lauantai 11. tammikuuta 2014

Koiran temppukoulu

Olemme onnistuneesti saaneet opetettua Rehtorille uuden tempun. Se osaa nyt ilmaista hyvin havainnollisella tavalla että sillä on huikkis.



Hyvin menee, jos jätetään huomioimatta, että koira ei tule luokse pyydettäessä, ruikkii eroahdistuskusia ympäriinsä liki päivittäin ja humpittaa itsepintaisesti niitä muutamia vieraita, jotka meille joskus eksyvät.

36 kommenttia:

  1. Näin sun kommas Partapapan blogissa ja lähdin seuraamaan enkä suotta, sillä harvoin sitä nykyään saa nauraa näin vilpittömästi.
    Lisään sut ehdottomasti lukulistalleni - sulla on lyhyttä ja ytimekästä tekstiä med hyvät otsikot :D

    VastaaPoista
  2. Meidän beagle on oppinut tekemään saman, tosin kupin kanniskelu ei rajoitu todelliseen tarpeeseen, vaan ahneena elikkona se raahaa ruokakippoaan hyvin syyllistävä ilme kasvoillaan ympäri kämppää vaikka koko päivän. On tullu emäntäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beagle tuntuu olevan rotu, joka on erikoistunut kyynelehtivään katseeseen, jolla se viestii ettei ole saanut ruokaa ainakaan kahteen kuukauteen.

      Poista
  3. Mä oon koko ajan luullu, että Rehtori on sellanen ihan jäätävän kokoinen dobermanni. :D Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama :D Joko dobermann tai sit rotikka :D

      -Marjaana

      Poista
    2. Otatko hoitoon joku kerta? Loppuu se ihastelu :D

      Poista
  4. Meidän perhospoika hyppi tasajalkaa ja vinkui tiskipöydän vieressä, jos kuppi oli tyhjä ja jano vaivasi. Ja siis joku meni touhuamaan jotain tiskipöydän ääreen. Ja ruikki myös merkkaillakseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoverit lohduttavat. Normaalisti koira-aiheinen keskustelu menee niin, että keskustelukumppani vaan kertoo, ettei hänellä ole mitään ongelmia oman koiransa kanssa :D

      Poista
    2. Jaa ettei mitään ongelmia... Meillä on kolmen koiran toimesta syöty kaksi sohvaa, puhelin ja kaukosäädin. Eriteasioita en jaksa edes listata, kaikkia laatuja löytynyt kaikista paikoista.
      Sosiaaliset taidot oman lauman ulkopuolisten kohtaamiseen on aika lähelllä nollaa. Sitä tosin en pidä pahana puutteena, kun eihän täällä korvessa ketään tartte kohdata ja vieraitakin meille eksyy aniharvoin.
      Nälkä ja jano ilmaistaan kynsimällä peltikuppia (muoviset syöty). Jos ei viesti mene perille, paiskotaan kuppia pitkin jalkalistoja.
      Silti ihan mahtavia kavereita.
      -Pientilallinen-

      Poista
  5. :D
    Eroahistuksee meillä autto ratio. Yle puhe päälle ja se oli siinä.

    Hienosti opetettu temppu Rehtorille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratio! Jos noin helepolla ratkee niin on ihan mullistava juttu. Pitää kokeilla ensi tilassa, eli on ostettava toisinsanoen se ratio.

      Poista
    2. Kirjotin hienosti ratio, ku en kehannu murteellani sanoo; ratjo.

      Poista
  6. En tiedä mistä tänne eksyin, mutta hyvin olen jo tunnin viihtynyt! Mielenkiintoista elämää mielenkiintoisesti kirjoitettuna. Lisää samanlaista.

    VastaaPoista
  7. Rehtori on kyllä loistava nimi tuolle otukselle (sen perusteella mitä sen tekemisiä on blogin kautta seuraillut). Onko nimen takana jokin suurempi tarina, annettiinko nimi luonteenpiirteiden vuoksi vai oliko nimi enne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tarkoitus nimetä alkujaan Nestoriksi seuraava koira, mutta avomiehen pikkuveljen perheen penteleet nappasivat sen lapsensa nimeksi. Mietin sitten mikä ois lähellä tuota ja nimi, jota kukaan perheellinen ei anastaisi ja avot, Rehtori tuli mieleen.

