lauantai 17. elokuuta 2013

Kolopalloa kimpassa


Vietin Vilkkaan miehen ja hänen puolisonsa (avomiehen sisko) kanssa ratkiriemukkaan perjantai-illan Leppävirran ydinkeskustassa. Tutustuin ensimmäistä kertaa minigolfin pelaamiseen. Vilkas mies on leppävirtalaisittain mitattuna lajin huippuammattilainen. Tasoituksesta en ole varma, mutta tasoittavia ainakin käyttää.
Sokos Hotel Vesileppikseen oli rakennettu edellisenä kesänä minigolf-rata. Meillä oli tarkoituksena kasata suurempikin porukka pelaamaan, mutta jostain käsittämättömästä syystä muut valitsivat Kuopion illanviettopaikaksi kotikylän sijaan.
 
 
Jännitystä lievittävät ennen peliä
 
Asioidessamme hotellilla tutustuimme myös Leppävirran tärkeimpään nähtävyyteen, poskettoman kokoiseen potkukelkkaan. Vilkas mies mittakaavan vuoksi mukana.
 
 
 
Puitteet olivat fantastiset.
 
 
Kuollut lintu toivotti meidät tervetulleeksi alaterassilla, jonka kautta käynti pelikentälle.
 
Näyttäviä istutuksia. En ole hortonomi, mutta ainakin pujot tunnistin.
 
 
Vaikuttavat opasteet.
 
 
Istutuksia vol 2.
 
Vesieste.
  
Ensimmäisellä kierroksella jäin reippaasti viimeiseksi. Pelin henki on se, että jos ei seitsemällä yrittämällä saa palloa reikään, tulee pistekorttiin 8. Ja se ei ole hyvä juttu.
 
Kuvasta ei ehkä kunnolla näy kankaan pintaan tehdyt raapustukset, mutta sanotaanko että viimeisellä reiällä käytiin monta kertaa "vitun lähellä".
 
Yksi pirullisimmista rei'istä tai kentistä, kuten IT-alan ammattilainen sanoisi.
 
Samoin kuin hohtokeilauksessa, myös minigolfissa siiderin vaikutuksella on merkitys suoriutumiseen. Yksi siideri ei vielä riitä tuomaan pelirentoutta. Toisen siiderin imeytyessä radan keskivaihe onnistuu omaan tasoon nähden helvetin hyvin, mutta viimeisellä reiällä sitä jo yrittää asettaa palloa aloituspisteen sijaan linnunpaskan päälle. Tästä pelikaverit mielellään huomauttavat. Ymmärrän golfin pelaajia nyt. Laji antaa mahdollisuuden epäonnistua työn ulkopuolellakin.
Pelin jälkeen käytiin vielä nauttimassa maahanmuuttajien tekemät pitsat ja ilkamoimassa paikallisessa yökerhossa.
 
Porukkaa virtasi sisään solkenaan.
 
Ja karaokepisteessä oli vipinää.
 
Tervetuloa Leppävirralle. Vielä on kesää jäljellä!

25 kommenttia:

  1. Suosittelen myös piipahtamaan Sorsakoskella, sinne on taas pitkästä aikaa avattu pubi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut mielessä, pitää ottaa syyskauden ohjelmaan. Yllättävän hankala on vaan saada kaverit innostumaan lähiseudun palveluista, ihme touhua.

      Poista
  2. Tuonne on päästävä. Kotitohtorilla on uusi auto, ehkä saan houkuteltua ajelulle...

    VastaaPoista
  3. Sorsakosken Pub on melkoinen elämys, kokeiltu on. Masennuksen iskiessä voi yrittää hukuttautua Välimereen, jos sinne mahtuu Iittalalta irtisanottujen sekaan polskimaan.

