Pee äm äm pee -raportti

Kävin kahden pitkäaikaisimman ystäväni kanssa katsomassa PMMP:n keikkaa. Porukkaa oli niin vähän, että savukonetta piti käyttää vielä puoliltaöin agorafobian puhkeamisen välttämiseksi. Ravintolassa tarjoiltiin muuten epäautenttista fisua, jonka seurauksena ystäväni pahoittivat syvästi mielensä. Minäkin sain ikävän makuisen pitkän juoman, mutta se johtui siitä, että yritin tilata lakushottia, mutta pyysin ”lakutyyppistä drinkkiä”, koska en päihtymykseltäni enää muistanut shotti-sanaa.

Itse esitys oli oikein hyvä ja odotusten mukainen. Lavallekin näki, koska porukkaa oli vähän. Meininki oli siis rauhallista ja kolmikymppisillekin sopivaa. Sain ainoastaan yhden alkoholijuoman housuilleni performanssin aikana. Lavalla nähtiin akrobaattisia suorituksia, sukupuoliyhteydessä olemiseen viittaavia lantioseudun eleitä, koko ruumiin täristämistä lyriikassa vihjatun mielenterveyden menettämisen kuvaamiseksi ja  tahdin iskemistä samanlaisella rummulla kuin mun ala-asteen opettajalla oli. Kyllä ne myös lauloivatkin. Yksi keikan välitapahtuma oli tosin ärsyttävä. Eräällä bändin soittomiehistä oli syntymäpäivät ja hänelle piti laulaa yhdessä Hyvää syntymäpäivää. En laulanut mukana. Viva la resistance!

 

 

 

 

 

 

 

Yhtye poistui ja tuli takaisin soittamaan kaksi laulua, vaikka We want more –lausetta jaksettiin huutaa vain osapuilleen seitsemän kertaa ja konserttikansa ei pysynyt edes taputuksissa tahdissa. En tiedä innostaako tuo kliseinen vaihe sen enempää katsojia kuin esiintyjiäkään. Jos minä olisin suositussa yhtyeessä, en tulisi koskaan takaisin lavalle.

Heräsin kolmen tunnin turvallaan olon jälkeen loistofiilikseen. Nopeasti kuitenkin ymmärsin, että kyse oli aiheettomasta hyvän olon tunteesta. Oli vain unta, että pidin niin hienon myyntipuheen, että minulle suorastaan heiteltiin käyntikortteja potentiaalisten asiakkaiden toimesta. Jossain vaiheessa brunette ystäväni tuli tosin myyntitilaisuuteen hirveessä humalassa ja kaatoi kaksi punaviinilasia. Tämä vähän latisti tunnelmaa.

Dagen efteriä lähdettiin viettämään kevyellä mallilla. Avomies oli valinnut tv-ohjelman. Ensin innostuin että kyse olisi jostain leffasta kun televisiossa näkyi Morgan Freeman. Mutta ei. Kyseessä oli tiedekanavan ohjelma, jossa pohdittiin onko aikaa ylipäätänsä olemassa ja jos on, voiko aika kulua eri tavalla eri osissa universumia. Kysyin että eikö voitais katsoa Simpsoneita.