Avo(hoito)konttorielämää

Tehtiin päivätyömaalla muutto uusittuihin tiloihin. Avokonttoriympäristössä on erilaisia työpisteitä. Niitä joissa saa tehdä töitä, muttei aiheuttaa hajua, ääntä tai muuta haittaa, sitten on niitä joissa saa aiheuttaa ääntä. Joissain pömpeleissä ja tiloissa voi käydä keskusteluja työkavereiden kanssa, ja sitten on hiljaisen työskentelyn ja erityistä keskittymistä vaativan työn soppeja. Tarkoitus on että tilanteen mukaan liikutaan työpisteeltä toiselle ja mitään henkilökohtaista irtainta ei saa työpisteelle jättää. Selvä homma.

Teinpä siis tänään juhlan kunniaksi epävirallisen toimistoetiketin rikkomisen Suomen ennätyksen. Valitsin työpisteen ja tein siihen majan eli raahasin siihen oman telakan, näytön, näppiksen ja hiirimaton. Söin työpisteellä sämpylän, kaksi banaania ja nautin kasvisuutejuomaa. Sihautin pullon auki siinä ihan pokkana. Menin vielä ja kiinnitin sermiin asenteellis-humoristisen A4:n. Ja pidin puhelinneuvotteluitakin siinä puoli kahdeksasta iltaseitsemään asti. Tarkistin vieruskavereilta, että on ok että toimin näin (lue: ilmoitin että näillä mennään ja jos ei miellytä, voi hakeutua muualle). Sen verran inhimillisyyttä ja toisten huomioon ottamista löytyy minustakin.

Säännöissä oli että koska opettelemme uutta toimistokulttuuria, voi toiselle rikkeistä huomauttaa ja toisen pitäis olla vastaanottavainen ja olla loukkaantumatta.

Oon kyllä ihan hirvee mulkku. Mutta kuka nyt jaksaa romujaan raahata joka päivä eri paikkaan. Pidättäkää minut jos siltä tuntuu.

Sanoisin että kiinteistöihmiset voisivat merkittävästi kehittää IT-alan työtilakonsepteja. Erityisesti näkisin käyttöä myös seuraaville työpisteluokille:

"Tiedän mitä olen tekemässä"
"Mikään ei oo niin halpaa kuin tehdä kerralla kunnolla"
"Näen hidastetun junaturman ja teen odottamattomimman, eli kerron siitä jollekin enkä vaan kädet taskussa ihmettele siinä vieressä ja oota että jysähtää"

And don't get me started about neukkarien nimet. Entisen työnantajan pääkonttorilla niitä on nimetty kuulemma scifi-leffojen avaruusalusten nimillä. Varmaan joku henkilöstöosastolla kekkassut, miten annetaan IT-väelle tunne, että heitä ymmärretään.

Jos minä saisin valita, meidän työyhteisössämme olisi neukkarinimiöintikäytäntö, joka paljastaisi heti millaiseen tapaamiseen sitä onkaan menossa. Joitain ehdotuksia:
Itsepetoskammari
Hyvinhän meillä on vielä aikaa -salonki
Valehdellaan pienemmäksi vahinko, älä muista että kiinni jäätiin jo -huone
Nyt ollaan ihan kusessa -kammio
Nyt etsitään syyllistä -areena
Kerron sulle nyt jotain tosi kamalaa muttet saa puhua siitä kenenkään muun kanssa ja tämä informaatiopläjäys mädättää hiljaa sisälmyksesi -tila

Itse asiassa nuo neukkarit onkin ihan loogisessa järjestyksessä normaalia IT-projektia ajatellen.

Minusta kotiolosuhteissakin voisi hyötyä oleskelupisteistä. Minulle kelpaisi sokeripitoinen piereskelyvapaa vyöhyke.


(Huh. Kylläpä helpotti.)

