain luotettavasta internet-lähteestä, että vanhemman tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. Olin heti että no nyt löytyi minullekin sopiva homma tästä maailmasta! Olen tuottanut läheisilleni pettymyksiä vuodesta 1981, joten ansioluettelo on tähän projektiin vähän niinku kohdallaan. Viimeinkin on lapsi, josta voin muovata yhteiskuntaamme nöyrän veronmaksajan tekemään robottien tähdehommia.

Onhan siinä jotain sairasta viehätystä, että voi pakottaa toisen mm. terveelliseen ruokavalioon.



Ipana: ”Pähkinät.”
Minä: ”Ei syödä pähkinöitä, nyt syödään rakkaudella valmistettua kinkkukiusausta jo neljännentoista kerran tässä kuussa.”
Ipana: ”Pähkinät.”
Minä: ”Ei syödä pähkinöitä, nyt on ruoka-aika.”
Ipana: ”Pähkinät.”
Minä: ”Sitten pois pöydästä, katellaan maistuuko kahden tunnin päästä ruoka.”


Lapselle pitää selittää asiat kunnolla. Minä kerron aina, että sitten aikuisena saat korvata ruoat inkkarinaksuilla ja salsalla.

Toisaalta on ollut parasta huomata, miten lapsi kehittyy vanhemmistaan huolimatta. Lapseni on esimerkiksi oppinu kävelemään, vaikka appiukon mielestä en pitänyt lasta tarpeeksi lattialla puolen vuoden iässä. Ipana ei ole mennyt pilalle vaikka anopintekeleen mielestä oli ihan perverssiä imettää lasta sen ollessa 8 kuukauden ikäinen, kun hän oli sentään lopettanut omien lastensa imettämisen 7 kuukauden kohdalla. Se ei ole myöskään kuollut infektioon, vaikka anoppi saa aina kynnenalusen täyteen vaikkua, koska en ole muistanut puhdistaa ipanan korvia tarpeeksi usein. Minusta on itse asiassa suuri helpotus kun ei tarvitse muistaa, kun joku muu hoitaa työn puolestani. Anoppikin saa arkeensa hieman tyytyväisyyden tunnetta, kun esittelee korvavaikkusaalista minulle voitonriemuisena. Olen niin suuri henkilö, että sallin sen.

Puheentuotanto on ottanut aimoharppauksia. Neuvolassa pitääkin muistaa kertoa, miten lapsi osaa sanoa minulle isimiehen kuullen "Tunnusta. Äiti tunnusta.". Ja lisäksi osaa hihkaista ilahtuneesti "Äiti!" ja hyökätä antamaan minulle halin ja sen jälkeen kääntyy isimiehen puoleen ja sanoo "Isi! Onko?". Useat vanhemmat toivovat, että lapsi oppii nopeasti uusia sanoja. Minä en ole niinkään varma.

Sitten Hyvän Vanhemmuuden Käsikirjaan tulisi pieni muutos ja vanhempia kannustettaisiin lasten sisätiloissa pitämiseen, olisin täysin virheetön vanhempi. Onko tämä sitten sitä ihmisenä kasvamista mitä kovasti aina vanhemmuuden yhteydessä tuodaan esille, kun pitää lähteä viikonloppuisin kymmenen aikaan ulos nostamaan lasta ylös mutalammikoista, vesilätäköistä, hiekka- ja loskakasoista 30 sekunnin välein ja hihkua ilmoille kannustavia sanoja ja toivoa, että puolitoistavuotiaan ajukoppa ei ole vielä niin kehittynyt, että se tunnistaa sarkasmin.

