tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pulloo ja pilikkihommia


Lauantaina avomiehen sisko ilmoitti leipovansa pullia. Tarjouduin välittömästi kylään. Hiacella yritin päästä liikennoimään mutta se oli toista mieltä. Viisi astetta pakkasta ja huonot hehkut - ei mitään mahdollisuutta saada kiulua liikkeelle. Onneksi avomies kävi ystävällisesti hakemassa minut omalla autollaan niin pääsin kylään.




Kuvassa pullia, joista unohtui hiiva. Syötiin sitten leipää.


Oli niin hieno ilma, että päätettiin viedä perheen pikkujaska pilkille ja pyydettiin alamäestä sukulaisperheen äiti ja lapsetkin mukaan. Akkaporukalla jatkettiin siis perinnettä ja opetettiin nuorisolle pilkkimistä. Ei ollut ihan menestystarina. Kun oltiin lähtöä tekemässä ajattelin antaa pienet ohjeet liikkumisesta kairan läheisyydessä:
Minä: "Kuunnelkaapas nyt hetki. Minä kannan tätä kairaa ja vaikka siinä on teräsuojus, sitä pitää silti muistaa varoa."
Pikkujaska I: "Pooring!"
Pikkujaska II: "Lähetään jo! Ketä me vielä ootetaan?"
Minä: "No sun äitis pitää vielä oottaa matkaan."
Pikkujaska I: "Voi vattuhyytelö."

Tämmöisiä pikku smart-äässejä meilläpäin kasvaa.


Eiku jäälle ja reiän tekoon. Tylsällä kairalla. Edellinen käyttäjä oli kuulemma kairannut sillä kiveen. Tämä tieto tuli jaettua siis vasta siinä vaiheessa kun oltiin jo jäällä. No ei siinä mittään. Hiki päässä piti työstää, että saatiin ees pari reikää aikaiseksi. Pikkujaskat meinasivat närkästyä. Ohjeistin porukan nuorimmalle ongen käyttöä ja kaveri alkoi jupisemaan, että haluaa isomman. Minä kertomaan siihen, että ei nämä pilkkionget valitettavasti tästä paljon isommiksi muutu. Penska kärtti että haluaa oman ongen. Minä että minkä oman. No sen mikä on tuolla rantasaunalla. Sitten välähti. Kaveri ois halunnut virvelinsä käyttöön. Käytiin tiukka väittely siitä, voiko talvella virvelöidä vai ei. Lopputuloksena pikkujaska veti tantrumit ja alkoi vollottaa. Jälkeenpäin mietin että tässä oli kyse taas minun rajoittuneisuudestani. Mikäpä sitä estää talvella virvelöimästä.




Muut lapset jaksoivat dippailla onkiaan ehkä parin minuutin ajan ja sitten niillekin riitti. Paljon kiinnostavampaa oli haudata toisia lumeen, olla hippasta ja viskellä sohjokauhalla lunta.





Onget oli enemmän tai vähemmän räjähtäneessä kunnossa, mutta eipä ne kalat sitä tienneet. Tai ehkä tiesivät kun ei saatu yhtään kalaa. Mutta kokemusta tuli. Mietin että oisko ok tehdä pekonikukkoa.

Lapsuudessa tuli käytyä pilkillä aika usein. Kilpailuissakin oltiin kevätkaudella miltei joka viikonloppu. Päällimmäisenä muistona on jäänyt mieleen se, että aina oli varpaat ja kädet jäässä ja usein siimat solmussa. Tätä perinnettä sitten piti yrittää nykylapsille jakaa. Sairasta. Tähtihetki oli kun voitin jonkun kilpailun ja sain kiikarit. Niin innokkaana menin palkintoa hakemaan, että ryykkäsin vahingossa yhden auton sivupeilin nippuun, onneksi kukaan ei huomannut. Ne oli hyvät kiikarit, vieläkin tallessa.
Keväisin lähdettiin puoleksitoista viikoksi käsivarren Lappiin pilkkiviikoille. Kilpailuja oli kaksi päivässä. Muun ajan istuin kämpillä, luin Suosikkia ja söin karkkia. Regina-lehden uskaltauduin ostamaan paikallisesta K-kaupasta, kun porukat eivät olleet näkemässä. Elin jo silloin vaarallisesti.


Kireitä siimoja vaan kaikille!



