tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannusfestivaalien satoa plus hiekkatiesäännön esittely

Juhannuksena koko maailma oli täynnä mahdollisuuksia. Olin ihan kahden vaiheilla jäänkö Oravikoskelle juhannukseksi vai lähdenkö perinteitä kunnioittamaan avomiehen ranchille. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti. Vain täpärästi. Kuvassa liki ohittamaton tarjous kyläyhdistykseltä, Martoilta ja muilta tahoilta.



Perjantaina oli ruoka kahdelta eli silloin aloitettiin toisin sanoen ryyppäämään. Rantasauna, tuttujen kesken rintasauna, lämmitettiin neljäksi. Olipa ukkojen kiva taas kylpeä kun olin avomiehen siskon kanssa saunan siivonnut (mitään ei ole opittu viimeisestä) ja kantanut vielä vedet ja polttopuut ja sitä rataa.

Tampereen vahvistukset saapuivat illalla ja siitä pitikin joutua kokon sytytykseen avomiehen ranchille. Kokossa paloi mm. puolikas navetta. Oli ihan vähällä ettei viereinen koivu syttynyt palamaan.

 
 
 


Siinä vaiheessa kun Vilkas mies oli kourinut miesten takamuksia, yrittänyt riisua näiltä housuja ja ehdotellut liki 95-vuotiaalle mummolle, että voisi jäädä tämän viereen nukkumaan, päätettiin lähteä jatkoille avomiehen isoveljen luokse. Ajatella että Vilkkaalla miehellä meinasi tulla ero alkoholin käytön takia. Eipä uskois.

Otettiin perinteiset Kuka puhaltaa eniten -kisat. Minä heitin varsin maltilliset 0,96:t. Ruskettunut ystäväni eli talon emäntä veti pohjat yli 1,5 promillella. Appiukko jäi promillen tuntumaan. Otti sen raskaasti. Otti sen takia raskaasti viinaa. Noin tunnin päästä oltiinkin jo melkein kahden promillen kieppeillä. Juurikin sopiva aika ajaa kotiin. Hiekkatiellä saa ajaa humalassa, etenkin jos on menossa kotiinpäin (lieventävä asianhaara). 

Valomerkki eli sekasauna tuli kahden aikaan. "Ei siellä kukaan tuijota" -tyyppiset vakuuttelut päihtyneen miespuolisen juhannusvieraan suusta eivät oikein jaksaneet vakuuttaa.

Parhaat olivat jaksaneet juhlia kuuteen asti. Yksi jatkoille lähteneistä mökkivieraista hyökkäsi epähuomiossa veneestä turvalleen rantaveteen. Seuraavana päivänä kävi keräilemässä vaatteitaan ja pyysi nopean tasoittavan oluen. Nopean sen takia, että vaimo odotti ilmeisen kireänä perheen ajoneuvossa. Mies oli nukkunut yön tai tarkemmin aamun mökin pihamaalla makuupussissa alastomana. Tarina ei kerro hakeutuiko itse ulos nukkumaan vai kehotettiinko tähän valintaan.




9 kommenttia:

  1. Oli kuulemma ollu hieno kokko Oravikoskella ;) poikani 7 vee kertoili, on siellä mein äitillä lomailemassa. Kiva juttu muutenkin, että äiti muutti sinne vuos sitten, enkä ollu ikinä ennen edes kuullut paikasta nimeltä Oravikoski ja sit vielä bongasin alkuvuodesta sun bloginkin :)

    Vieläkään en kyllä täysin ymmärrä, että miksi se sinne muutti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä minäkään. Kaikkia hulluja tänne kasaantuu.

      Poista
  2. Hihi, tällaista kelpaa lukea oman melko maltillisen juhannuksen mausteeksi. :D Kyllä tuo Vilkas Mies on ihan ehdoton hittihahmo tässä blogissa!

    VastaaPoista
  3. Varsin komea juhannus ja miksei tuo kokkokin. Mutta miten ihmeessä pystyit vastustamaan noin upeaa Oravikosken Juhannusjuhlaa? Mehua ja makkaraakin. Ja kokko. Olen ihan äimistynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ehkä jopa musiikkiakin..." -kohta esitteessä ratkaisi viimeistään pelin :D

      Poista
  4. Normijuhannus :) Juuri niinkuin sen pitääkin olla!

    Meillä sellainen "yhdeltä muutaman viinin jälkeen nukkumaan" - juhannus :(

    Täytyy korjata ens vuonna!

    VastaaPoista
  5. "Appiukko jäi promillen tuntumaan. Otti sen raskaasti. Otti sen takia raskaasti viinaa."

    Mun hurja rakkaus sua kohtaan kasvaa jokasen blogitekstin myötä! <3

    VastaaPoista
  6. Sehän on ollut kansanperinteitä kunnioittava juhla teillä. Alle vuosi seuraavaan. Miehet on jotenkin hellyyttäviä, vähän kuin... ei, en keksi mitään vertausta. Tai oisko kuitenkin semmoisia kuin häntäänsä jahtaava koira, ikinä eivät tajua ettei sitä kiinni saa.

    VastaaPoista
  7. "Puolikas navetta" kirvoitti hymähdyksen näin joulun kunniaksi.

    VastaaPoista