Sarkasmista puheen ollen. Ilta-Sanomien Perhe-osiossa oli ilahduttava vanhempien ja päiväkotihenkilökunnan välisiä palautekeskusteluja koskeva juttu. Mitäpä tuumaatte tästä:

”Muistan perjantai-illan kommentin. Olin töissä naapurikaupungissa ja tietysti myöhässä. Autolta juoksin hakemaan viimeistä hoitolasta. Kun sanoin pojalleni, että lähdetäänpä ostamaan viikonlopuksi ruokaa, hoitaja totesi: ”Olisit vain käynyt rauhassa, ei meillä ollut mitään kiirettä”. Itselläkin tuli rauhoittuminen, koko päivän olin stressannut ja yrittänyt saada aikataulua kiinni.”



torstai 19. huhtikuuta 2018

Uraäitisemimarttyyrin tunnustuksia

Hyvät huolestuneet kansalaiset (3 kpl). Olen elossa.

Tiedättehän sen, kun monet sanovat että sen jälkeen kun lapsia tulee, arkisista asioista tulee yhtäkkiä tosi hankalia. Kauppaan meneminenkin on pieni tapahtumatuotanto. Kaikki pitää aikatauluttaa, asiat pyörivät piltin ruokataukojen ympärillä ja sitä miettii, että mitä sitä tekikään kaikella sillä vapaa-ajalla mitä ennen lapsia oli. No, voin kertoa teille, että he ovat ihan helvetin oikeassa.

Palasin alkuvuodesta töihin. Suunnitelmallisena ihmisenä päätin toteuttaa pienen pilot-hankkeen joulukuun lopussa, jolloin perheyksikkömme eli kahden päivän ajan sellaista elämää mikä äiti-ihmisen töihin lähdön jälkeen olisi uutta arkea. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi. Homma menisi niin että minä nousisin kuudelta, isimies hoitaisi aamuvuoron, lammasfarmari päivävuoron ja minä tulisin hakemaan viimeistään klo 17 lasta pihhaan.

No, hommahan meni niin että minä nousin kuudelta, lapsi havahtui siihen kun minä poistuin huoneesta, alkoi jumalaton huuto, menin vessaan aamutoimille, isimies ja huutava lapsi tulivat 5 minuutin kuluttua perässä ja lopulta minä menin takaisin nukkumaan lapsen kanssa, heräsimme 7:30 kieppeillä ja olin lopulta kaapunnissa työmaalla klo 10.

Ihminen on oppiva eläin. Pilot-hankkeen aamuna #2 opin jo liikkumaan levitoimalla ja luovuin mm. sen kaltaisista uskaliaista ajatuksista että nappaisin sukkalaatikosta sukat mukaani makkarista poistuessani. Ei ystävät, se tuottaa liikaa ääntä. Ei ne pyykkikoriin heitetyt sukat niin likaisia oikeasti ole.

Suuri siunaus tässä kaikessa on ollut lammasfarmari. Ipana on siis lammasfarmarin hoteissa päivät ja vahvasti tuntuu siltä, että ne olot voittavat kotiolot 100-0. Kotona ei voi hengailla karitsoiden ja lampaiden kanssa. Aika monena hakukertana on tullut ipanalle itku kun tajuaa, että nyt tuo uraeukko tulee hakemaan minut pois ja ei pääse enää elukoita katsomaan navettaan.

Lammasfarmarin kanssa elämämme oli pitkään aika kotivoittoista, eihän me käyty juuri koskaan missään. Rampattiin vaan kolmen kilometrin väliä äitiyslomani aikana. No, lammasfarmari ei kyllä käy edelleenkään missään. No anyways, tämän mehtäläisyyden ansiosta on kehittynyt mm. sopivia lempinimiä. Lammasfarmari on tuottanut suurta iloa ipanalle heti alusta alkaen ja ristimme lammasfarmarin Hassutätiksi. No, hyvin nopeasti Hassutäti muuttui muotoon Hassistäti ja edelleen muotoon Hassis. Kirkonkylän ruokakaupassa asioidessa on tosi miellyttävää, että lapsi huutaa Hassista. Olen aina nauttinut huomiosta.

