Lihaa, lihaa!

On kuulemma trendikästä viettää lihatonta lokakuuta. Ei meillä. Appiukon hirviporukassa on jahti lähtenyt ennätyksellisen hyvin käyntiin - kahtena päivänä muutaman tunnin sisään pyörähti yhteensä kuusi hirveä nurin. Appiukko oli tänään paloittelemassa syksyn ensisaalista ja koska lihaa tuli talouteen viidenneshirven verran, piti paikalle hälyttää apuvoimia.

Sisäelimiä ei Hannibal-tyyliin päästy käpistelemään, harmi. Minun isäni aina päivittelee että "on se vuan ihme ku ee poojjille kelepoo sisäelimet, hyvvee ruokoo viskelöövät vuan mänemään ja suap olla aena niitä onkimassa talteen, perkele". Mikäpä muu lämmittää yhtä mukavasti pimenevinä talvi-iltoina kuin kunnon haggispata.

 

Kuvassa olevasta paistista appiukko oli erityisen ylpeä. Pirkka-olutta laitettiin mittakaavaksi, jotta tyhmempikin ymmärtää millaisesta kimpaleesta on kyse. "He, otahan tuosta kuva niin piäsöövät katteelliset ihmettelemään." Ja minähän otin.

 

 

Minulla oli varsin vastuullinen pakkaus- ja teippaustehtävä. Tämä on oikeastaan vaativin ja keskeisin vaihe koko hirvenmehtuuprosessissa. Jos tämän vaiheen mokaa, on isänpäivä pilalla ja mielet pahoitettu.

 

 

Vilkas mies pakotettiin myös talkoisiin. "Kun ite jaahaa, niin kuulkee tietää mittee pussissa on." -motto hieman alkoi epäilyttää.

 

 

Koirienkin malja oli ylitsevuotavainen.

 

 

Rehtori sai yhden luun ja tuhosi sen arviolta kolmessa minuutissa. Koska luut ja rötäleet syödään aina olohuoneen karvalankamatolla, levitin sankarin oman viltin maton päälle.

 

 

 Siinäpähän nukkuu sitten. Ripaskaa odotellessa.