keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Paras suklaa

Nyt ihmiset tarkkana. Suomeen on tullut myyntiin (kyllä, myös pohjoissavolaisiin pikkukauppoihin) Norjan tärkein lahja maailmalle heti juustohöylän jälkeen; Kvikk lunsj -suklaalevy.

Maku: Maitosuklaassa häivähdys karamellia, jota merisuola kauniisti täydentää.

Rakenne: Perustiivis, keksimurut ovat oiva lisä kokonaisuudessa.

Pakkauksen ulkonäkö: Huomiota herättämätön, vain kouliintunut makeiskuluttaja saattaa tämän huomata muiden keskinkertaisten tuotteiden joukosta.


Kääre aaltoilee, koska levyn sisällöstä oli huvennut jo puolet kuvaushetkellä.


Ehkä parasta on että norjalaisessa suklaatehtaassa on nimetty tämä tuote Nopeaksi lounaaksi. Olen ihmetellyt miksei Norjassa ole useinkaan tarjolla lounasaikaan lämpimiä ruokia. Nyt ymmärrän.

Tämä valmiste on niin hyvä, että voisin näyttää sentteriä kaikille ja vetäytyä mökkiin viikoksi näiden levyjen kanssa. Ja sitten hienokseltaan harkita paluuta.


maanantai 2. marraskuuta 2015

Lammaskuiskaajat vauhdissa


Lampaiden siirtäminen pellolta navettaan käy helposti. 

Unelmissa.

Tosielämässä prosessiin tarvitaan leivänpalasia, jyviä, tikapuut, harava, salaojaputkea, henkilöauto ja kaksi hirvimiestä.

Homma alkaa navetan puolen valmisteluilla. Koska uuhet aloittavat talvehtimisen mukavalla seksilomalla, pitää tehdä eri osastoja uuhille ja pässeille. Ai ai Matti ja Teppo, mikä teitä taas odottaakaan.

Kun naiset tekevät tilanjakajat, käytetään hyödyksi tikapuita, trukkilavoja ja jätelautaa. Kiinnitys tapahtuu kymmensenttisin nauloin (ei mittää akkakaliiberin nauloja käytetä!), erilaisilla ruuveilla ja sillä kaikkein varmimmalla - paalinarulla. Varppina kestää.


Äärimmäisen nikkarointiperäisen hyvän olon tunteen siivittämänä edetään seuraavaan vaiheeseen eli väliaikaisten aikarakennelmien tekemiseen.



Tästä kohtaa ne niinku tulis pellolta nätisti rivissä..



...ja tonne ne niinku sujahtais ilman vastarintaa.


Aloitimme uuhien siirrolla. Lampaita on elämänsä aikana halattu ja pussattu keskimäärin neljä kertaa päivässä, joten kiintymys tilan emäntään oli kova. Sitä riitti navetan ovelle asti. Sitten oli syytä pistää äkkiä jarrut pohjaan ja rynnätä takaisin laitumelle. Ei tarvittu kuin seitsemisen yritystä ja uuhet olivat sisätiloissa. Aika hyvä.

Mutta karitsat, sanokaa minun sanoneen. Aika persesakkia. Ei ihme että niitä syödään niin paljon. Nämä kaverit piti saada tien toiselle puolelle omaan majoitustilaansa. Tässä kohtaa tarvittiin sitten kaikkea hirvimiehistä lähtien. Eli pyydettiin hirviliiterikeikan jäljiltä aviomies ja isä kaveriksi. Ajettiin auto lisävahvikkeeksi tien yli menevän väliaikais-aidan kuppeelle. Toiset tikapuut olivat hollilla jos pitää estää kavereita luikahtamasta aidan välistä.


"You talkin' to me, huh?"