Parisuhderintamalla olen ollut täysi mulkku ja ottanut jonkin sortin semimarttyyriroolia. Tiedättekö hulluuden määritelmän? Se, että tekee aina samaa ja odottaa eri lopputulosta. Ennen lapsentekoa oli kantavana ajatuksena, että elämä vaatii vain pientä priorisointia. Isännällä on silti 7-päiväiset työviikot ja ajatus että "ens kuussa helepottaa". Olen sitä "ens kuuta" odotellut vuodesta 1999 lähtien. Mutta ei se mitään, on tehtävä makkara mieleisekseen ja ei se murjottaminen ole ketään pelastanut ennenkään. Tietysti oishan se joskus ihan kiva, että ois sitä omaa aikaakin. Toisaalta onhan mulla sitä, arkisin voin olla autossa noin puolitoista tuntia.

Ai niin. Kuuntelen nykyään Yle Puhetta.

Oikeastaan aika fantastista olla keski-ikäinen.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Kuinka viettää stressitön joulu

Ihminen on oppiva eläin. Selvästikään sanonnan takana oleva henkilö ei ole tutustunut tähän porukkaan.

Viime jouluna ahdoimme kymppikiloisen kinkun käytännössä katsoen kolmestaan. Sovimme, että seuraavana jouluna otetaan ihan varppina pienempi kinkku. Kinkunhankintaprosessi sujuu helpoiten niin, että jättää ennakkovarauksen rohkeasti tekemättä. Tiedättehän, joskus on vaan niin vaikea soittaa yksi puhelu. Ja vieläpä ajallaan.

Sanoisin, että se soittaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin viivytellä kinkkuasian hoitamisessa jouluviikolle, soittaa Savo-Karjalan Lihan toimipisteeseen ja todeta, ettei kukaan vastaa, lähettää sinne sähköpostia ja saada viesti bumerangina takaisin koska domainia ei ole tms. perussettiä, sitten soittaa kauppahallin myyntipisteeseen ja saada tieto, että kinkkuvarauksia ei oteta enää missään muodossa vastaan mutta että ainakin yksi kahdeksan kilon kinkku olisi vielä paikalla ja toisen toimipisteen tilanteesta ei osata sanoa, ja sitten seuraavan päivän valjettua ajaa kaapuntiin ja hyökätä kauppahallin pisteelle saadakseen tiedon, että kaikki potkalliset kinkut on jo myyty ja päräyttää sitten Atrian myymälään ja ostaa yksi kolmesta jäljellä olevasta 11,5 kilon kinkusta. Että sikaa on suolenmutka täynnä tänäkin jouluna.

Olen odotellut aviomiehen joululoman alkamista. Yrittäjyydessä kun on se kätevä puoli, että voi olla lomalla kun haluaa. Pari päivää sitten aviomies sanoi, että ai niin, äiti ja mummo on vissiin tulossa tänne jouluksi. Olin että okei, onkos se asia niinku varmistunut. Ei ollut varmistunut. Soitinpa itse lopulta anopille ja hän kertoi että kyllä ovat tulossa. Veljeni on myös joulun meillä ja arvelin, että anoppi ja mummo voisivat nukkua yläkerran vierashuoneessa ja veljelle laitettaisiin nukkumapaikka saliin. Oiva suunnitelma sai takaiskun, kun kävi ilmi, että mummo on jo sen verran huonossa kunnossa, ettei yläkertaan kapuamisesta enää tule yhtään mittään.

Sinä siellä saatat ajatella, että mikäs siinä. Veli yläkertaan ja mummot saliin.

Normaaleissa kodeissa riittää kun heitetään vuodesohvan päältä koristetyynyt pois ja sijataan vuode. Meillä on vähän toisenlaista.



Oli alkuviikosta puhe, että hyvissä ajoin raivataan järkevä nukkumatila saliin, ettei tarvii sit niinku stressata. Kirjoittelen tätä aatonaattona klo 22:45 ja kuva on otettu 22:30.