      Poista
  8. Pohjois-savoa suomalaisille -murrekoulussa ollaan vissiin H-kirjaimessa menossa, tässä jaksossa esiteltiin käytännön esimerkein sanat "huikkis" ja "humpittaa" :D
    -PT-

    VastaaPoista
  9. Pistä tosiaan Rehtorille radio päälle tai voi se telkkarikin jäädä auki. Jätä sille jotain tehtävää yksinolon ajaksi esim ydinluu tai jäätynyt naudan niskaluu. Luun kaluaminen rauhoittaa. Tästä neuvosta olin iloinen sen jälkeen mun saksanpaimentyttö oli syönyt 50 kiloisen vuodesohvan ja oli huvikseen paiskonut sitä raatoa pitkin kämppää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli mielee kertoo, ku yks likka kerto (osottaen labbistaan) et tää söi ikävissään kaiken lattiatasosta metrin ylöspäin. Valokuvat, videonauhat, huonekalut, tietty ensin koiran mentävän reijän seinään, että pääs makkarista tekeen tuhoja. Kuviakin näytti, huh, huh.

      Poista
    2. Ae kamala! Mina koeraimmeisena olin vahan katkera kun isanta ei koiraa suostu ottamaan - pihalla vaeltaa minihevonen sen sijasta - mutta naita lueskellessa ei oikeestaan ennaa yhtaan harmitakkaan koiraton talous :D

      Poista
  10. Eroahdistua ja erovitutus on kaksi eri asiaa, jälkimmäiselle on olemassa hyvinkin helppo ratkaisu, joka vaatii omistajalta ymmärrystä laumadynamiikasta ja koirakielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinulla on hyviä neuvoja, anna ihmeessä tulla. Kaikki otetaan kiitollisena vastaan.

      Poista
    2. Näkemättä koiraa vaikea antaa nettineuvoja. Itse sain avun PEVI-kouluttajalta. Lista löytyy tästä: http://www.koiraneuvola.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=2&t=5658 Kouluttajan luona testataan sinun ja koiran välinen suhde ja saat koiran käyttämästä kielestä hyviä vinkkejä. Oman koirani kanssa ongelma oli siinä, että puhuin sille väärää kieltä: annoin sen kulkea perässäni ja paimentaa ja yritin aktivoida liikaa ennen yksinjäämistä. Koirahan otti ja piristyi kaikesta siitä mukavasta tekemisestä ja jäi kotiin purkamaan hyvin alkanutta energiaboostia. Tarkoitus olikin rauhoittaa koira yksinjäämiseen.

      Poista
    3. Pevi-hommista ollaan montaa mieltä, eikä varmaan syyttä. Ottamatta enemmälti kantaa, kannatttaa aiheeseen tutustua etukäteen. Jos se tuntuu itselle ja omalle koiralle sopivalta metodilta, niin sinne vaan. Itse en innostunut.

      Poista
    4. Jos uskoo siihen, että kieltäminen on eläinrääkkäystä ja namin antaminen silloin kun koira tekee jotain muuta kuin kiellettyä toimintaa ratkaisee kaikki pulmat, niin ei sitten Peviä.

      Poista
    5. Tuohon voisi vastata vaikka, että jos uskoo pulmien ratkeavan sillä, että koiraa heittelee rämisevillä peltipurkeilla, niin Peviin vaan. Monisävyisiä asioita ei kannata vääntää mustavalkoisiksi, vaan etsiä itselle ja omalle koiralle se sopiva toimintamalli. Mustavalkoistavaa keskustelua on eri palstat täynnä jo ennestään, täällä voisi hakea niitä sävyjäkin.

      Poista
    6. Meillä on semmonen metodi, että aamulla ennen töihin lähtöä käytän koiran pihalla ja vien sen suoraan huoneeseen sanomatta mitään ja sitten poistun. About joka kolmas tai neljäs kerta on ruikki. Jos kaverin antaa olla koko asunnossa päivän, on ruikki 99 % todennäköinen. Ollaan rajattu alaa missä saa oleskella, on tietyssä määrin auttanut jostain syystä. Peräkammarin poika on tuo meidän Rehtori, oli mammansa kanssa tarhassa 6 kk ikään asti - viimeinen pentu joka lähti maailmalle siitä sarjasta. Voi olla vaikutusta tälläkin seikalla. Ei oo mustavalkoista, ei.