    VastaaPoista
  4. Mä kyllä niin diggaan pikkupaikkojen menomestoista, että tämän mainospuheen (ja etenkin kuvien) jälkeen laitan tämän jo valmiiksi kalenteriin. Vuodelle 2076.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Onko siellä lauantai-illan kunniaksi jotain naista vahvempaa nautittu? ;)

      Poista
  6. Onko kirkkoveneetkin nykyään posliinia, vai onko venhon ripset piirretty verkaan niin hennoin ottein, ettei kameran pikselit ole niiden vangitsemiseen riittäneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliinihan se on tämän päivän juttu. Myös minigolf-kentällä.

      Poista
  7. Kyllä olin lentää seljälleni käyttäessäni kakaroita hyyskässä tuolla Vesileppiksellä nähdessäni sen potkurin heti vastaanottotilassa. Herranpieksut ja puukuulat MINKÄ KOKOINEN se on livenä. (Anteeksi mutta kuva ei anna oikeutta sen koolle-luojan kiitos kuvassa on potkuri eikä jokin muu...-anteeksi nyt kaksimielisyyteni, mutta jospa se ei ketään loukkaisi....)

    Kävikö kukaan laulamassa "Varrella virran" karaokessa, tai laulelitko sitä itse edes mielessäsi istuessasi siellä väenpaljouden tuupittavana?

    Pelasitteko siellä edes taskubilistä? Tai pelasikohan siellä kukaan, kun teilä on niin pelintäyteinen ilta näyttänyt olleen:) Hyvä hyvä!

    Mukavaa jatkoa jos oma ei riitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo semmonen Eiffelin torniin verrattavissa oleva matkailun kiintopiste. Ei hme, että olitte lentää selällenne.

      Varrella virran -bänditapahtumassa ei tullut käytyä, jäi kyllä vähän harmittamaan. Piti Kuopioon rokkiin lähteä.

      Poista
  8. "Laji antaa mahdollisuuden epäonnistua työn ulkopuolellakin." Touché!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että on sitten omakohtaisia kokemuksia vissiin ;)

      Poista
  9. Jos kunnan matkailu tajuaisi vain enemmän mainostaa potkuria niin kaikkihan sinne tulisivat. Siksi varmaan pitävät matalaa profiilia.
    Itse henkilökohtaisesti käyn palvomassa ori-Einoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ori-Eino on valloittava. Entinen terrieri läpsähti sivuikkunaan kun luuli oikeaksi hevoseksi. Ennen osattiin taidettakin tehdä.

      Poista
  10. Minä hölmö olen viettänyt tänä kesänä jo kaksinumeroisen määrän vuorokausia Leppävirralla, mutta edelleen on Virranpoika, minigolf ja näemmä Vesileppiksen potkukelkkakin kokematta.

    Saako mainostaa muita hienoja paikalliselämyksiä mahdollisille matkailijoille? Annelin Kotileipomossa oon syönyt hyvän ja riittoisan palan mokkapiirakkaa ja kirjastosta antoivat lainata anopin kortilla ihan mukisematta. Konnustupakin ansaitsee maininnan. Hienoin kokemus lie kuitenkin Elävä Kauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annelin Kotileipää saa aina mainostaa, tosin pitää häpeäkseen sanoa ettei ole tullut asioitua siellä pitkään aikaan.

      Kirjastossa käyminen oli järkytys kun en muistanut koko remonttia ja että ovat evakossa ammattikoulun tiloissa. Höveli ja hyvä palvelu on ja tuommoista normaalia joustoa löytyy :)

      Nyt on kyllä minun paikallistuntemuksessa aukko kun Elävässä Kaupassa ei oo tullu piipahdettua. Pitänee korjata tämä ensitilassa. Olin havaitsevinani nimittäin sarkasmia "hienoin kokemus" -luonnehdinnassa.

