Karpalonpoimintaa, ajovirheitä ja ihmeparantumisia - siitä on joulunaika tehty

Ette ole kuulleet minusta puoleentoista viikkoon. Voin vaan kuvitella vieroitusoireenne. Nyt saattekin kerralla tarinasatsin aina joulusta uuteen vuoteen.

Joulu oli onnistunut (lue: vietimme joulun minun sukulaisteni kanssa).

Tapsan, tai sittemmin Jallun, tansseihin liittyi varsin perinteisiä järjestelyteknisiä seikkoja. Avomies sanoi, että menemme hänen serkkunsa luokse saunomaan. Kuulostaa hyvältä. Otin saunakamppeet mukaan ja päräytimme kirkonkylälle ensimmäiselle pitstopille eli anopin luokse perinteiselle jouluruoalle. Kahvipöydässä istuttaessa avomies alkoi tarinoimaan äidilleen, miten on tarkoitus lähteä serkun kanssa Oravikosken pubille illanviettoon. Olin että aha, eipä sitten tietotoimisto tiedottanut tällaisesta ja ei ollut mitään naamantekovälineitä tahi pyhälyyssejä mukana. Avomiehen isoveli, joka oli unohtanut tulla äitinsä perinteiselle tapaninpäivän jouluruoalle, lähestyi tekstiviestitse ja tiedusteli halukkuudestamme mennä heille saunomaan. Kerroin että emme pääse, koska olemme menossa serkun luokse saunomaan. Avomiehen isoveli sanoi että ei ku te kaikki tulette meille. Aha nro 2.

Ilta meni hienosti. Kun Oravikosken pubi meni kiinni, kävimme vielä morjestamassa vanhoja tuttuja kirkonkylän baarissa. Avomies oli niin ahkerana yösydämellä, että kotiin päästyämme meinasi lähteä vissiin karpaloita etsimään kun etsi itselleen marjasankon.

Muitakin seikkailuja mahtui joulun ja uuden vuoden välille. Avomiehen siskontyttö muutti Tampereelle ja kävin avomiehen siskon kanssa viemässä loput tavarat asunnolle. Matkan aikana teimme ajovirhebingossa ennätyksen: päräytimme kaksi kertaa päin punaisia, ajoimme lukemattomia kertoja bussi/taksi-kaistalla ja kerran jopa vastaantulijoiden kaistalla.

Tampereen ydinkeskustan valot kuvakulmasta, josta vain takseista, busseista ja huoltoajoneuvoista käsin normaalisti voi otoksen napata. Voin teettää halukkaille tilauksesta julisteita.

Sitten käytiin vielä Ikeassa ostamassa nuorisolle tuotteita. Siinä kun puolisen tuntia oli ostoslistaa käyty läpi ja nuoret olivat pyörineet myymälätiloissa naama norsunvitulla vailla pienintäkään mielenkiintoa tarvehankintoja kohtaan ja narisseet siitä kun piti ostoskärryä työntää, ehdotin avomiehen siskolle että entäs jos suksitaan täältä vittuun ja nuoriso on hyvä ja ostaa opinto- ja muilla tuillaan loput tavarat ihan itse. Näin tehtiin.

Oli kyllä mukava tulla kotiin.

Uuden vuoden vastaanotto suoritettiin jälleen perinteisesti. Kokkoon oli juhannuksen jälkeen päätynyt ulkorakennus, navetan toinen puolikas ja muutaman remontin tarpeet. Tällä kertaa kokossa paloi pääasiallisesti puutavaraa. Tästä syystä koimme viisaimmaksi olla paistamatta makkaraa, koska todennäköisesti muovin ja muun sekajätteen antama pikantti aromi olisi jäänyt saavuttamatta.

Ennen kokolle ja rakettien paukutteluun siirtymistä oli aikuisten kesken sovittu, että kaikki pitävät kiinni siitä, että vain täysi-ikäiset saavat sytyttää raketteja. Suunnitelma piti siihen asti, kunnes alettiin sytyttää raketteja. Se ei ole uuden vuoden vastaanotto eikä mikään, ellei rinteestä tule pari itkevää lasta sisätiloihin. Toinen kollotti siitä syystä, ettei saanut ampua raketteja ja toinen siitä syystä, että vanhemmat olivat ottaneet tiukkasanaisesti yhteen siitä, että saavatko ikähaarukaltaan 6 - 12 -vuotiaat ampua raketteja vai ei. "Äiti sä aina pilaat kaiken" -ryhmä voitti ja vain muutamat mielet pahoittuivat.