Eipä tarvittu tikapuita aidanrakoja tilkkimään kun yksikään kaveri ei halunnut siirtyä navetan kulmalta yhtään edemmäksi. Ei puhettakaan. Kaksi kerkesi jo juosta aidoistakin läpi ja käytin oikeiden koordinaattien ottamiseksi apuna salaojaputkea. Ei siis astalona vaan ohjaustyökaluna. Karitsat olivat uuhien muilutuksen jälkeen heittäytyneet epäluuloisiksi. Ei auttaneet koko maailman jyvät, leivänkannikat ja kivennäisherkut. Siinä kohtaa kun alkoi pimeys hiipiä, alettiin miettiä kotiteurastuksen aloittamista jo tässä kohtaa syksyä. Otettiinpa käyttöön seuraavat siirtokonstit:

1) "Kyllä määää jaksan" -metodi: Karitsaa tartutaan etujaloista kiinni ja työnnetään takajaloillaan etenevää elukkaa eteenpäin askel kerrallaan.
2) "Emmää jaksakaan yksin, tuu appuun" -metodi: Yksi ottaa etujaloista kiinni ja toinen takajaloista.
3) "Ei myö jakseta ennee, tulukee appuun" -metodi: Yksi ottaa yhdestä etujalasta, toinen toisesta, kolmas pitelee takajalkaa ja neljäs sitä viimeistä ketaraa.

Melekein sydänkohtauskin saatiin prosessissa kun isää alkoi ahdistaa. Pieni tauko ja jatkuu. Ei ees viinaa tarvittu tokenemiseen, joten ei ollu vakavaa. (Sydän- ja verisuonitauteja pursuavan sukulinjani kotihoitokonsti pumpun rylykyttellyyn)

Nyt vaan sitten odotellaan Eviran yhteydenottoa. Silminnäkijöitä oli kaksi. Naapurin isäntä ja kylän urheiluhenkisin pariskunta (lue: ainoa pariskunta jossa molemmat harrastavat säännöllistä liikuntaa).

Karitsoiden kanssa puljatessa olivat emännät kerenneet tehdä jo tuhoa navetassa. Olivat rikkoneet meidän tekemän murtovarman portin, oli saranoineen lentänyt jontkaan.


Määää tein sen.


Revontulien valossa (lue: otsalamppu jätettiin karitsjoille lisävaloksi) hoidettiin vielä heinä- ja vesihommat ja purettiin väliaikaiset aidat pois.

Pässit jätettiin suosiolla pellolle ja painuttiin teen keittoon. Kerätään voimia ja ladataan hermoja ennen poikien seksiloman aloittamista.




Ei oo tietojärjestelmätarjouksen tekeminen homma eikä mikkään tähän verrattuna.

Palvilammasta jo ajatellen,

Vuoden Siivooja

torstai 29. lokakuuta 2015

Kaikki on pilalla

Olen tietoinen siitä, että lapsen elämän voi vanhempi pilata niin monin eri tavoin. Elämässäni ei ole ollut hirveästi infantteihin liittyviä kokemuksia, joten minulle tuli täytenä yllätyksenä, että asiat voi jopa myös ryssiä vauvan nukkuessa. Ajattelin että siinä kohtaa voisi edes hetkeksi hengähtää. Mutta ei. Lapsen päästä voi tulla littana, jos häntä esim. nukutetaan liiaksi samassa asennossa. Ei jumalauta.

Laitat vauvan nukkumaan aina samaan kohtaan sängyssä, etkä laita häntä nukkumaan eri päivinä eri päihin sänkyä. Virhe.

Et siirtele vauvan sänkyä ikinä. Virhe.

Kun asetat vauvan esimerkiksi lattialle, et ota huomioon miten hän pystyy seuraamaan huoneessa olevia tapahtumia riittävän monipuolisesti. Virhe.

Syötät vauvaa aina pidellen häntä samalla käsivarrella. Virhe.






Nyt ihan oikeesti kaikki respekti vanhemmille. Jos saatte vuosikausien projektin jälkeen tumpattua yhteiskuntaan nöyrän veronmaksajan välttäen epämuodostumia, olette onnistuneet.


perjantai 16. lokakuuta 2015

Aarteenmetsästyksen alkeet

Juuri kun olin menettänyt elämänhaluni päivätöissä viikon päätteeksi, oli aviomies ostanut ennakkosynttärilahjan (lue: turha oottaa mitään oikeana päivänä). Metallinpaljastimen.

