Minä vain pissin ABC:lla

Nyt oli niin hyvä viikonloppu ettei oo pahaa sanottavaa mistään. Oikeastaan.

Käytiin Tampesterissa veljen luona. Tyttö täytti kaksi vuotta ja samalla katsastettiin kymmenen päivää vanha pikkuveli.

Maalaiset ovat tunnettuja turhasta ajelemisestaan, joka olisi selvästi tiukemmin verolle pantava. Isä lähti perjantaina aamupäivästä edeltä ja me ajettiin lauantaiaamuna perästä.

Koiranhoitopaikka on ollut meillä yleensä vakio: anoppila. Anoppi tosin karkuuttaa koiran joka kerta ja se ei oo oikein kiva juttu, etenkään kirkonkylän alueella. Ukoilla oli hirviporukan file-ilta perjantaina ja avomiehen kaveri Mikko oli kuullut avomiehen ja äitinsä välisen keskustelun ja oli puhelun päätyttyä sanonut että kyllä minä voisin Rehtorin viikonlopuksi ottaa. Kun Mikko oli samaa mieltä vielä seuraavana aamun selvinkin päin, tumpattiin koira sinne.

Tunnin päästä tulikin sitten puhelu, että Rehtori oli karannut. Panta oli jotenkin auennut.

Toimintaohjeeksi annettiin että on soitettava puhelimella lähinaapureille joilla on koiria. Ja että herran haltuun. Nyt kun ei ollut pantaa rakkineella kaulassa niin eipä ollut puhelinnumeroakaan johon soittaa, jos joku koiran tavoittaa.

Parin tunnin kuluttua kysäisin mikä on tilanne. Mikko oli parhaillaan tuomassa Rehtoria pois kyläreissulta. Oli mennyt klapi-Arskan pihaan pyörimään. Heillä on kolme jackrusselintierrieriä. Klapi-Arska oli huomannut että Rehtori on heidän aidatulla tontillaan ja laittoi portin kiinni. Sittenpä olikin jo koira äkkiä tallessa noutoa varten.

Olen hyvilläni siitä että koira löytyi nopeasti ja erityisen kiitollinen siitä, ettei talon pariskunta aamukahvilla ollessaan tehneet näköhavaintoa Rehtorista yhden näyttelyvalionartun selässä. Ois voinu pauligit purskahtaa pöydälle.

Matka meni hyvin, koska en lähtenyt tielle "hitaasti sekoilemaan" vaan avomies ajoi. Meillä oli tarkoitus pysähtyä Lievestuoreen leipomolla, mutta ei voitukaan pysähtyä, koska oltiin juuri tehty muutama semi-kyrpä ohitus ja ohitetut olivat vielä takana näkökentässä siinä vaiheessa kun olisi pitänyt kääntyä leipomon pihaan. Jatkettiin nöyränä ja nälissään matkaa. Tai no, minä olin varmaan ainoa nöyrä.

Ollaan tultu siihen tulokseen, että ABC-liikennemyymälät ovat aina hollilla sopivasti kun on pissahätä. Polttoaineen ja elintarvikkeiden hankinnat kannattaakin sitten keskittää sitten niihin muutamiin vielä jäljellä oleviin muunmerkkisiin putiikkeihin.

Siunattu Internet! Löysin heti Googlen kuvahausta tuloksen, jota lähdin hakemaan.

Määränpäähän lähestyminen taittuikin navigaattoria kuunnellen ydinkeskustan kautta. Mikä perkele siinä on että meneepä Tampereella minne tahansa, Hämeenkatu on jossain kohtaa naaman edessä. Nyt olikin kätevä kun olin ennalta käynyt ajamassa kaikki bussi- ja taksikaistat, pystyin heti älähtämään että "älä aja suoraan, et saa ajaa suoraan, siinä ei saa ajaa, minä tiiän koska minä oon ajanut siitä ja siinä ei saa ajaa". Repsikka kun tälleen älisee niin varmaan viereisessä autossakin lasketaan alleen. No mutta. Kyllä minun pitää ehdottomasti semmonen Ajovirhekortti suunnitella ja lanseerata. Tällä kertaa ei ois bingoa tullut, mutta kyllä muutama merkintä ois tullut.

Synttärijuhlat olivat ilahduttavat. Paketteja tuli monenlaisia, mutta ilmapallot olivat ylivoimaiset viihdykkeet. Riemua niistä riitti aamusta iltaan.

Kymmenen päivää vanhasta pikkukaverista sen verran, että se oli yllättävän sileä naamaltaan eikä haissut imelältä maitoyrjöltä. Pisteet äiskälle ja iskälle!

Leipomosta tilattu Muumipeikko-kakku oli ulkonäkönsä puolesta syvä pettymys äidille. Minä olin samaa mieltä. Miehet taas eivät välittäneet. Tilaushetkellä kuvattu "valkoinen muumipeikko, jossa mustat ääriviivat ja piirteet" ei ihan kohdannut noutohetken todellisuutta. Mutta kyllä, hyvää se oli.

Näin matka jatkuu. Sillä välin ootellaan, että josko konkurssi tulis niin päästäis kirkolle rivitaloon asumaan.