keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Mikä tekee kylästä oikean kylän?

Oma kylähullu. Oikein onnekkaissa paikoissa on kaksi sellaista. Kerron pari tarinaa, jotka ovat tosia.

Ryhti-Arska on kaveri, jolla on jatkuvasti merkittäviä hankkeita käynnissä. Kerran Arska informoi kyläläisiä naapurin isännän navetan laajennuksesta, jossa Arska oli isolla roolilla mukana. Isännältä projektista tiedusteltaessa tämä oli vähän ymmällään. Ei hänellä mitään laajennusta ole menossa eikä tulossa, Ryhti-Arskan kanssa tuossa vuan yks päevä väsättiin navetan oven piälle uus lippa. Että näin.

Timpurihommien lisäksi Arska on erikoistunut metsätöihin. Kerran Arska soitti vähän auki puolenyön Enson ostomiehelle ja kertoi, että "nyt on perkele niin iso puu, ettei sitä saa motolla nurin. Kolomelta kantilta oon jo koittanu ja ei vuan meinoo kuatua. Tulukee äkkiä kahtomaan." Ostomies oli seuraavana aamuna selvittänyt mistä puhelu oli tullut. Ryhti-Arskan äidin lankapuhelimesta. Tuvasta käsinhän niitä puita on perinteisesti kaadeltu. Eikä Ryhti-Arskalla ole kyllä edes motoa.

Sitten meillä on Puukko-Markku, jota kutsuttiin ihan vaan Markuksi, kunnes tämä otti ja tökkäsi veljeään moralla. Ryypätessä oli tullut vähän erimielisyyttä. Ymmärtäähän tuon. Veli oli köntännyt naapuriin ja tilannut itselleen ambulanssin. Omatoiminen mies ja henkiin jäi. Ja Markku pääsi valtion puutyökurssille joksikin aikaa.

Samaisen naapurin poika oli kerran Markulle kuskina. Puukko-Markku pyysi viemään Pultti-Tanen luokse. Ja sinne ajettiin. Markku meni sisään ja jonkun ajan päästä Tane huikkasi ovensuusta kirves kourassa, että tuu hakemaan tää raato pois. Tane oli kopsauttanut Markkua kirveenhamaralla ohtaan. Pieniä erimielisyyksiä varmaan oli silloinkin. Päästä vuotaa kuulemma tosi paljon verta. Ihan eteinen siinä ryvettyy.

Velikultia.

2 kommenttia:

  1. Ihan mieltä lämmittää tuo aito ja lämmin yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Ihan kuin lukisi Avotakkaa ja maallemuuttamisen ihanuutta ylistävää artikkelia. Toisaalta tällaiset hassut sattumukset pitävät mielen virkeänä ja kylän toimeliaana. Elämisen laatuun kannattaa panostaa.

    VastaaPoista
  2. joo ei tee mieli enää pöndelle

    VastaaPoista