Perkeleen mamut

Sain kutsun kyläläisen  luokse remontoidun keittiön avajais- ja esittelytilaisuuteen. Se tulikin tarpeeseen, koska toimistotyöviikko oli mitä oli. Sen voi tiivistää seuraavaan Lync-dialogiin:

Kylämme yleistä ikärakennetta varsin hyvin noudatellen seurue koostui yhdestä alle neljäkymmentävuotiaasta ja kahdeksasta ikähaarukkaan 50 - 70 v osuvasta. Varttuneiden kanssa on hauska bilettää. Pääkeskustelunaiheet olivat lehmänsarvien oikeaoppinen lyhentäminen, supit ja minkit ja muut maahanmuuttajat, susien aiheuttamat karjavahingot, armeijakokemukset sekä muistelot kaikesta hauskasta, josta on vähintään kymmenen, ja yleensä ainakin kaksikymmentä vuotta.

Avajaisia juhlistettiin oluen, siiderin, viinin, liköörin, kossun ja konjakin voimin. Illan mittaan tuli myös todettua että Leppävirrallahan on jo ensimmäinen vastaanottokeskus. Meidän kylän virallinen ja ainoa mamu, americcalaissyntyinen suurtilallinen, ikuistettiin asiaan kuuluva ja mamuille tunnusomainen turbaani päässä.

Kyläneuvosto oli liikuttavan yksimielinen siinä, että vastaanottokeskuksen kantokyky on tämän yhden yksilön myötä saavutettu.

Tämä perkeleen mamu on semmonen, että ei tee kuin seitsemänä päivänä viikossa töitä ja vei kylältä yhden naisen.




ps. Aamu avautui synkkien ja surullisten uutisten muodossa. Vetää mielen matalaksi.

Paras suklaa

Nyt ihmiset tarkkana. Suomeen on tullut myyntiin (kyllä, myös pohjoissavolaisiin pikkukauppoihin) Norjan tärkein lahja maailmalle heti juustohöylän jälkeen; Kvikk lunsj -suklaalevy.

Maku: Maitosuklaassa häivähdys karamellia, jota merisuola kauniisti täydentää.

Rakenne: Perustiivis, keksimurut ovat oiva lisä kokonaisuudessa.

Pakkauksen ulkonäkö: Huomiota herättämätön, vain kouliintunut makeiskuluttaja saattaa tämän huomata muiden keskinkertaisten tuotteiden joukosta.

Kääre aaltoilee, koska levyn sisällöstä oli huvennut jo puolet kuvaushetkellä.

Ehkä parasta on että norjalaisessa suklaatehtaassa on nimetty tämä tuote Nopeaksi lounaaksi. Olen ihmetellyt miksei Norjassa ole useinkaan tarjolla lounasaikaan lämpimiä ruokia. Nyt ymmärrän.

Tämä valmiste on niin hyvä, että voisin näyttää sentteriä kaikille ja vetäytyä mökkiin viikoksi näiden levyjen kanssa. Ja sitten hienokseltaan harkita paluuta.

Lammaskuiskaajat vauhdissa

Lampaiden siirtäminen pellolta navettaan käy helposti. 

Unelmissa.

Tosielämässä prosessiin tarvitaan leivänpalasia, jyviä, tikapuut, harava, salaojaputkea, henkilöauto ja kaksi hirvimiestä.

Homma alkaa navetan puolen valmisteluilla. Koska uuhet aloittavat talvehtimisen mukavalla seksilomalla, pitää tehdä eri osastoja uuhille ja pässeille. Ai ai Matti ja Teppo, mikä teitä taas odottaakaan.

Kun naiset tekevät tilanjakajat, käytetään hyödyksi tikapuita, trukkilavoja ja jätelautaa. Kiinnitys tapahtuu kymmensenttisin nauloin (ei mittää akkakaliiberin nauloja käytetä!), erilaisilla ruuveilla ja sillä kaikkein varmimmalla - paalinarulla. Varppina kestää.

Äärimmäisen nikkarointiperäisen hyvän olon tunteen siivittämänä edetään seuraavaan vaiheeseen eli väliaikaisten aikarakennelmien tekemiseen.

Tästä kohtaa ne niinku tulis pellolta nätisti rivissä..

...ja tonne ne niinku sujahtais ilman vastarintaa.

