Kaason täytyy tehdä mitä kaason täytyy tehdä

Ystäväni ilmoitti, että häntä on pyydetty kaasoksi ja että minun pitäisi kertoa mitä odottaa tehtävältä. Tiivistin että ensin on kivaa ja suunnitellaan täydellisen suuruudenhulluuden vallitessa kaikenlaista ja paskotaan sateenkaaria. Sitten kaikki muuttuukin ilman mitään ennakkovaroitusta yhdeksi helvetiksi ja tätä jatkuu niin kauan kunnes viimein koko prosessi purkautuu juhlien päätyttyä lohduttomaan stressiperäiseen öiseen itkukohtaukseen.

Ystäväni totesi, että "kai tästä pitäis olla jotenkin innoissaan". Kyllä. Pitäisi. Ystävältä alkoi heti pulputa luovia ideoita - Spartacus-aiheiset häät olisivat varsin näyttävät ja toisivat säästöjä vaatebudjetissa kun vaatekoodina olisi mahdollisimman paljas yläruumis. Toimiva konsepti. Annan hänen kehitellä ajatusta pidemmälle. Tämä tyyppi sopisi hyvin johonkin Yllätyshäät-formaattiin. Olis nimittäin yllätys.

Mutta joo. Palataanhan asiaan. Olen ollut kerran kaasona. Homma meni suunnilleen niin, että lokakuussa tuli keksintö, että naimisiin mennään maistraatissa ja kaason tehtävään kuuluu tässä tilanteessa vain todistajana toimiminen ja toisten onnesta iloitseminen.

Huraa. Helppo homma!

Sitten marraskuussa tulee pieni päivitys suunnitelmaan. Siviilivihkimisen sijaan pidetäänkin kirkkohäät. Sadalle hengelle. Tammikuussa.

Hääformaatin hyvissä ajoin etukäteen tapahtuvan kiinnittämisen lisäksi seuraa muita vinkkejä.

On syytä ommella itse organzasta (tai mitä se nyt oli) semmoisia putkiloita, jotka sitten asetellaan satunnaisen huolimattomasti mutta samalla ajattoman tyylikkäästi juhlapöydille. Tällaiset projektit saattavat osoittautua odotettua suuritöisemmiksi ja herättää jonkinmoista paniikkia hääviikolla. Öisin on hyvää aikaa laulattaa singeriä. Ja sitten ne sötökset näyttää pöydässä ihan paskalta.

Hääkarkit ja pussukat niihin tulee tehdä itse. Ei kukaan nyt mitään ABC:n sydänmarmeladeja käytä. Rahvasta. Häämakeisprosessi menee niin että häiden aatonaattoyönä ommellaan kädet verellä pussukoita ja todetaan, ettei niistä nyt ihan niin hienoja tullutkaan. Sitten seuraavana päivänä tehdään itse suklaakonvehteja. Huomataan, että tulikin ostettua pienten alumiinifoliosta tehtyjen makeisvuokien sijaan mansetteja. Sitten laitetaan sulhanen hakemaan kaupasta elintarvikekelpoisempia versioita. Kun saadaan suklaat tehtyä ja konvehdit jäähdyteltyä, ne laitetaan odottamaan hääjuhlaa. Aamulla konvehdit pussitetaan, solmitaan silkkinauha pussin suulle, pujotetaan värssy nauhaan ja lopuksi tehdään kauniihko rusetti. Konvehdit annetaan sulhaselle joka ottaa ne mukaansa hääpaikalle. Sulhanen unohtaa konvehdit autoon ja ne jäätyvät. Sulhanen ajaa voimasanojen saattelemana ABC:lle ostamaan sydänmarmeladeja. Sitten avataan rusetti, otetaan rakkausruno talteen, avataan solmu, otetaan jäätynyt konvehti pois, laitetaan sydänmarmeladi pussiin, tehdään solmu, pujotetaan runolappu paikoilleen ja tehdään rusetti.

Hääaamuna käydään kampaajalla ja siirrytään hotelliin pukeutumaan ennen valokuvaamolla tehtävää pitstopia. Retonki vedetään niskaan ja juuri ennen lähtöä laitetaan korut. Jotka ovat kotona. Samassa paikassa vihkisormusten kanssa. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan bestmania. Muutoin siitä ei mitään hyötyä olekaan.

Varsinaista vihkimistilaisuutta ei toinna harjoitella sen kummemmin. Sakastissa voi heittää papin läsnäollessa vähän läppää. Vakavilla naamoin morsian voi aloittaa että en ole ihan varma enää tästä ja katsoa miten pappi reagoi. Kun on kaasona ensikertalainen, ei kaasolla ole hajuakaan morsiamen astuessa kirkkoon missä helvetin vaiheessa kukkapuska pitää ottaa morsiamelta ja missä vaiheessa antaa takaisin. Luontevaa, luontevaa.

Valokuvaushommat voi delegoida täsmällisimmälle lähipiirin henkilölle, tässä tapauksessa avomiehelleni. Hän ajoittaa kerrankin valmistautumisensa siten, että on valmis puolta tuntia ennen kuin juhla alkaa ja ryhtyy juhlatamineissa katsomaan televisiovastaanottimen tarjontaa kun kello näyttää puoli kaksi. Sitten arviolta 40 minuutin kuluttua kun kello on edelleenkin puoli kaksi, on syytä hätkähtää.

Harva asia miellyttää yhtä paljon kuin vanhan puukirkon pääoven narahdus ja muutama kaikuva askel kesken vihkimisen. Paljon ne vihkitilaisuuksia muistelee. Mitään kuvia pölyttymään piirongin päälle tarvita.

Kaikesta huolimatta tai tästä johtuen olemme edelleen ystäviä morsiamen kanssa.

Suosittelen kaason hommia kaikille naisille.