Tultiin aiemmin jo siihen tulokseen, että salissa oleva vuodesohva on ihan paska ja siinä ei voi vanhuksia nukuttaa. Tultiin myös siihen tulokseen, että omassa makkarissa oleva runkkarisänky on ihan paska ja siinä ei voi vanhuksia nukuttaa. Onneksi yläkerrassa on kaksi suhteellisen uutta kasikymppistä runkkarisänkyä, jotka voisi siirtää makuuhuoneeseen ja heittää vanha sänky kokkopaikalle. Ja sitten otetaan ja siirretään pinnasänky saliin ja nukutaan itse salissa, ettei tarvitse kuolla häpeään.

Sänkyjen uudelleenorganisointi oli tarkoitus hoitaa 22.12. Aviomiehen oli määrä käväistä Rautalammilla pässinlahtuureissulla, mutta siinä ei menisi kauaa. No, tuli pari muuttujaa. Ensin aviomiehen vuokramökiltä oli mennyt sähköt ja se oli selvitellyt ko. asiaa ja lopulta joutunut asioimaan Savon Voima Verkon kanssa, koska vika ei ollut meissä (rasti seinään!). Sitten aviomies oli joutunut linkoomaan mökkiteiltä loskapaskaa, jonka ansiosta mökkiläisnaiset olivat ajaneet jontkaan edellisen päivänä kumpainenkin. Aviomies kikkaili traktorilla niin, että sai sen ajettua ojaan niin ettei se sieltä lähtenyt pois. Hän haki seuraavaksi pihasta harvesterin, jolla sai kiskottua traktorin jontkasta pois mutta harvesteri oli alkanut hyytymään kotimatkalla ja sen polttoaine- ja suodatintilannetta piti vähän selvitellä. Siinä kuuden maissa kun soittelin semi-kireänä ja kyselin että joko oot kotimatkalla, hän sanoi, että joo oli tosiaan ihan juuri päässyt lähtemään sinne pässinlahtuureissulle, jonne oli jo kertaalleen lähtenyt yhdeksän tuntia aiemmin. Homma saatiin pakettiin lopulta sillä tavalla, että kaveri narautti kotiovea siinä klo 22:00 jälkeen.

Tänä aamuna kävin ipanan kanssa meidän uudella kotieläinpihalla. Pässit ovat nyt meidän koiratarhassa ja nukkuvat entisessä pihasaunassa yönsä.



Sekä sänkyjen organisointi että pässien lahtuu oli sitten tarkoitus hoitaa 23.12. eli tänään. Aviomiehen piti vain ensin käydä tekemässä pikku sähköhomma kaapunnin kuppeella. Siinä reissussa luiskahtikin sitten puoli seitsemään illalla. Valaisinasennuksessa oli tullut pari muuttujaa, kun timpuri oli lyönyt jossain vaiheessa naulan jonkun sähköjohdon läpi sillä seurauksella, että sähköä oli monessa paikassa missä sitä ei pitänyt olla. Ja lisäksi niitä asennettavia valaisimia ei ollut ja niitä piti käydä ostamassa.

Kysyin äsken, että kai sinä nyt aattona olet kotona. No, oishan se pitänyt arvata että kun tämä myräkkä tuli, että linkoomaanhan sitä on kotikylälle lähdettävä aamusella.

Vittu minusta nähden lähdetään kaikki tästä Vesileppikseen aattoyöksi. 11,5 kilon kinkun kanssa.

Onneksi on kolme litraa punaviiniä. Hyvää joulua teille.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Pikkujoulujen järjestämisopas

Kylällä ei ole nykyään minkäänlaisia kihhauksia ja hirvipeijjaisetkin on pilattu pitämällä ne keskellä päivää, joten olen ollut suorastaan pakotettu keksimään jotain äksöniä satunnaisesti yhteisön elävöttämiseksi. Tällä kertaa kutsuviesteissä houkuttimina toimivat paahtopaisti, saunonta sekä jatkot Piiparisen karaokepisteellä. Voittamaton konsepti, jonka seurauksena kahdestakymmenestäviidestä kutsutusta viisi vastasivat olevansa tulossa.