Huraa. Hienovarainen vihjailuni oli viimein tuottanut tulosta. Kysyin miten sä arvasit näin hyvän lahjan ostaa. Hän sanoi: "No siitähän sinä oot viimeset kaks vuotta vouhottanu."

Suoritin nopean tutustumisen ohjeisiin ja ilahduin siitä, että paljastimen pitäisi löytää myös kultaa. Otin välittömästi puhelinyhteyden lammasfarmariin, joka oli hävittänyt kultaisen riipuksen yhdelle laidunlohkolle kesällä. Nyt se löytyy! Enää tarvitsi nukkua yön yli kuin lapsi jouluaattoa odottaessa.



"Johonnii näihin seutuihin se tipahti." Lampaat olivat mukavasti levitelleet lisäevääksi annettua kuivaa heinää pitkin peltoa kun ei akkaporukalla olla saatu heinähäkkiä tehtyä.



Kissalta jos kysytään, niin ihan turha yritys.


Kissa oli oikeassa. Korua ei löytynyt.


Metallinpaljastin parkui vähän väliä ja heräsi epäilys sen toimivuudesta. Ajettiin sitä tietysti korkeimmalla herkkyystasolla, vaikka ameriikan dvd-oppaassa oli tästä nimenomaisesti sanottu että "You might be tempted but..." / "Suattaap tehä mieli mutta...".

Ajettiin hiekkahaudalle testaamaan konetta, koska siellä ei pitäisi olla maan sisällä mitään putkia tms. häiriötä antamassa. 



Toimihan se. Löytyi jonkun entisajan maaukon tai mehtäukon lepikkoon sinkoama osa. Lisäksi vekotin parkui massiivista hopealöytöä, mikä osoittautui vanhaksi pullonkorkiksi.



Korotettiin panoksia ja lähdettiin ranchin kauan sitten puretun takomon perustuksia tonkimaan. Maan kitusista löytyi jos jonkinlaista rautapadan osaa ynnä muuta. Löydettiin myös läjä järvimalmia. Tai no, ei me sitä itse tiedetty, mutta isä tiesi illemmalla kertoa. Sitä sulattamalla on saatu tehtyä rautaa.

Jännittävää. Minkähänlaisen lähihistoriallisesti merkittävän kohteen tongimme lapiolla esille. Paja on ollut siinä arviolta 1850-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Internetin mukaan raudan tuottaminen näillä menetelmillä oli kiihkeimmillään 1880-luvulla, jonka jälkeen teolliset menetelmät mullistivat tuotannon. Varmaan kuitenkin meidän leveyksillä "ite tehhään" -periaatteella on menty vielä hyvän matkaa eteepäin. Elekee vuan kertoko kenellekään. Kohta täällä on jotain tutkijoita ja varmaan liito-oravankin löytävät samalla.



Amatööri heittäisi tällaisen mustan mötikän jontkaan...



...mutta harjaantunut henkilö tiskaa mötikän ja löytää sieltä kauniin värisenä hohtavan lasittuneen, noh, mötikän.


  


Väittäisimme että tässä kappaleessa on puuhiiltä seassa. Joku osaa varmasti kertoa onko se oikeasti mahdollista. Meidän asiantuntija-arviomme mukaan on.




En tiedä ketään muuta joka tästä kasasta innostuisi paitsi lammasfarmari. Oli ilahduttavaa löytää toinen joka on kiinnostunut kivistä (ja nyt järvimalmista). Jaettiin satsi puoliksi tarkan samankaltaisuus-arvion perusteella. Omat palaset pääsevät fossiilikokoelman kanssa pötköttämään salin lipastoon.