Aloitimme uuhien siirrolla. Lampaita on elämänsä aikana halattu ja pussattu keskimäärin neljä kertaa päivässä, joten kiintymys tilan emäntään oli kova. Sitä riitti navetan ovelle asti. Sitten oli syytä pistää äkkiä jarrut pohjaan ja rynnätä takaisin laitumelle. Ei tarvittu kuin seitsemisen yritystä ja uuhet olivat sisätiloissa. Aika hyvä.

Mutta karitsat, sanokaa minun sanoneen. Aika persesakkia. Ei ihme että niitä syödään niin paljon. Nämä kaverit piti saada tien toiselle puolelle omaan majoitustilaansa. Tässä kohtaa tarvittiin sitten kaikkea hirvimiehistä lähtien. Eli pyydettiin hirviliiterikeikan jäljiltä aviomies ja isä kaveriksi. Ajettiin auto lisävahvikkeeksi tien yli menevän väliaikais-aidan kuppeelle. Toiset tikapuut olivat hollilla jos pitää estää kavereita luikahtamasta aidan välistä.

"You talkin' to me, huh?"

Eipä tarvittu tikapuita aidanrakoja tilkkimään kun yksikään kaveri ei halunnut siirtyä navetan kulmalta yhtään edemmäksi. Ei puhettakaan. Kaksi kerkesi jo juosta aidoistakin läpi ja käytin oikeiden koordinaattien ottamiseksi apuna salaojaputkea. Ei siis astalona vaan ohjaustyökaluna. Karitsat olivat uuhien muilutuksen jälkeen heittäytyneet epäluuloisiksi. Ei auttaneet koko maailman jyvät, leivänkannikat ja kivennäisherkut. Siinä kohtaa kun alkoi pimeys hiipiä, alettiin miettiä kotiteurastuksen aloittamista jo tässä kohtaa syksyä. Otettiinpa käyttöön seuraavat siirtokonstit:

1) "Kyllä määää jaksan" -metodi: Karitsaa tartutaan etujaloista kiinni ja työnnetään takajaloillaan etenevää elukkaa eteenpäin askel kerrallaan.

2) "Emmää jaksakaan yksin, tuu appuun" -metodi: Yksi ottaa etujaloista kiinni ja toinen takajaloista.

3) "Ei myö jakseta ennee, tulukee appuun" -metodi: Yksi ottaa yhdestä etujalasta, toinen toisesta, kolmas pitelee takajalkaa ja neljäs sitä viimeistä ketaraa.

Melekein sydänkohtauskin saatiin prosessissa kun isää alkoi ahdistaa. Pieni tauko ja jatkuu. Ei ees viinaa tarvittu tokenemiseen, joten ei ollu vakavaa. (Sydän- ja verisuonitauteja pursuavan sukulinjani kotihoitokonsti pumpun rylykyttellyyn)

Nyt vaan sitten odotellaan Eviran yhteydenottoa. Silminnäkijöitä oli kaksi. Naapurin isäntä ja kylän urheiluhenkisin pariskunta (lue: ainoa pariskunta jossa molemmat harrastavat säännöllistä liikuntaa).

Karitsoiden kanssa puljatessa olivat emännät kerenneet tehdä jo tuhoa navetassa. Olivat rikkoneet meidän tekemän murtovarman portin, oli saranoineen lentänyt jontkaan.

Määää tein sen.

Revontulien valossa (lue: otsalamppu jätettiin karitsjoille lisävaloksi) hoidettiin vielä heinä- ja vesihommat ja purettiin väliaikaiset aidat pois.

Pässit jätettiin suosiolla pellolle ja painuttiin teen keittoon. Kerätään voimia ja ladataan hermoja ennen poikien seksiloman aloittamista.

Ei oo tietojärjestelmätarjouksen tekeminen homma eikä mikkään tähän verrattuna.

Palvilammasta jo ajatellen,

Vuoden Siivooja

Kaikki on pilalla

Olen tietoinen siitä, että lapsen elämän voi vanhempi pilata niin monin eri tavoin. Elämässäni ei ole ollut hirveästi infantteihin liittyviä kokemuksia, joten minulle tuli täytenä yllätyksenä, että asiat voi jopa myös ryssiä vauvan nukkuessa. Ajattelin että siinä kohtaa voisi edes hetkeksi hengähtää. Mutta ei. Lapsen päästä voi tulla littana, jos häntä esim. nukutetaan liiaksi samassa asennossa. Ei jumalauta.

