tiistai 24. helmikuuta 2015

Pirullisesti piilotettujen pyykkikorien problematiikka

On ollut varmaan aiemminkin puhetta pyykkikorien ovelasta piilottamisesta kiinteistöön, mutta kertaus on kyllästymisen äiti.

Pyykkikori löytyy meiltä yhdistetystä kodinhoito- ja pukuhuoneesta pesukoneen välittömästä läheisyydestä. Täysin odottamatonta. 

Huolimattoman sijoittelun ja mitä luultavimmin myös ympäristöönsä sulautuvan värityksen takia ei voi mitenkään vaatia, että pyykit päätyisivät koriin.



Paita ja aina niin valloittava pitkät kalsarit & tennissukat -yhdistelmä oli mätkähtänyt 146,5 senttimetrin päähän kohteesta.




Koska valtaosa pyykistä ei itse asiassa ole kuitenkaan kodinhoitohuoneessa, hankin pyykkikorin myös makuuhuoneeseen. Tavoittelin tällä sitä että likaisista vaatteista koostettu kokolattiamatto ottaisi ja siirtyisi koriin.

Valitettavasti kammarin puolella suoritukseni oli entistä kehnompi. 33 senttimetrin päästä ei koria kyennyt rekisteröimään.



Minun on selvästi panostettava huomiota herättäviin pyykkikorimalleihin. Seuraavassa mallikandidaatit.

















Veikkaan voittajaksi viimeistä mallia.


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ensin synnytetään ja sitten vasta avataan grillauskausi

Koko viikko oli painettu aateekoota ja intternettiä aamusta iltaan ja olo oli suhteellisen kypsä. Vastapainoksi oli määrä avata grillikausi avomiehen isoveljen luona. Päätin viettää koko aamupäivän levynä ja ampumahiihtosuorituksiin pettyessä.

Toisin kävi.

Avomiehen sisko soitti ja pyysi lenkille ennen grilliruoan syöntiä. Olin että no joo. Kohta kilauttikin sitten uusi naapuri ja sanoi että ois tarve kuivikkeille kun oli taas yksi karitsointi käynnissä. Eiku navetan ylisille heiniä ja pehkuja lonimaan.



Navetassa oli kaikkiaan 18 karitsaa, joista kaksi ihan präniköitä.

video

Noin tunnin vanha pikkukaveri.


Heinät tuntuivat kelpaavan ja kaikki oli muutenkin mallillaan.







Eihän tuolta malttanut lähteä ajoissa pois ja kahvitkin piti hörpätä emännän mieliksi.

Hyökkäsin matkalla kyläkauppaan asioimaan, koska olin saanut komennon hommata grillijuhliin salaattia ja patonkia. Illan isäntä oli myös siellä, koska oli ollut viemässä jotain tavaraa ko. kylälle mutta henkilö, jolle kamppeet piti viedä ei ollut kotona eikä vastannut puhelimeen. Kuulosti siis normireissulta. Hyödynsin tilaisuuden ja kysyin että pitikös meidän tuoda muuta kuin salaattia ja patonkia. Joo, natuja. Ostin sitten pari pussia karkkia lisäksi.

Kun pääsin lopulta kohteeseen ja avomiehen siskon kanssa oli sovittu että lenkin sijaan mennään alamäkeen juomaan punaviiniä, selvisi että natuilla oli tarkoitettu sipsejä ja että meidän oli määrä tuoda myös ruokaoluet. Natut eivät todellakaan tarkoita sipsejä. Olin avomiehen kanssa puhelinyhteydessä ja kerroin oluthommasta. Avomies oli tiennyt tästä tarpeesta mutta ei ollut raahtinut ilmoittaa minulle mitään. Avomies sanoi soittavansa pikkuveljelleen, koska ne varmaan olivat vielä tulomatkalla. Puhelun päätyttyä kävi ilmi ettei pikkuveljeä ollut kutsuttu. No. Sattuuhan sitä. Sitten selvisi että ei ollut kutsuttu sen vuoksi, että sinne oli tulossa avomiehen pikkuveljen emännän sisko perheineen viikonloppukyläilemään. Tämä vahvistettiin, koska joku oli nähnyt naiset Alkon pihassa.

Mutta joo.

Seuraavassa ohjeet grillikauden avajaisiin. 



Lapioi terassikalusteet esille. Laita tulet grilliin.




Laita marinoidut kauriinlavat grilliin ja possunkylyki savustuspönttöön.



Potki vaihtotraktorin renkaita ruoan kypsymistä odotellessa.



