torstai 20. helmikuuta 2014

Miehen kodinhoitovinkit #252

Pyysin aamulla koiran kanssa ulos lähtiessäni, että avomies laittaisi lakanapyykit kuivumaan. Siinä se pussilakana nyt sitten kuivuu, kätevästi aseteltuna kahden pyykkitelineen päälle, joissa oli käytännössä kuivat pyykit.


Oli.

Mutta pikkujuttuja. Kuivuuhan ne taas uudelleen.

Pyykistä puheenollen, kerran huomasin töissä, että farkuissa on kauttaaltaan punertavaa väriä. Muistui mieleen, että ukko oli muuten poikkeuksellisesti ottanut ja pyöräyttänyt pyykkiä edellisellä viikolla. Kotona sitten kysymään, että oliko tämä kenties laittanut punaisia vaatteita muiden vaatteiden joukkoon. Vastaus: ei niistä ennenkään oo tarttunu väriä.

Ennenkään.

Alkoi huimata.


20 kommenttia:

  1. Pyykinpesuaiheesta olen joskus avautunut todenteolla mutta silloisella foorumilla hämmentävän moni piti pyykin lajittelua värin mukaan turhana hienosteluna, joten en sittemmin ole siitä paasannut.
    Mutta oikeesti lapsen upouudet hyvin tummansiniset farkkuleggingsit harmaiden, vaaleanpunaisten sekä samaisen lapsen uuden valkopinkin t-paidan kanssa samassa koneessa...
    Miehen kommentti oli linjalla: ei kai sitä mitään täällä viitti tehdä kun aina vain haukutaan.

    VastaaPoista
  2. Vanha miehinen keino, tehdä kotitalousaskare niin huonosti ettei tarvitse toista kertaa tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo toimi, mies on vapautettu pyykinpesusta.

      Poista
  3. Joo-o, meillä mies saa kyllä täyttää ja käynnistää pyykkikonetta, mutta pyykkitelineelle ei ole mitään asiaa. Siinä kun on ihan oma järjestys, miten ne pyykit sinne laitetaan, eikä tuo mokoma saa niitä ripustettua suorana mitenkään. Saatika jos sen antaa kerätä kuivat pyykit telineeltä, ne sitten läväytetään johonkin sängyn reunalle koirankarvojen keskelle, eikä varmana osu kaappiin mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, on ärsyttävää että pyykit jätetään ruttuun. Ne voi kyllä käydä oikomassa salaa, ettei toinen pahoita mieltään.

      Poista
    2. Te taidatte vissiin olla aika tuore pariskunta, kun tollasia toisen mielen pahoittamisia vielä välttelette :-D Näin 22 vuoden yhdessäolon jälkeen oikomisen tarkoitus on pahoittaa toisen mieli...

      Poista
    3. Ollaan paljon tuoreempi pariskunta, vasta reilu 14 vuotta ollaan oltu yhdessä. Tämmöisissä asioissa se näkyy.

      Poista
  4. Puolustuspuhe Herra Vuoden Siivoojalle: ensinnäkin on kohtuutonta pyytää (=vaatia) tekemään mitään pyykinhuollollisia toimenpiteitä aamulla, ei ne päivän aikana sieltä koneesta mihinkään karkaa.
    Tuo kuivatuspaikan valinta on suorastaan innovatiivinen! Monasti lakanoita viritellään vaikka mihin ovien päälle ja saunan lauteille. Tuossahan lakana on hienosti levällään haittaamatta kotitalouden muita toimintoja.
    Alla olevat pyykit eivät rumpukuivasta pussilakanasta häiriinny. Lakana kuivuu noin nerokkaasti sijoitettuna luovuttaen kosteuden ylöspäin ja se vähä, mitä allaolevat pyykit kostuvat, haihtuu samaan tahtiin lakanan kuivumisen kanssa. Lopputuloksena on kompakti kerrosrakenne kuivaa pyykkiä.
    Parhainta menestystä kaikille hankkeillenne myös jatkossa, Mr. VS!
    -Pientilallinen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli neiti Vuoden siivooja sattunut unohtamaan pyykit yön yli koneeseen ja delegoi sitten tehtävän avomiehelle eläinhoidollisin perustein. Syyllisyys myönnetty.

      Välitän terveisenne eteenpäin.

      Poista
  5. Kerran laitoin pyykkikoriin olkkarin verhot myöhempää käsinpesua varten. Asettelin vielä pesuohjelapun näkyville, että mies jättää takuulla verhot rauhaan "liian työläänä operaationa". Kissan v*tut. Oli sitten mennyt pesemään ne 60 asteen pesussa reilulla linkouksella kun ne käsinpesumerkit ovat vain akkojen hienostelua. Verhot näyttivät siltä, että niiden päällä olisi pidetty kissalauman mualismourut...