      Poista
    7. Koirankoulutus on silleesti jännä, että yhtä ongelmaa ei voida ratkoa siinä paikassa. Moni kysyy, mitä teen kun koira murisee minulle kun lähestyn petiä. Et mitään. On palattava lähtöruutuun ja katsottava mitä viestii koiralleen muualla. Pevi on siitä huono, että sillä on maine, mutta hyvä siitä, että se on koiran logiikan mukaista. Johtajuus ei tarkoita natseilua, dominointi ei ole aggressiivista eikä väkivaltaa, alistuminen ei tarkoita matelua ja pelkoa. Minä en esimerkiksi saanut kolinapurkkia oman koirani koulutusreseptiin ollenkaan. Tällä hetkellä on harmi, että on olemassa vain pevi, joka ymmärtää koiran käyttäytymisen, koska siellä on myös juttuja joita ei välttämättä aina tarvitse. Kaikki muut peviä soveltavat käyttävät ja ymmärtävät asioita väärin. Koiria esimerkiksi nostetaan ilmaan takajaloista koiraohituksissa, ollaan aggressiivisia ja vihaisia, kuristetaan ketjupannalla jne. Kannattaa varata aika edes neuvolatunnille jos kiinnostaa, sieltä saa jo hirveästi tietoa. Osa noista kouluttajista on saanut huonoa mainetta, koska kaikilla ei ole opettelusta huolimatta sitä sisäsyntyistä taitoa ymmärtää koiraa ja toimia asiakkaan kanssa niin, että kemiat pelaavat. Minä googlaisin kouluttajan nimellä tietoa. Toinen vastaava on Kiti-kouluttaja, joka on eronnut pevistä ja tekee nyt omaa juttuaan. Hänen kouluttajansa löytyy tästä: http://koirakoulukiti.palvelee.fi/42 Suosittelen lämmöllä.

      Poista
    8. Korjaan vielä omaa tekstiäni ettei tule väärinymmärryksiä: pevissä siis ei kuristeta eikä nosteta takajaloista, vaan muissa epä-peveissä jotka mainostavat myös kolinapurkkeja ja jääkausia.

      Poista
  11. http://www.koiraneuvola.fi/keskustelu

    VastaaPoista
  12. Hommahan on selkiä: jos Rehtorilla on tylsää yksin, se tarttee kaverin. Että pentupalstoja vaan kattelemaan.
    Vaihtoehtoja on kaksi, tai oikeastaan kolme: 1) ongelmat ratkeaa 2) ongelmat kaksinkertaistuu 3) ongelmat moninkertaistuu.
    Siitä vaan lottaamaan :D
    -PT-

    VastaaPoista
  13. Muutettiin. Koira on syönyt ne ovet jotka ovat kiinni. Nykyisin kaikki ovet auki ja tyytyväinen elukka kun saa valita sängyn missä makoilee. Välistä jos aamussa on jotain erikoista mm. isompi kassi tai koiran mielestä ei normaalit vaatteet, saattaa pisu tulla. Toisaalta en voi koiraa syyttää jos tulee ikävä ja pahamieli, sehän vain kertoo kuinka tärkeä olen sille :) Ymmärrän kyllä ettei koira saa tehdä tuhotöitä, mutta jos huonekalut (=mistä rahalla selviää) on tosi tärkeitä sitten pitää valita koiraton/kissaton/kaniton (kaikki em.elukat on koettu) elämä. Tämä nyt on minun mielipide ja koirani on hankittu perheenjäseneksi- kaikkeni yritän että sillä olis "kivaa" . Eikä meillä huudeta saati alisteta -sanominen riittää tai eipä tuota tarvitse edes sanoa, häntä on koipien välissä kun on puuhasteltu. Harmittaahan se mattopyykki mutta onpahan matot raikkaita...

    -pelinainen-

    ps. radio on hyvä - estää mm. rappukäytävän äänet ja säleverhot niin ettei näy ulos

    -pelinainen-

    VastaaPoista