Kata pöytä. Olennaisilta osin.



Ruppee syömään.



Juo olutta, konjakkia ja kossua sen verran, että ihmettelet miten punaviini maistuu jotenkin vissymäiseltä. (lue: lasissa kuoharia)



Innostu askartelemaan kumilenkkikoruja.



Esittele uusi patentoitu äänenvaimennintekniikka (kuvassa ylhäällä) ja suunnittele metsäkärrin uudelleenrakennusprojekti.



Sauno ja pukeudu yhtenäisiin Oravikosken Hanxilta hankittuihin uniformuihin.



Laita seurueen suurikokoisin jäsen keikkumaan tuolilla ja kun Jyskin tuoli sanoo jysk, heitä mööpeli parvekkeelta hankeen odottamaan juhannusta.



Ota lasten askartelema periskooppi tissien tirkistelykäyttöön ja käske Vilkasta miestä lopettamaan toimintansa siinä vaiheessa kun periskoopista näkyy siperianhuskyn naama. (En vieläkään pysty selittämään miten tämä on mahdollista)



Laita Vilkas mies nukuttamaan lapset.


Kyllä taas jaksaa uuden viikon aloittaa.


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Miten tulla paremmaksi ihmiseksi?

Ainakin yksi askel tähän suuntaan on suhteellisen helppo toteuttaa.

Vedä perkele se pönttö sen jälkeen kun olet kussut tai paskonut!




Tämä näky (ja haju) oli taas toimistolla vastassa. Jäin miettimään, että onko naisen tullut vain ravisteltua kun paperia ei näy missään?!




Hauskaa päivää teille kaikille jotka olette hyviä ihmisiä. Sen sijaan "vetämättömille" minulla ei ole enää mitään sanottavaa.




maanantai 9. helmikuuta 2015

Ee passoo piästee!

Kyllä taas entisen kristityn hermoja koeteltiin. Istuin iltaa toimistolla ja olin hakenut aiemmin kahviosta sämpylän ja pullollisen pepsiä evääksi. Virvoitusjuomaa tuli latkittua ja kesken viimeisen palaverin (17:00 - 18:00) tuli jonniinmoinen virtsahätä. Kyseessä oli Hyvin Tärkeä Palaveri koskien Hyvin Merkittävää Päätöstä. Siinä kohtaa kun vaihtoehdot oli käyty läpi ja oli määrä siirtyä päätöksen tekemiseen, totesin että on aivan pakko päästä vessaan. Luikahdin etäneuvottelusta sanomatta mitään, koska ajattelin ennättäväni takaisin sukkelaan.

Vessasta palatessani tajusin että kello on 18:01. Se tarkoittaa, että pitää olla avaimen lisäksi pin-koodi, jotta pääsee takaisin oman firman tiloihin. Olin pari viikkoa sitten saanut uuden pin-koodin. Se oli jopa mukanani. Olinhan kerran jäänyt klo 18 jälkeen lukkojen taakse kun en tajunnut että kello on niin paljon ja pin-koodi oli puhelimessa ja puhelin tietysti työpöydällä. Nyt oli kuitenkin kaikki edellytykset onnistua.

Paitsi että se uusi perkeleen pin-koodi ei toimi. Tuijotan post-it -lapulle toimistohenkilön kirjoittamaa koodia. Naputtelen sen uudelleen. Ei toimi. Naputtelen sen kolmannen kerran. Ei toimi. Sittenpä ei enää naputeltukaan, koska avain oli lukossa ja masiina vilkutti vain punaista.

Jes. Ei puhelinta. Kaikki ovat jo lähteneet koteihinsa. Kolkuttelen ja möykän. Ei ketään missään.

Eikun alakertaan etsimään ihmisiä. Vessaan menee naishenkilö. Hyökkään hänen perässään saniteettitiloihin. Kysyn että saanko puhelinta lainaksi koska olen tällaisessa liemessä. Nainen suostuu. Soitan vartijapalveluun, jonka puhelinnumero oli onneksi ulko-ovessa.

Esittelen itseni ja asiani. Mies kysyy että missä firmassa olet töissä. Kerron. "Hmm.. Tämähän muuttui juuri hankalaksi.". Olin että no miten niin. Joo kun tällaisessa tilanteessa meidän pitää saada määrätty yhteyshenkilö kiinni, jotta voimme päästää sinut sisälle. Sovittiin että vartija ottaa yhteyttä tähän nimettyyn henkilöön ja soittaa takaisin. Varttiin ei kuulunut mitään, soitin perään. "Joo, ei me saatu ketään kiinni. Me ei voida päästää sinua tiloihin.". Olin että no sepä kiva, minulla on auton avaimet, puhelin, takki, ihan kaikki siellä. Että lennänkö tällä eteisen kuramatolla kotiin vai lähdenkö hortoilemaan sisävaatteissa pakkaseen?