No, otin kaikesta huolimatta viisi kiloa hirvenpaistia sulamaan. Tai no, okei. Paistit olivat odottaneet pakastamista ulkoeteisessä jo pari päivää sitten paloittelun ja vakumoinnin, mutta paljonhan ne lähemmäs kaksikin viikkoa lihoja raakakypsyttää. Ajattelin että kun tilanne oli torstaina se, niin ei siinä mittään tapahu jos oottaa vielä kaksi päivää. Eikä tapahtunutkaan.

Normaalit ihmiset valmistelevat juhliaan koristelemalla kämppää ja kaivamalla esille niitä vähän parempia kippoja ja kuppeja kattaukseen. Muaseuvvulla aloitetaan raivaamalla pois eteisestä mm. kolme pöydänjalkaa, repullinen eriparihanskoja, saunan vanha valaisin (remontti tehty muistaakseni vuonna 2014), 28 kpl tyhjiä kaljatölkkejä sekä ukkojen ideoimia peflettejä....


...sekä sankollinen paloittelusta jääneitä rutuksia:




Niin ja semmonen vinkki, että hienostuneet ulkotuliviritelmät ja pihavalaistukset ovat sou lääst siisön, ajanmukainen ja näyttävä rappusenvierussomiste on Postin omaisuutta oleva muovilaatikko, jossa mm. hirven selkärankaa.





Lihasta puheen ollen. Isän kanssa ollaan varsin voimakkaasti eri linjoilla paistin kypsyysasioissa. Minusta liha on hippeimmillään kun se on mediumia. Isän mielestä taas paisti on "iha ruakoo" ellei sitä ole paistettu rakenteeltaan ikkunat rikkovaksi. Kyllä se sentään vähän sitä söi, mutta varmasti mielessään laski perkeleitä ku on hyvät lihat pilalle laitettu.





Lopulta pilleisiin tuli sen verran porukkoo, että piti muutama metri lisäpöytää hilata tuvan puolelle. Pöytäjako profiloitui kuin itsestään niin, että illan absolutistilinjaa edustavat istuivat taaemmassa pöydässä ja ne muut tässä etummaisessa. Päätelkää siitä.





Karaokepisteelle siirryttiin hyvässä järjestyksessä ja osittain ihan raittiidenkin kuskien avustamana. Tunnelma lietsoitui taas ylimmilleen laulumutterissa. Vilkas mies koemakasi nukkumapaikan hyvissä ajoin alkuillasta...



...ja ennätti vielä ronkkimaan Piiparisen siitintä karaoke-esityksen aikana. Kappale ei kuitenkaan ollut Pieni ja hento ote.




Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten esimerkiksi Lauaviina. Sen siivittämänä Piiparinen lopulta vietiin saunamökkiin keräämään energiaa. Lammasfarmarin kanssa söimme naulakon alla kylmiä nakkeja perunasalaatin kera ja ihailimme Piiparisen vahanukkekättä. Hyviä proteeseja kyllä tekköövät nykyään!





Kekkonen oli sitä mieltä ajassa 01:27, että juhlaväen on syytä luikkia koteihinsa, koska isäntä oli tosiaan jo sammunut ja emännällä oli seuraavana päivänä verikokeeseen meno.



Jos sinua vielä arveluttaa pikkujoulujen järjestäminen, ajattele kaikkia kerrannaisvaikutuksia! Nämäkin puolihuolimattomasti järjestetyt jamboreet johtivat siihen, että yksi pikkulapsi pääsi toisen luokse yökylään ihan ex-tempore (jee!) ja hevostilalla edellisenä aamuna paskan luontiin odottamattomasti joutunut emäntä sai sen kynttiläillallisen, jota oli isännältä korvaukseksi odottanut.



Ps. Synkin talviaika on meneillään. Muistakaa vitamiininlähteet!