Jännittävää. Tänään lähden kyllä pellolle vanhan tuulimyllyn paikkaa tonkimaan. Tai uuh! Ennemminkin toiselle läntille entisen talon paikalle. Sieltä on aikanaan löydetty kaikkea ihan luurangoista lähtien. Sieltähän vois löytää vaikka... hevosenkengän :D

Pehkubaari ilman baaria

Taas olin kylän lammasfarmarin kanssa tekemisissä. Tällä kertaa pehkun paalauksen merkeissä. Tiukassa taloustilanteessa talkoovoimin saadaan monenlaisia hankkeita taklattua. Meiltä löytyi pienpaalien tekemiseen kalusto ja jopa ylijäämäpaalinarua. Heinää ei ole tehty muutamaan vuoteen, en edes muista milloin pehkuja olisi viimeksi paalattu.

Prosessi menee kutakuinkin näin:

1. Tarkasta sääennuste, järjestä elintason mahdollistavasta työstä vapaata, ilmoita lammasfarmarille päivät milloin pehkua tehdään.

2. Tiedota että puimuri on rikki ja siirrä paalauspäiviä.

3. Korjaa puimuri.

4. Huolla paalauskone, mutta jätä paalausrata lepikkoon vain huomataksesi työn alkaessa, että radan toinen rengas on liki rikki kulunut ja tyhjentynyt. Täytä rengas ja toivo ettei se räjähdä.

5. Ala paalata.

6. Jätä tankkaamatta vehkeet, koska aina on mukava kesken urakan singota polttoaineen hakuun. Älä missään tapauksessa huolla traktoria, jotta sen polttoainemittari toimisi. (Tai että kiulussa olisi sivupeilitelineissä peilit, jotta näkee että kuormassa olijoilla on jotain asiaa.)

7. Ala paalata uudelleen.

8. Korjaa paalauskoneen katkennut sinkki, jolla peräkärrin saa kiinnitettyä paikalleen.

9. Ala paalata uudelleen.

10. Ilahdu tiedosta, että saat talkoisiin lisäapua, ettei kahden akan tarvii tehdä kuormia ja purkaa niitä.

11. Soimaa itseäsi ehtymättömästä luottamuksesta ihmisiin (ja tarkemmin miehiin) kun apuvoimat saapuvat pimeän ja kasteen tultua.


Mutta joo. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vähittäisvaatimus oli 480 paalia lammasfarmarille ja 100 paalia islanninhevostilalliselle. Saatiin korjattua 838 paalia pellolta. Että jää ihan huonon vuoden varalle jemmaan.

Tässä tunnelmakuvia talkoista ja samalla tulee tehtyä "EEUU-tukiloilla tehtyjen ökykalustohankintojen" erikoisesittely.














Eilen vietettiin maaseudun naisten päivää. En tiennytkään tätä. Juhlan kunniaksi kuvanäyte emännistä:



Loppuun vielä iloisia uutisia adoptiokoiran voinnista. Vointi on parantunut sen verran, että kaveri löytyi linnuntietä 5 km päästä supiloukusta. Meille tullessa ei jaksanut kunnolla kävelläkään pidempiä matkoja.



 Kiitämme lääketiedettä ja erityisesti pyydyksensä säännöllisesti tarkistavia metsämiehiä!




sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ei voi pistää paremmaksi

Oli määrä aloittaa tänään pehkun paalaus. Puimurijumalat päättivät toisin ja ruoska on ehkä seitsemännen kerran tälle sadonkorjuukaudelle pajalla. No, mikään ei silti estä valmistelutöiden tekemistä. Pehkut ovat menossa kylän lammasfarmarille. Teimme tänään hänen navetanvintillään ennakkoraivausta paalien varastointia varten. Navetan ulkohuusi muunnettiin samalla pieneksi lauta- ja paneelivarastoksi. Seinä on tapetoitu mahtavilla julisteilla ja aikakauslehdistä revityillä sivuilla.


Kun hän vielä luuli, ettei hänen uransa pääty Suomessa.




Olikohan tässä jo siirrytty Marja-Liisan osalta sukupuolitestaukseen.