Intensiivisen dialogin jälkeen tultiin siihen tulokseen, että onhan heidän nyt tultava päästämään minut toimitiloihin. Kysyttiin henkkaria. Sanoin että kyllähän se minulla siellä huoneessa on muiden kamppeiden seassa. "No tämähän muuttui mielenkiintoiseksi.". Joo. Niin minustakin. Kaveri soittaa päämajaan ja kertoo tilanteen. Heltiää poikkeuslupa jatkaa prosessia kaikesta huolimatta.

Mennään yläkertaan toimitilojemme ovelle. Vartijan avaimen pin-koodi ei toimi. Minä meinaan jo riemastua. "No nythän tilanteen lykkäs.". Jep. Taas soitto päämajaan ja selviää että perinteinen vara-avain on jossain jemmassa. Lähtevät hakemaan.

Sillä päästiin viimein sisälle. Eiku huoneeseen toteamaan että Hyvin Tärkeä Palaveri on loppunut, kaikki ovat kaikonneet linjoilta. Vartijat olivat että "Tästä kyllä tulee huomenna aikamoinen härdelli kun tätä selvitellään että päästettiin sut sisään.". Ihan sama. Kyllä minun puolesta voidaan tehdä siitäkin härdelli ettei niin minun kuin vartijoidenkaan pin-koodi toimi. Ja että prosessi on sen varassa, että joku vastaa puhelimeen vapaa-ajallaan. Yllättävän moni ei vastaa edes työajallaan.

Mutta kerronpa ettei minulle tule tapahtumaan tällaista enää kertaakaan. Saanko esitellä, Acme Puukalikka 3000!


Kyllä nimittäin pääsee takaisin toimitiloihin mihin kellonaikaan tahansa kun kalikat tumppaa ovien väliin. Loppuu tämä pelleily.

Jos tilaat nyt, saat kaksi Acme Puukalikka 3000 -tuotetta hintaan 24,90 euroa, sisältää kotimaan postimaksun. Tilauksia otamme vastaan osoitteessa vuoden.siivooja@gmail.com.



tiistai 3. helmikuuta 2015

Huonoja ihmisiä

Nyt männöö kuppi nurin.



Jos oikein kauniisti pyydän, niin onko mahdollista että joskus lähitulevaisuudessa järjestettäisiin illanistujaiset tai kekkerit ilman että vähintään muutama informoi heti kynnyksellä, että ei voi syödä sitä, tätä ja tuota tai ylipäätänsä yhtään mitään. Sitten ois semmonen toive, että puhuttaisiin jostain muustakin kuin proteiinista, hiilareista ja kyykyistä.

Minusta on aivan mahtavaa että kiinnitetään enemmän huomiota siihen mitä ja miten syödään. Halutaan olla terveinä ja kunnossa. Se on tärkeää.

Mutta onko siitä pakko puhua koko ajan? Jos käy salilla, jumpassa tai lenkillä ilman että kertoo siitä kenellekään, hävisikö treenistä tehot? Kun valkkaa lautaselleen oman ruokavalionsa ja/tai mieltymystensä mukaisesti evästä, tarviiko sitä erityisesti perustella miksi jätti jotain ottamatta? Joka iikka on mielestään liian vähän jotain tai liian paljon jotain.

Tykkään ystävistäni.

Kunpa hekin tykkäisivät itsestään.



Paskamyrskyä odotellen,

Vuoden Siivooja


maanantai 2. helmikuuta 2015

Minä vain pissin ABC:lla

Nyt oli niin hyvä viikonloppu ettei oo pahaa sanottavaa mistään. Oikeastaan.

Käytiin Tampesterissa veljen luona. Tyttö täytti kaksi vuotta ja samalla katsastettiin kymmenen päivää vanha pikkuveli.

Maalaiset ovat tunnettuja turhasta ajelemisestaan, joka olisi selvästi tiukemmin verolle pantava. Isä lähti perjantaina aamupäivästä edeltä ja me ajettiin lauantaiaamuna perästä.