      Poista
  11. Jaaha, kotiseudun nuorisoa vaivaa kyllä vakava kirkkoveneen piirtämisvirus. Isompana ja mahtavampana vastaava taideteos löydyy Kauppilanmäenrinteestä, lähellä Lepikkotien risteystä. Todistusaineistoa kuvana löytyy. Viime vuonna meillä oli myös Kirkkovenebileet Leppävirralla syystä että a) siellä on noita kirkkovenepiirustuksia paljon b) siellä voi soutaa itse venettä (koska on sen verran sairasta sukua, että sitäkin on tullut harrastettua kotikunnassa asuessani). Me oltiin kyllä vaan hotellilla, koska Virranpoikaan olisi pitänyt maksaa sisälle ja siellä esiintyi joku B-luokan tangotaiteilija. Piti olla Valtakunnan ykkös mäkikotka, mutta hän oli perunut esityksensä. Vai oliko se sitten Tuksu sinä iltana? Anyway, hänkin oli (sillä kertaa) perunut esityksensä. Seurueeni oli erittäin otettu Leppävirran annista. Sopii bilepaikaksi etenkin, jos on urheiluaiheiset teemabileet. Testattu on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän ottaa syksyn matkakohteeksi tuo Lepikkotien risteyksen seutu. Lisäksi pitää muistaa käydä Elävässä kaupassa, jota joku kovasti täällä kehui - herätti kiinnostuksen. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan ja Leppävirtaa kauemmaksi matkalle.

      Nykäs-Matti mielestäni perui yhtenä kesänä tulonsa, olikohan pulloruusu iskenyt tai muu vastaava ärhäkkä tauti. Silloin taisi olla niin kovat odotukset kävijämäärälle, että Virranpojan pihassa oli ihan pressuista viritellyt seinät varjelemassa pääesiintyjää uteliaiden pääsymaksun suorittamattomien katseilta.

      Poista
  12. Pakko vaivautua ihan kommentoimaan, koska joka vitun ainut kerta kun olen ihan saatanan väsynyt,masentunut,vittuuntunut, miten nyt maanantaisin ihmiset nyt käyttäytyykään(tai minä ainakin) niin avaan blogisi ja räkätän helvetin kovaa pienessä yksiössäni tekstejäsi.Välillä joudun keskeyttämään lukemisen kun pyyhin kyyneleitä silmistäni. ja naapuri valittaa kiljumisesta. sanon kyllä aina että en minä kilju vaan käkätän. taitaapi pitää mua ihan hulluna mutta minkäs teet. Joka rivillä repeän uudestaan nauruun niin että mahaan sattuu, mutta vatsavaivoista huolimatta Kiitos näistä piristävistä teksteistäsi! Terveisi Porilaine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että sarkasmihälytin pärähti soimaan Oravikoskella. Mutta aion suhtautua vuodatukseesi niin, että se on täyttä totta eikä kuittailua :D

      Poista
  13. Postikaan harvoin pystyy yllättämään. Tänään olin kuitenkin ihan että häh kun selasin läpi päivän postia (kolmen päivän, oma hommansa hakea). Pinkan välissä oli ihan nimellä ja osoitteella minulle lähetetty Vesileppiksen mainoslehtinen!
    Nyt pikkuisen mietityttää, mihin ihmeeseen tämä S-ketjun markkinointiprofilointi oikein perustuu? Tuskin ne ihan randomilla noita lähettelee ja meidän taloudessa ei kyllä olla suosittu s-hotelleja eikä pohjois-savon suuntaa. Ei sillä, täysosuma se markkinointi-iskuna oli. Erityisesti mainoksessa puhuttelivat kehutut minigolfmahdolisuudet sekä kannen slogan: "Liian paljo hyvvee on ihanoo"!
    -Pientilallinen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt on kesälomasuunnitelmat lukittu? :D

      Poista
    2. No houkuttaa... :D Avopuolisolla on vielä työautona 98-vuosimallin vihreä takaveto-Hiace. Jos sen saisi kysyttyä kulkuneuvoksi, niin olisi tyyli kohdillaan. Hondamiehiä siellä vissiin katellaan vähän kieroon.
      -PT-

      Poista