Ihmiset lataavat kosinnalle monesti ihan hirveitä odotuksia. Ei ihme, että moni mies ei uskalla edes kosia, koska puitteet saattavat osoittautua hirveäksi pettymykseksi. Jos ei älyä viedä daamiaan (amerikkalaisen) kerrostalon katolle, jossa on valaistus, tekopuu, viulunsoittaja, kynttilöitä, viiniä ja ruokaa, on ihan juntti. Aiemmin sai pelätä pelkästään että kelpaako sormus. Ja sitä ennen että suostuuko toinen ees ylipäätänsä.
Minä meinasin yllättäen pilata oman kihlautumistilanteeni. Oltiin lomareissulla ja kammettu itsemme yhteen näyttävään puistoon nautiskelemaan miljööstä. Ukko näytti niin vaivaantuneelta ja kiemurteli siihen malliin, että olisin kohta kysynyt, että paskattaako sitä. Sitten kun se oli painumassa kosimisasentoon, meinasin kysyä että mitänää oikein könyät siinä, ihmiset kahtoo!
Kosinta tuli ihan täytenä shokkina. Oltiin kuitenkin oltu vasta kymmenen vuotta yhdessä siinä vaiheessa. Ihme hätäilyä. En kyynelehtinyt ja huutanut "Yes, oh yes!" (suomen kielellä ei voi suostua kosintaan). Tuijotin vaan lähinnä sanattomana ja laitoin liian ison sormuksen etusormeeni, ettei se vaan tippuis. Puhekykyni palautui noin kahden tunnin kuluttua.
Minusta Vilkkaalla miehellä oli paras taktiikka kosimiseen. Hän hoiti homman yhtenä koti-iltana toteamalla, että ”no männäänkö sitä myökii sitten naemisiin?”.
Minusta just hyvä kosinta. Suosittelen kaikille. Ei tarvii Barcelonaan asti matkustaa vaivaantumaan.
Itse olen vastannut kosintaan romanttisesti: "Oliks toi joku kosinta vai?"
VastaaPoistaToki kysymyskin oli hieman epämääräinen ("Mennäänkö naimisiin, niin on helpompi talouden kuluja jakaa") ja tuli puun takaa kesken kuukauden laskujen läpikäymistä.
Oman todistuksesi mukaan olet joskus ollut sanaton!
VastaaPoistaMinusta paras kosintatilanne ois semmonen, että ollaan jossain arkisessa tilanteessa, kuten saunassa tai katotaan kympin uutisia tms ja sit toinen (kumpi vaan) sanoo että "mennäänkö naimisiin" ja sit se toinen sanoo toivottavasti että "okei" ja sit jatketaan saunomista tai kympin uutisten kattomista.
VastaaPoistameillä oli hääjärjestelyt jo hyvää vauhtia käynnissä kun appiukko muistutti pikkumaisesti kihlautumisesta :D kihlauduimme romanttisesti tilipäivänä ihan vaan olkkarin sohvalla.."tehhään nyt nää pakolliset kosinnat altapois, menetkö naimisiin vai vaihdanko akkaa, kun kirkkokin on varattu??" sanojen saattelemana.. XD
VastaaPoistaMIeheni kosi minua saunassa ja kuukauden päästä lensimme kaikilta (paitsi appiukko, ukon paras ystävä ja minun paras ystävä tiesivät) salaa Espanjaan, jossa lasteni kastepappi vihki meidät. Ei sukua, ei ystäviä ollut mukana, vain me kaksi ja pappi toi kaksi todistajaa. Minulla on vain yksi sormus ja se on vihkisormus. Siitä on 8 vuotta ensi kuussa. Pitäisi varmaan järjestää 10-vuotisjuhlan, johon kaikki tulevat juhlistamaan rakkauttamme ja katsomaan Espanjan hääkuvia.
VastaaPoistaAikani ukon kosintaa odoteltuani ja odotukseen kyllästyttyäni, mitta odotteluun täyttyi eräänä lauantaiyönä, noin kolmen promillen kohdalla viimeisten hitaiden soidessa baarissa vähän ennen puoli neljä. Sain myöntävän vastauksen ja samalla kuulin, että jonkin asteista spektaakkelia saman aiheen tiimoilta oli suunniteltu mutta mä ehdin ensin kun en malttanut odottaa. Tähän päivään mennessä en ole saanut selville mikä tämä spektaakeli olisi ollut mutta onnellisesti kihloissa olemme.
VastaaPoistaPankkiautomaattijonossa: Mies tönii selän takana ja ojentaa kätensä. "Tässä." Pudotti sormuksen käteeni. Sanaton olin minäkin.