Koiranhoitopaikka on ollut meillä yleensä vakio: anoppila. Anoppi tosin karkuuttaa koiran joka kerta ja se ei oo oikein kiva juttu, etenkään kirkonkylän alueella. Ukoilla oli hirviporukan file-ilta perjantaina ja avomiehen kaveri Mikko oli kuullut avomiehen ja äitinsä välisen keskustelun ja oli puhelun päätyttyä sanonut että kyllä minä voisin Rehtorin viikonlopuksi ottaa. Kun Mikko oli samaa mieltä vielä seuraavana aamun selvinkin päin, tumpattiin koira sinne.

Tunnin päästä tulikin sitten puhelu, että Rehtori oli karannut. Panta oli jotenkin auennut.




Toimintaohjeeksi annettiin että on soitettava puhelimella lähinaapureille joilla on koiria. Ja että herran haltuun. Nyt kun ei ollut pantaa rakkineella kaulassa niin eipä ollut puhelinnumeroakaan johon soittaa, jos joku koiran tavoittaa.

Parin tunnin kuluttua kysäisin mikä on tilanne. Mikko oli parhaillaan tuomassa Rehtoria pois kyläreissulta. Oli mennyt klapi-Arskan pihaan pyörimään. Heillä on kolme jackrusselintierrieriä. Klapi-Arska oli huomannut että Rehtori on heidän aidatulla tontillaan ja laittoi portin kiinni. Sittenpä olikin jo koira äkkiä tallessa noutoa varten.

Olen hyvilläni siitä että koira löytyi nopeasti ja erityisen kiitollinen siitä, ettei talon pariskunta aamukahvilla ollessaan tehneet näköhavaintoa Rehtorista yhden näyttelyvalionartun selässä. Ois voinu pauligit purskahtaa pöydälle.

Matka meni hyvin, koska en lähtenyt tielle "hitaasti sekoilemaan" vaan avomies ajoi. Meillä oli tarkoitus pysähtyä Lievestuoreen leipomolla, mutta ei voitukaan pysähtyä, koska oltiin juuri tehty muutama semi-kyrpä ohitus ja ohitetut olivat vielä takana näkökentässä siinä vaiheessa kun olisi pitänyt kääntyä leipomon pihaan. Jatkettiin nöyränä ja nälissään matkaa. Tai no, minä olin varmaan ainoa nöyrä.

Ollaan tultu siihen tulokseen, että ABC-liikennemyymälät ovat aina hollilla sopivasti kun on pissahätä. Polttoaineen ja elintarvikkeiden hankinnat kannattaakin sitten keskittää sitten niihin muutamiin vielä jäljellä oleviin muunmerkkisiin putiikkeihin.


Siunattu Internet! Löysin heti Googlen kuvahausta tuloksen, jota lähdin hakemaan.


Määränpäähän lähestyminen taittuikin navigaattoria kuunnellen ydinkeskustan kautta. Mikä perkele siinä on että meneepä Tampereella minne tahansa, Hämeenkatu on jossain kohtaa naaman edessä. Nyt olikin kätevä kun olin ennalta käynyt ajamassa kaikki bussi- ja taksikaistat, pystyin heti älähtämään että "älä aja suoraan, et saa ajaa suoraan, siinä ei saa ajaa, minä tiiän koska minä oon ajanut siitä ja siinä ei saa ajaa". Repsikka kun tälleen älisee niin varmaan viereisessä autossakin lasketaan alleen. No mutta. Kyllä minun pitää ehdottomasti semmonen Ajovirhekortti suunnitella ja lanseerata. Tällä kertaa ei ois bingoa tullut, mutta kyllä muutama merkintä ois tullut.

Synttärijuhlat olivat ilahduttavat. Paketteja tuli monenlaisia, mutta ilmapallot olivat ylivoimaiset viihdykkeet. Riemua niistä riitti aamusta iltaan.




Kymmenen päivää vanhasta pikkukaverista sen verran, että se oli yllättävän sileä naamaltaan eikä haissut imelältä maitoyrjöltä. Pisteet äiskälle ja iskälle!

Leipomosta tilattu Muumipeikko-kakku oli ulkonäkönsä puolesta syvä pettymys äidille. Minä olin samaa mieltä. Miehet taas eivät välittäneet. Tilaushetkellä kuvattu "valkoinen muumipeikko, jossa mustat ääriviivat ja piirteet" ei ihan kohdannut noutohetken todellisuutta. Mutta kyllä, hyvää se oli.



Näin matka jatkuu. Sillä välin ootellaan, että josko konkurssi tulis niin päästäis kirkolle rivitaloon asumaan.