Laitat vauvan nukkumaan aina samaan kohtaan sängyssä, etkä laita häntä nukkumaan eri päivinä eri päihin sänkyä. Virhe.

Et siirtele vauvan sänkyä ikinä. Virhe.

Kun asetat vauvan esimerkiksi lattialle, et ota huomioon miten hän pystyy seuraamaan huoneessa olevia tapahtumia riittävän monipuolisesti. Virhe.

Syötät vauvaa aina pidellen häntä samalla käsivarrella. Virhe.

Nyt ihan oikeesti kaikki respekti vanhemmille. Jos saatte vuosikausien projektin jälkeen tumpattua yhteiskuntaan nöyrän veronmaksajan välttäen epämuodostumia, olette onnistuneet.

Aarteenmetsästyksen alkeet

Juuri kun olin menettänyt elämänhaluni päivätöissä viikon päätteeksi, oli aviomies ostanut ennakkosynttärilahjan (lue: turha oottaa mitään oikeana päivänä). Metallinpaljastimen.

Huraa. Hienovarainen vihjailuni oli viimein tuottanut tulosta. Kysyin miten sä arvasit näin hyvän lahjan ostaa. Hän sanoi: "No siitähän sinä oot viimeset kaks vuotta vouhottanu."

Suoritin nopean tutustumisen ohjeisiin ja ilahduin siitä, että paljastimen pitäisi löytää myös kultaa. Otin välittömästi puhelinyhteyden lammasfarmariin, joka oli hävittänyt kultaisen riipuksen yhdelle laidunlohkolle kesällä. Nyt se löytyy! Enää tarvitsi nukkua yön yli kuin lapsi jouluaattoa odottaessa.

"Johonnii näihin seutuihin se tipahti." Lampaat olivat mukavasti levitelleet lisäevääksi annettua kuivaa heinää pitkin peltoa kun ei akkaporukalla olla saatu heinähäkkiä tehtyä.

Kissalta jos kysytään, niin ihan turha yritys.

Kissa oli oikeassa. Korua ei löytynyt.

Metallinpaljastin parkui vähän väliä ja heräsi epäilys sen toimivuudesta. Ajettiin sitä tietysti korkeimmalla herkkyystasolla, vaikka ameriikan dvd-oppaassa oli tästä nimenomaisesti sanottu että "You might be tempted but..." / "Suattaap tehä mieli mutta...".

Ajettiin hiekkahaudalle testaamaan konetta, koska siellä ei pitäisi olla maan sisällä mitään putkia tms. häiriötä antamassa. 

Toimihan se. Löytyi jonkun entisajan maaukon tai mehtäukon lepikkoon sinkoama osa. Lisäksi vekotin parkui massiivista hopealöytöä, mikä osoittautui vanhaksi pullonkorkiksi.

Korotettiin panoksia ja lähdettiin ranchin kauan sitten puretun takomon perustuksia tonkimaan. Maan kitusista löytyi jos jonkinlaista rautapadan osaa ynnä muuta. Löydettiin myös läjä järvimalmia. Tai no, ei me sitä itse tiedetty, mutta isä tiesi illemmalla kertoa. Sitä sulattamalla on saatu tehtyä rautaa.

Jännittävää. Minkähänlaisen lähihistoriallisesti merkittävän kohteen tongimme lapiolla esille. Paja on ollut siinä arviolta 1850-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Internetin mukaan raudan tuottaminen näillä menetelmillä oli kiihkeimmillään 1880-luvulla, jonka jälkeen teolliset menetelmät mullistivat tuotannon. Varmaan kuitenkin meidän leveyksillä "ite tehhään" -periaatteella on menty vielä hyvän matkaa eteepäin. Elekee vuan kertoko kenellekään. Kohta täällä on jotain tutkijoita ja varmaan liito-oravankin löytävät samalla.

