maanantai 5. toukokuuta 2014

Selostajaäänet

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta Mertsi-vouhotuksesta MM-kisoihin.




Mutta sanoisin että ihan aiheesta häntä hehkutetaan. Mies on kiistatta fiiliksen luoja, verbaalimaagikko ja todennäköisesti nauttii työstään, mikä on merkillepantava asia.

Mertsi ääntelehtii toukokuussa ja pitää metakkaa parin viikon ajan. Mutta pysähdytäänpäs hetki miettimään luonto- ja tiededokumenttien selostajaääniä. Jarmo Heikkinen ja Juhani Rajalin tekevät pyyteetöntä työtään tinkimättömällä laadulla ja tasaisesti, liekö edes kesälomia pitävät.

Kun jompikumpi kertojista on äänessä, mitään ohjelmassa esitettyä ei edes pystyisi kyseenalaistamaan, niin vakuuttavalta he kuulostavat. Heidät jos laittaisi vaikka kertomaan kansalle miksi on hyvä pelastaa eteläeurooppalaisia maita finanssikriisiltä, ei syntyisi polemiikkia. Mitenkä ei Jutta Urpilainen tätä koskaan keksinyt.

Jarmo on aloittanut tarinoimaan minulle Olipa kerran elämä -sarjassa ja hän jatkaa tarinointiaan joka lauantai Avarassa luonnossa, jota katsotaan saunan jälkeen.





Näistä suurmiehistä kun ei meinaa löytää edes valokuvia Internetistä. Toisaalta, se heille sallittakoon.




7 kommenttia:

  1. Ihana Jarmo Heikkinen löytyy videolta täältä: http://www.hs.fi/kotimaa/a1377742556203

    -Laura

    VastaaPoista
  2. Hunajaa korville -miehet:

    http://yle.fi/uutiset/suosittu_tv-_ja_radioaani_teki_lapimurtonsa_tonttukuunnelmassa/5684550

    http://www.hitfactory.fi/spiikkerit/juhani-rajalin.html

    VastaaPoista
  3. Heikki määttänen oli kova...mm.nalle luppakorva <3

    VastaaPoista
  4. Lauantaisauna ja Avara luonto, selostajineen kaikkineen. Niin parasta.

    VastaaPoista
  5. On joskus pohdittu kavereiden kesken, että jos yhdistettäisiin Jarmo Heikkinen ja Arvi Lind, saavutettaisiin Vakuuttavuuden Multihuipentuma.

    VastaaPoista
  6. Eikö se Heikkis Jarmo jääny jo eläkkeelle? Joskus ratiossa semmosta haasteli. Satunnaisia keikkoja aiko vaan ottaa vastaan.

    Ja sitte vielä asiasta kukkaruukkuun: mihinkä se pientilallinen lienöö hävinny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee toukotöitä, kun sai tukihakemukset vietyä. Ex-pientilallisen arvaus.

      Poista