    Kävin sitten ostamassa saman hintaiset uudet verhot olkkariin seuraavana päivänä miehen lompakko kaverina. Lompakon ulkoilu minun kanssa maksoi 160 euroa.. :D ja siis minä olin ostanut omilla rahoillani ne tuhoutuneet verhot puolta vuotta aikaisemmin.

    Sen jälkeen mies ei ole koskenutkaan erikoisemman näköiseen materiaaliin pyykkikorissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuo oma-aloitteisuus iskeekin juuri silloin kun ei pitäisi! Meillä oli kaksi vuotta yövalot kiinnittämättä sängyn viereen ja juuri sinä päivänä kun sain päähäni, että haluankin ihan toisenlaiset valaisimet, oli ukko ottanut ja ruuvannut lamput seinään. Ei siinä voinut mitään sanoa muuta kuin että onpa ihana juttu, että ne on paikallaan.

      Poista
    2. Tämä on kyllä paras!! :)

      Poista
  6. Kuivausrumpu ratkaisee kuivatustelineongelman :D Mutta se lajittelu onkin ihan toinen juttu...Meillä on päädytty siihen ettei käytetä muita kun mustia,harmaita ja tummansinisiä vaatteita. Kesällä jemmailen omat pyykit ja pesen kaikessa hiljaisuudessa ne.

    VastaaPoista
  7. Mina en paasta miesta kylla pyykkihommiin. Ei silla etta olisi koskaan yrittanytkaan. 30 vuotta ollaan yhdessa oltu!

    VastaaPoista
  8. Koskapa tästä blogista olen saanut lukemattomia arkielämää helpottavia vinkkejä (se salapiilovessapaperirulla on ihan ässä edelleen), laitanpa jakoon omani lakanoihin liittyen:
    Kotitaloudessa tarvitaan vain kaksi pussilakana-lakana-tyynyliinasettiä, satunnaisia yövieraita varten lisäksi pari yksikkösarjaa. Tällöin toinen satsi on pyykissä, toinen käytössä. Lakanoita ei tarvitse ikinä viikata kaappiin. Kun pyykkori alkaa täyttyä, syntyy pakkotilanne pyykätä lakanat ja tämän seurauksena pakko vaihtaa lakanat, kun ei viitti alkaa viikkailemaan. Tulee siis edes joskus ne vaihdettua.
    Joka tapauksessa on niin että ne pari settiä on ne mieluisimmat, joita tulee eniten käytettyä. Muut on jotain rumia anopilta lahjaksi saatuja tai ekasta opiskelijakämpästä periytyneitä eriparisatseja.
    Kaiken muun hyvän lisäksi ylijäämäisistä lakanoista saa hyviä rättejä vaikka ikkunanpesuun tai auton vahaukseen. Ihan niinkuin meillä useinkin pestäisiin ikkunoita tai vahattaisiin autoja. Mutta onpa vehkeet valmiina.
    -PT-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän vielä paremmaksi. Kun on kuivuri, ei tarvita kuin yhdet. Sängystä koneeseen ja kuivurista sänkyyn. KISS, sanoisi Tami.

      Poista
  9. Toi kuva vois olla meiltä. Itse asiassa meidän toisen kuivaustelineen päällä on nytkin isännän levittämä lakana, joka peittää koko telineen ja sen alla olevat muut pyykit...

    VastaaPoista
  10. Marsista ja Venuksesta ollaan, tämä todistaa jälleen asian laidat. Siinä se lakana kyllä kuivuu ihan nätisti. Mies on jättänyt keräämättä ne kuivat pyykit alta pois sen takia, ettei hän todistettavasti osaa viikata niitä oikein. Miksi siis tekemään turhaa työtä ja saada haukut päällee. Nyt tulee vain haukut.

    VastaaPoista
  11. Muihin ongelmakohtiin mulla ei ole ratkaisua, mutta pyykkien värjäytymiseen kyllä on. Mä olen sen jälkeen alkanut pestä mustia ja valkoisia ja punaisia pyykkejä aika huolettomasti sekaisin, kun aloin käyttää Dr. Beckmannseja. Ne on sellaisia pyykinpesuliinoja, jotka imevät itseensä pesuveteen liuenneen irtovärin ja näin suojaavat vaatteita värjäytymiseltä. Saa kertakäyttöisenä ja kestomallina, 20kpl kertakäyttöliinapaketti kustantaa 5-6 euroa. Aika paljon vähemmän kuin esim. uusi vaalea paita ;)

    VastaaPoista