 

14 kommenttia:

  1. On ehdottomasti ok tehdä pekonikukkoa tai Iskän mallin mukaan kalapuikkokukkoa: http://iskakokkaa.blogspot.fi/2013/03/uusavuttoman-kalakukko.html

    minttu

    VastaaPoista
  2. Itselleni täysin vieras taiteenlaji tuo pilkkiminen. Jotenkin liikuttavaa, että joillakin se on kuulunut olennaisena osana lapsuuden kokemuksiin, minulla joku vastaava olisi varmaan joku kasvimaan kitkeminen. Ei sillä, että missään alan kisoissa olisin käynyt.

    Hurjaa tämä sinun suosiosi, koitas nyt pitää pää kylmänä ja sponsorit loitolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, on se lämpiminä maalis-huhtikuun päivinä tosi mukavaa. Kovassa pakkasessa ja tuiskussa jotain muuta... Jos kisamaksu maksetaan niin sinähän pilkit ja nautit siitä!

      Poista
    2. Jokunen vuosi sitten jouduin turisteille esittelemaan pilkkimisen hienouksia. Varoittelin jo etukateen etta siella jaalla on muuten sitten vetta, etta ottakeehan kumpparit mukkaan (vetta oli siis oikeesti joku 10 cm lumikerroksen alla). No eihan ne tietenkaan mittaan kumppareita olleet ottaneet, torvelot, joten etsittiin sitten kissojen ja koirien kanssa mokin kaikki vettapitavat jalkineet herrasvaelle. Oltiin jaalla oltu ehka jopa 15 minuuttia (eka reika kairattuna) kun ukki otti ja kollahti kumoon pahimpaan rapakkoon. Perkeleen komura. Eihan se auta kun lahtee ukkia taluttamaan pihhaan ja jattaa loput turistit pyorimaan siihen yhen reian ymparille. Muuten ihan kiva oli paasta sielta lammikosta sisatiloihin, mut ukki puhui vaan saksaa ja meikalaisen kielitaito rajoittuu hyvinkin pitkalti 1-10 laskemiseen! Noh, lopuilla turisteilla oli kivaa, kaikilla sukat markana (kun yllattaen ainoat kumpparit jossa EI ollut reikaa, oli minulla ;) ) ja once in a lifetime - pilkkiretki Savon perukoilla tehtyna... eivat muuten ole pyytaneet pilkille toiste ;)

      Poista
    3. Kyllä tuommoinen kokemus erottaa vellihousut kunnon kalamiehistä. :D

      Poista
  3. Pohjanmaan lakeuksilla kasvaneena en voi ymmärtää tätä pilkkimistä.
    Kun ei ole itse tullut sitä koskaan harrastettua.
    Ei sieltä pellolta, multaan kairatusta reiästä talvella noussut edes matoja.
    Tulva-aikaan kun vesistöä olis kerrankin ollut tarjolla, ei muka ollut vielä sopivat pilkkikelit.
    Yksin siellä olisi saanut liejussa jakkaransa kanssa istuskella.
    Ei siinä sitten auttanut kuin katsella viereistä jumalatonta lätäkköä ja leikkiä että tässä sitä asutaan siellä kuuluisassa tuhansien järvien maassa.

    Näin virtuaalisesti toisten blogeista pitää tällaisetkin elämykset imeä.
    Ilman blogiasi olisin tätäkin kokemusta köyhempi.
    En tiedä pitäisikö tässä nyt olla kiitollinen vai entisestään katkerampi.

    Valitsen katkeruuden.
    Elämän realiteeti kun on mitä on.

    VastaaPoista
  4. Mahtava stoori! Sä kuullostat ihan mun pieksämäkeläiseltä kaverilta, samalla lailla sana hallussa

    Blondie

    VastaaPoista
  5. Regina oli kyllä niiiin tuhma lehti sillon ennenvanhaa, ettei millään kehdannut sellaista edes kotiin ostaa. Paitsi salaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Reginaa luettiin siskon kanssa porukoilta salaa :D Melkosta. Enpä kuitenkaan näköjään Reginaa lukemalla fiksummaksi tullut, kummallista :D

      Poista
  6. Kukko se on kalatonkin kukko, kun sinne pottua ja raidallista sikaa tunkee. Meijjän äitee tekee ainakin ihan soivan makuista perunakukkoa. Itse kun ei osaa tuoreelle kalalle tehdä mitään, niin on parempi pysyä pilkkirei´istä kaukana.

    VastaaPoista
  7. Tämä on niiiiiiin paras blogi! Kiitos!!!

    VastaaPoista
  8. Tämä on niiiiiiin paras blogi! Kiitos!!!

    VastaaPoista