Amatööri heittäisi tällaisen mustan mötikän jontkaan...

...mutta harjaantunut henkilö tiskaa mötikän ja löytää sieltä kauniin värisenä hohtavan lasittuneen, noh, mötikän.

  

Väittäisimme että tässä kappaleessa on puuhiiltä seassa. Joku osaa varmasti kertoa onko se oikeasti mahdollista. Meidän asiantuntija-arviomme mukaan on.

En tiedä ketään muuta joka tästä kasasta innostuisi paitsi lammasfarmari. Oli ilahduttavaa löytää toinen joka on kiinnostunut kivistä (ja nyt järvimalmista). Jaettiin satsi puoliksi tarkan samankaltaisuus-arvion perusteella. Omat palaset pääsevät fossiilikokoelman kanssa pötköttämään salin lipastoon.

Jännittävää. Tänään lähden kyllä pellolle vanhan tuulimyllyn paikkaa tonkimaan. Tai uuh! Ennemminkin toiselle läntille entisen talon paikalle. Sieltä on aikanaan löydetty kaikkea ihan luurangoista lähtien. Sieltähän vois löytää vaikka... hevosenkengän :D

Pehkubaari ilman baaria

Taas olin kylän lammasfarmarin kanssa tekemisissä. Tällä kertaa pehkun paalauksen merkeissä. Tiukassa taloustilanteessa talkoovoimin saadaan monenlaisia hankkeita taklattua. Meiltä löytyi pienpaalien tekemiseen kalusto ja jopa ylijäämäpaalinarua. Heinää ei ole tehty muutamaan vuoteen, en edes muista milloin pehkuja olisi viimeksi paalattu.

Prosessi menee kutakuinkin näin:

1. Tarkasta sääennuste, järjestä elintason mahdollistavasta työstä vapaata, ilmoita lammasfarmarille päivät milloin pehkua tehdään.

2. Tiedota että puimuri on rikki ja siirrä paalauspäiviä.

3. Korjaa puimuri.

4. Huolla paalauskone, mutta jätä paalausrata lepikkoon vain huomataksesi työn alkaessa, että radan toinen rengas on liki rikki kulunut ja tyhjentynyt. Täytä rengas ja toivo ettei se räjähdä.

5. Ala paalata.

6. Jätä tankkaamatta vehkeet, koska aina on mukava kesken urakan singota polttoaineen hakuun. Älä missään tapauksessa huolla traktoria, jotta sen polttoainemittari toimisi. (Tai että kiulussa olisi sivupeilitelineissä peilit, jotta näkee että kuormassa olijoilla on jotain asiaa.)

7. Ala paalata uudelleen.

8. Korjaa paalauskoneen katkennut sinkki, jolla peräkärrin saa kiinnitettyä paikalleen.

9. Ala paalata uudelleen.

10. Ilahdu tiedosta, että saat talkoisiin lisäapua, ettei kahden akan tarvii tehdä kuormia ja purkaa niitä.

11. Soimaa itseäsi ehtymättömästä luottamuksesta ihmisiin (ja tarkemmin miehiin) kun apuvoimat saapuvat pimeän ja kasteen tultua.


Mutta joo. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vähittäisvaatimus oli 480 paalia lammasfarmarille ja 100 paalia islanninhevostilalliselle. Saatiin korjattua 838 paalia pellolta. Että jää ihan huonon vuoden varalle jemmaan.

Tässä tunnelmakuvia talkoista ja samalla tulee tehtyä "EEUU-tukiloilla tehtyjen ökykalustohankintojen" erikoisesittely.

Eilen vietettiin maaseudun naisten päivää. En tiennytkään tätä. Juhlan kunniaksi kuvanäyte emännistä:

Loppuun vielä iloisia uutisia adoptiokoiran voinnista. Vointi on parantunut sen verran, että kaveri löytyi linnuntietä 5 km päästä supiloukusta. Meille tullessa ei jaksanut kunnolla kävelläkään pidempiä matkoja.

 Kiitämme lääketiedettä ja erityisesti pyydyksensä säännöllisesti tarkistavia metsämiehiä!