Osattiin sitä Suomessakin pillerihattujen käyttö ja oikea kallistuskulma.






"Selvästi pidemmälle."




Takaisin pehkuasioihin. Oraakkelina ennustan, että yli 170-senttisellä henkilöllä on pää- ja selkäkipuja tässä työympäristössä pyörimisen jäljiltä.



Vintiltä löytyi huikeaa kamaa. Kaikkea aina erilaisista rekimalleista puuluistimiin ja -suksiin asti. Monenlaista pientavaraa kaivettiin pehkujen seasta esille. Mutta ylivoimaisesti paras juttu oli aiempien asukkaiden tekemät muistiinpanot. Kylän merkittävät tapahtumat oli kirjoitettu vintin seinään.



"1963 oli maanjäristys."

Miten tuosta voi laittaa paremmaksi? Aika masentavaa tietää ettei oman kylällä asumisen aikajanalta ole löytynyt tai tule löytymään kovempaa merkintää.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Hemaisevan seksikäs pörröpää homepölyssä

Valio-myrsky vei odotetusti sähköt heti perjantaina alkuillasta. Siinä kohtaa oli viisainta lähteä kirkonkylälle baariin, koska juottoloissa tunnetusti on aina virtaa.

Ilta oli myös baarin osalta odotusten mukainen. Tyhjä tanssilattia, vähän asiakkaita ja loistavia karaoke-esityksiä.



En saa tarpeekseni tästä esityksestä. Laitahan volat täysille ja nautiskele!



Ryypiskelyn jälkeen pitää, kuten todettu monta kertaa, välittömästi ryhtyä nöyriin toimiin. Lauantai meni siivotessa, pyykätessä ja kirjanpitohommissa, koska oli hyvä sää. Tänään hyökkäsin ulkohommiin, koska ripeksi.

Riihellä on odottanut pitkään epäkiitollinen jyväurakka.




Normaalit ihmiset putsaavat riihen lattian jokaisen käyntikerran yhteydessä, siisteyden ylläpitäminen käy näppärästi ja ei tarvitse kovasti yhtenäkään kertana rehkiä. Meillä ei ole normaaleja ihmisiä. Jyvät jätetään niille sijoilleen kunnes nitä riittää melkein kumpparin varren puoliväliin saakka. Rotilla, harakoilla, kyyhkyillä ja jäniksillä on ollut kovat bileet talven ja kesän aikana paskan määrästä päätellen. Homepölläkkääkin oli näyttävästi ilmassa ja myöhemmin talouspaperissa.



Semmonen tunteroinen urakassa meni, ehkä puoltoista. Jos ei ole ollut myyräkuumetta, nyt se viimeistään tulee. 


Vastoin kaikkia odotuksia, kottikärrin rengas oli täynnä ilmaa.



Antaa tehä hyvvee. Kyllä aviomiehen kelpaa taas näille mestoille tulla riehumaan kun puimurinsa tänne asti saa.



Urakassa tärkeintä oli jyvien loppusijoituspaikka. Ensimmäinen toive aviomiehellä oli, että vien ne kuivurin kupeelle rantaan. Silleen että näppärästi voi kuivurin yläkerran ikkunasta ampua supin jyväkasaan. Totesin välittömästi etten kyllä ala kottikärripelissä noin kunnianhimoisiin logistisiin toimiin. Jos mielii semmoista loppusijoituspaikkaa, on parempi ilmestyä pihaan etukuormaajallisen traktorin kera.

Hyvin nopeasti löytyi toinen ehdotus. Siinäkin ikkunan sijainti oli tärkein. Tähän paikkaan pystyy ampumaan talon yläkerran ikkunasta ja kärräysmatkaa on vain parikymmentä metriä. Kaupat tuli.



Näette taustalla myös tilamme suuren aarteen, Fiatin kusiaisen. Siinä se odottanut entisöintiurakan alkamista viimeiset seitsemän vuotta. Odotan milloin sen sisältä kasvaa koivu tms.