VastaaPoistaEräänä iltana, 2 kk ennen esikoisen syntymää pötköttelin sohvalla. Herra käppäili ohi, katseli tilannetta ja kysäisi, että pitäisiköhän sitä varata aika maistraattiin. Motiivinahan oli ettei tarvitse kaikenmaailman isyyden myöntämisiä ruveta erikseen tekemään, kun tilanne oli 12 yhdessäolovuoden jälkeen ajautunut perheen perustamisvaiheeseen. P.s sain fyrkat sormusta varten, ostin uuden laukun, kengät ja vähän muuta.
VastaaPoistaHahaa, me oltiin vielä hötkyilemättömämpiä. 10 päivää ennen esikoisen laskettua aikaa pähkäiltiin mitä tehdä ja tultiin siihen tulokseen, että kaipa sitä voisi naimisiinkin mennä. Saatiin maistraattiin aika just sille lasketulle ajalle ja varattiin se sillä puheella, että antavat anteeksi, jos joudutaan se viime tipassa perumaan. Ehdittiin ihan hyvin, koska supistelut loppui vihkimisen jälkeen kuin seinään ja siitäpä sitten odoteltiin vielä kaksi viikkoa kunnes kahden päivän käynnistelyjen jälkeen muksu suvaitsi putkahtaa maailmaan. Ei tarvinnu isyyttä tunnustaa. Me ollaan ihan yltiöromanttisia.
PoistaJep. Meiltä ei romantiikka lopu :) voisikin tehdä empiirisen tutkimiksen, että vaikuttaako kosintatapa ja romantiikan määrä suhteen kestävyyteen... :)
PoistaVihkijä muuten sanoi viiden minuutin seremonian päätteeksi, että "Nyt saa syntyä." :-D
PoistaHerran vuonna 1983 oli tarkotus mennä ostaan mulle uuet korvikset. Niitä sopivii ei löytynny, mut kun kaupasta astuttii pihalle, huomasin olevani kihloissa. Yhessä oltiin oltu melkein 3 viikkoo. Kun seurustelua oli kulunnu ½ vuotta+viikko, oli meijjän häät. Eihän tällain perushämäläine noin lyhkäses ajas ees ehtinny tajuta mitä tapahtu. Eilen meinasin vastata kosintaan että eikai ny sentää, mut kun avioo on reilut kolkytä vuotta takana, ni päätin sitteki viel miettii vastausta toisenki kerran.
VastaaPoistaSiinä on Timppaa viety ku litran mittaa. :D
Poista12 vuotta sitten tavallisena maanantai-iltana istuskelin sohvalla, kun mies luki lehteä keittiössä. Kertailin päivän kuulemiset ja valittelin, kun oli työpaikan tarjoamalla saksan tunnilla ollut tänään niin vaikeaa sanastoa ja ainoa suunnilleen, mitä ymmärsin, oli että tekstissä puhuttiin anopeista. Siihen mies, että pitäisikö sullekin sitten hankkia sellainen anoppi. Että sellainen kosinta... kihlasormusta ei ikinä tullut vaan yhdellä sormuksella mentiin. Kun hääpäivästä oli kulunut kymmenen vuotta pistin miehen ostamaan lahjaksi sormuksen, jonka sitten sijoitin vasempaan nimettömään vihkisormuksen rinnalle eräänlaiseksi myöhäiseksi kihlasormukseksi.
VastaaPoistaSamaa olin ajatellut, että ukko voisi ostaa minulle "kihlasormuksen" 10-vuotispäivänä. :D
PoistaTapahtui vuonna 1995:
VastaaPoistaMun mies sai avioeronsa viralliseksi maanantaina 6. helmikuuta. Saman viikon perjantaina se sitten sanoi että no, mennäänkö kihloihin. Lauantaina 11.2. mentiin ostaa sormukset ja pujotettiin ne toistemme sormiin "romanttisesti" samassa baarissa missä oltiin tavattu edellisessa toukokuussa. Mies tais juoda tuopin ja minä ehkä vettä... nimittäin 12 päivän kuluttua syntyi esikoisemme. Anoppi huokaisi, että ehdittiin sentään ees kihloihin ennen lapsen syntymää!
Naimisiin mentiin sitten heinäkuussa -95 ja yhdessä ollaan edelleenkin (ja lapsia nyt 4). Mutta se täytyy kyllä sanoa, että naimisiin en olis päässy, ellen olis ite ollu se aktiivinen osapuoli ja vinkunu vinkumasta päästyänikin että eiks me voitais... Kihlat kyllä tuli vähän yllärinä, olin mä sitäkin toivonu mutta kun oli se ex-avioliitto vielä miehellä voimassa... lopulta se pääsi mut yllättämään kun ehdotti kihloja.
Kyllä mä olisin ollu aika älyttömän vaivautunu, jos mies olis polvistunu jossain ihmisten ilmoilla ja kosinu. Parempi siis tollein ihan vaan kotioloissa kahen kesken.