Ensimmäinen kerta muuten kun näen 93-vuotiaan tekevän facepalmin. Mummon jututtajana Vilkas mies - selittää reaktion.

Tunnelman hieman latistuttua otin avomiehen kanssa kurssin kohti Konnuslahden uuden vuoden bileitä. Olimme paikalla vartin yli puolenyön ja oletetut massiiviset ilotulitukset oli jo hoidettu.

Kyläkaupan lastauslaiturille oli viritelty karaoke-asema.

Myös taksitolppa valaistuine kyltteineen oli tuotu pihamaalle. Tyylikästä.

Vierailu kohteessa osoittautui kovin lyhytkestoiseksi. Löysimme oman kylän bileporukan tankkauspisteen läheisyydestä ja kaikesta päätellen tankattu oli. Järven-yli -naapurini Piiparinen meinasi kepertää tämän tästä ja oli sellaisessa asennossa, että kun otetaan K-kirjain ja jätetään siitä tuo pystyviiva pois, ollaan aika lähellä. Menin kysäisemään että mitenkäs se vatupassi noin pahasti heittää. Hetken tolskausta katseltuani kysyin että ootkonää noin humalassa vai koskeeko sinuun. Siinähän sitten kävi ilmi, että kyseessä oli ilahduttava yhdistelmä ilolientä ja iskiashermoa. Tiedustelin että kun homma näyttää noin vaivalloiselta niin oliskohan mitään jos heittäisin sinut kotiin. Vastoin kaikkia odotuksia vastaus oli että kyllä.

Eiku järjestysmieheltä kysymään että onkohan mahdollista ajaa juhla-alueelle autolla, että saa poimittua selkävaivaisen henkilön kyytiin. En uskaltanut kävellyttää joitakin kymmeniä metrejä. Vielä jäljellä ollut juhlakansa jakautui kahtia kuin meri mooseksen edessä ja poimin Piiparisen kyytiin. Sain samaan pakettiin vielä lopulta avomiehen ja Piiparisen emännän.

Kotimatkalla Piiparinen koki ihmeparantumisen ja alkoi kiivas jatkojen järkkääminen hänen mökkinsä karaokemajalle.

Kävin kotoa hakemassa pojille joulukalenterin. Tämä ystävällisen eleen muotoon puettu teko tuli tehtyä sen takia, ettei kukaan hakisi Jallu- tai konjakkipulloa bileisiin. Siinä ois muuten ihan varppina ollut koko kodallinen miesväkeä marjaan lähdössä yöllä. Strategia toimi.

Kekkosen valvovan silmän alla lauleskeltiin kolmisen tuntia erinäisiä kappaleita.

Hyvään illanviettoon kuuluu myös kielilläpuhuminen. Kun on vedetty tarpeeksi kaikkea sekaisin, osa ryhtyy puhumaan viroa ja osa englantia. Piiparinen vetäisi illan parhaan suorituksen:

Piiparinen: Onko meillä vielä kaljoo?
Minä: On.
Piiparinen: <hapuileva katse>
Minä: Haenko sulle?
Piiparinen: Joo! <ilahtuu>
Minä: Ole hyvä.
Piiparinen: My pleasure.

Epäilemättä.

Sitten takaisin laulantaan. Hämmästytettyäni juhlakansan "helevetin hyvällä laaluiänellä" ja kuunneltuani kehotuksia "lähtee karaookken sm-kisojen karsintoihin kymmenes päivä tammikuuta, minä vien sinut", hämmästytin juhlakansaa ajotaidoillani jäämällä yhteen rinteeseen kiinni autolla kuskatessani loppuja juhlijoita koteihinsa nukkumaan.

Uuteen vuoteen herättiin siinä puoli kymmenen paikkeilla ja polttopuutelineiden täyttöreissulla pääsinkin jo ihastelemaan vuoden 2015 ensimmäistä yllätystä. Lapetikkaat olivat tulleet yksimielisesti yhdessä lumen kanssa katolta alas.

Kun harjapelti on repeytynyt irti ainakin puolen metrin matkalta, ounastelen, että voip tulla vettä sissään talven mittaan.

Kiitos lukijoille vuodesta 2014. Olkoot alkanut vuosi kaikille tapahtumarikas ja menestyksekäs. Joskin yleensä nämä toimitetaan eri paketeissa.

Veikkaan tähän talouteen vaihtoehdoista ensimmäistä.