Kuinka sä nyt sillai olisit vaivautunut ollut? Naimisissa olevan miehen kanssa kyllä kehtasit ruveta säätämään ja kakaraa venaamaan.....? :D
PoistaMinä kosin miestä melkoisessa laitamyötäisessä ja vähän kyyneleitä vuodattaenkin (itkukännit, aina yhtä ihanaa...) ja sitten seuraavana aamuna keskusteltiin asiasta ja todettiin että näin on tapahtunut ja kyllähän tässä nyt sitten pitää alkaa hääpäivää miettimään. Katsottiin soppeli perjantai ja varattiin maistraattiin aika. Kihla- tai vihkisormuksia ei hankittu, kun ostettiin uudet kesärenkaat autoon. Sovittiin että eturenkaat on mulle ja takarenkaat miehelle. Häitten järjestelyyn tais mennä kaikkinensa alle 300e rahaa, sillä ostettiin miehelle paita, mulle zalandosta mekko, kukkakimppu ja viehe ja mä kävin kampaajalla ja käytiin valokuvaamossa ottamassa hääkuvat, ettei jälkeenpäin harmita niinkuin esim. anoppia harmittaa nykyään että ei tullut käytyä silloin aikoinaan. Renkaiksi valitsin panssarivaunuun Nokialaiset joihin olen ollut todella tyytyväinen.
VastaaPoistaOlin ollut juhlimassa. Soitellut miehelle yöllä ja könynnyt kotiin aamuyöllä. Aamupäivällä makasin kauheassa krapulassa sängyllä. Käytiin melko tiukkasanainen keskustelu edellisillan/-yön törttöilystä. Seuraava aihe olikin se, tulisinko minä hänen vaimokseen. Totaalisena yllätyksenä tuo kosinta tuli. Olin ajatellut, että kosinta tulisi esim. 5-10 vuoden seurustelun jälkeen eikä reilun vuoden jälkeen. (Häitä tosin ei ole nyt, lähes 5 vuoden seurustelun jälkeen, näköpiirissä. Kihlautumisestakaan emme ole kertoneet edes omille vanhemmillemme. :D Sormuksiakaan ei ole hommattu.)
VastaaPoistaSuhde sitoutumiskammoisen mieheni kanssa on nyt kestänyt 7 ja puoli vuotta joista nyt reilu vuosi kihloissa. Kihlautuminen oli täysin miehen oma ajatus ja en todellakaan sitä osannut odottaa. Olin aivan varma, että jos joskus sen sormuksen saan se tapahtuu jossain todella arkisessa tilanteessa ilman sen suurempaa huomiota. Mutta mies päättikin yllättää minut täysin ja tehdä jotain mitä en olisi ikinä uskonut. Juhlitiin siskoni häitä. Tai siis vieraat juhlivat, itse huolehdin ruokatarjoiluista ja ehkä juurikin siksi en ehtinyt kiinnittää huomiota mieheeni joka muiden läheisten mukaan oli todella hermostunut koko päivän. Kakun leikkaamisen jälkeen istutiin juomaan kahvia pöydässä ja saatuani ensimmäisen kupin juotua mies tarjoutui hakemaan minulle toisen kupillisen. Päästessäni toisen kupin loppuun huomasin kupin pohjalla sormuksen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että jollain ihme tavalla toinen tarjoilija on onnistunut pudottamaan sormuksen kupin pohjalle. Noukein sormuksen ja tajusin, että siihen on kaiverrettu mieheni nimi ja kyseinen päivämäärä. Siinä kohtaa katkeaa itseltä filmi, mutta ympärillä oleviltani ihmisiltä olen kuulemma kysellyt, että tietävätkö he asiasta mitään, mutta kaikki olivat yhtä pihalla kuin minä itsekkin. Näytin vasenta nimetöntä miehelleni ja kysyin, että tähänkö olit ajatellut? Vastaus vaan oli, että ei pakko ole jos et halua.Hetken vielä sormusta tuijotettuani laitoin sen sormeeni ja nousin halaamaan toisella puolella pöytää istuvaa miestä. Mies kertoi jälkeen päin, että kun nousin ylös näytin siltä, että lähden juoksemaan karkuun. Vieressä istuva siskoni joka oli tiennyt tästä suunnitelmasta alkoi taputtamaan jolloin koko hääväki tajusi, että nyt tapahtui jotain erityistä.
VastaaPoistaMua on kosittu perinteisesti polovillaan ravintelin lattialla. Itte istuin. Mulla oli etiäinen sinä päivänä, kun illalla mua kosastiin. Mies oli vissiin ihan varma vastauksesta, kun oli jo seuraavalle kesälle kirkon varannut. :D
VastaaPoista12 vuotta yhdessä, 10 vuotta kihloissa.. kyyyllä tässä vielä hyvin naimisiin kerkee, mikään kiire mihinkään. Kihlautuminen tapahtui 2003 miehen oltua pari vkoa armeijassa, mutta hääpäivästä ei olla koskaan puhuttu vakavasti. Taitaa olla joku pohjanmaalainen juttu? :D
VastaaPoistaJa "kihloihin kosiminen" tapahtui camryn takapenkillä.. eikä siitä sitten sen enempää :D
PoistaBaarissa oltiin ja mies yhtäkkiä vaan tokas "Millon myö mennään kihloihin?" Suu auki jäin tuijottamaan, päästin pienet känni-itkut ja vastasin varmaan jotain "No nyt?" :D
VastaaPoistaMuutama vuosi ollaan nyt kihloissa oltu ja häät tulee, kun on tullakseen :)
Minä taisin kosia omaa miestäni ihan itse. Se oli eräs jouluaatto, kun oltiin vihdoin saatu hysteerinen ja sokerihumalainen tytär nukkumaan. Kömmittiin väsyneinä sänkyyn ja juteltiin, että ens jouluna pysytään kyllä kotona, eikä lähdetä kiertämään mummoloita. Siinä keskustelun lomassa minä sitten jotenkin vahingossa lipsautin, että mun mielestä meidän pitäis mennä naimisiin ja mies olikin samaa mieltä. Eipä siitä mennyt kuin pari kuukautta meidän pieniin häihin. Nopeeta toimintaa.
VastaaPoistaJoulut ollaan nykyisin kotosalla, vaikka mummot siitä joka vuosi kiukutteleekin. :P
Meille kävi niin että anoppini kosi :). Oli jotenkin päässyt käymään niin, että saatiin lapsi vaikka ei oltu naimisissa - outoa. Hän ei oikein sulattanut sitä vaan järkkäsi meille häät, ilmoitti vaan että vihkiminen on sitten 1.8.87 Rauman Pyhän ristin kirkossa klo 16.00, olkaa paikalla. No ei siinä mitään, helpostihan ne järjestelyt meidän kannalta meni ja vieläkin ollaan onnellisesti naimisissa. Ja kyllä häätkin oli tosi hauskat ja meidän näköiset eikä varmasti itse olisi sellaisia saatu aikaiseksi kun mies opiskeli ja minä olin äitiyslomalla eli rahat tiukalla. Pipsa
VastaaPoistaTuo ”no männäänkö sitä myökii sitten naemisiin?” -kosinta on mielestäni (oikeesti) yksi romanttisimmista, mitä suomalainen mies (miksei nainenkin) voi keksiä. Lutunen ihan! Minäkin suosittelen :) Kun me asuttiin miehen kanssa vielä avoliitossa, kosinta oli niin karunpuoleinen (molemmat niistä...), että sitä tuskin kukaan uskoisi, jos tähän kirjoittaisin. Silloin ei oltu kuultukaan mistään ameriikanhienouksista ;D Tosin liitto on kestänyt piiiitkään eikä loppua vielä näy, joten hyvin kävi loppujen lopuksi.
VastaaPoistaMeillä se olin minä, joka kysyi nukkumaan mennessä, että pitäisikö mennä kihloihin. Vastaus: "Miks?" Kysyin samaa kauppareissulla kuukauden päästä. Vastaus oli "No vaikka.". Koruliikkeen nainen melkein kyynelehti ja kyseli kihlajaisista ja kaikesta muusta. Meidän vastaus oli molemmilta "Oöh eeei kai. Pitääkö sellaiset olla?" Koska tämä kosimistilanne oli muuten niin omituinen, mies sanoi aikoinaan, että kosii sitten ennen häitä vielä. Ei muistanut. Vuosi sitten oli joku tilanne, jolloin meinasi suorittaa Virallisen Kosinnan, mutta minä pilasin sen jotenkin. Kattoo nyt, onhan tässä aikaa. Ei oo enää mikään kiirekkään, kun ollaan jo naimisissa.
VastaaPoistaKahdeksan vuotta takana, kaksi niistä naimisissa ja neljä kihloissa.
Meillä oli iso lasinen Ilves-purkki keittön kaapissa, minne laitettiin pikkukolikoita ja Vermon ravivoittoja. Eli siis ihan killinkejä. Jossain vaiheessa purkki oli melkein täysi. Pähkäiltiin sitten, mitä rahoilla tehdään ja päädyttiin ostamaan kihlasormukset. Muutama vuosi myöhemmin kyllästyin häiden odottamiseen ja varasin ajan maistraattiin. Ilmoitin isännälle, että kulmahousut jalkaan 18.8.2003 klo 16. Naimissa ollaan onnellisesti vieläkin.
VastaaPoista