lauantai 12. lokakuuta 2013

Olen jo nähnyt pyramidin kerran, kiitos vaan

Olin vähän aikaa sitten hyvin epätavallisilla kutsuilla. Minun piti mennä ystäväni luokse paria tuntia ennen muita vieraita kuulemaan tärkeää asiaa, josta ei voinut puhua etukäteen. No minähän menin. Ensin ilahduin kun pöydällä oli kuusi pulloa. Kysyin innossani, että ovatko nämä alkoholikutsut. Eivät olleet. Pulloissa oli kahvin maustamiseen käytettäviä makusiirappeja. Pettymys oli kauhea.

Ensin minulle tarjoiltiin kahvikoneella tehtyä kahvia. Vaikka en juo kahvia. Kysyin että mikä tää juttu oikein on. Kukaan ei kertonut. Minun piti istua pöytään lipsimään juomaani ja kuuntelemaan mitä asiaa porukalla oli.

Minulle alettiin esitellä Zinzino-nimistä putiikkia, jonka kumppanin ylivertaisia kahveja käytetään jossain Euroopan hoveista, Michelin-tähden ravintoloissa ja vaikka missä. Eikä siinä vielä kaikki! Tuotteena on myös öljy, joka palauttaa Omega-tasapainon oikealle tasolle vain 120 päivässä. Ja verinäytteet analysoidaan St. Olavin yliopistollisessa sairaalassa Norjassa!

 

Hyvin nopeasti päästiin läpikäymään taulukkoa, jossa esiteltiin huikeita tienaamismahdollisuuksia sekä puhelin- ja autoetuja. Kahvin kotimyynnillä 3000 e / kk tai jopa 12 000 e / kk. Fantastinen tilaisuus! Huikeat tulot ja musta työsuhdebemari alle. Sama irtisanoutua heti.

Tässä kuvia suomalaisista menestyjistä, jotka ovat "saavuttaneet vähintään Director-tason".




Joo morjens. Pitäkää satojen eurojen kahvikoneenne ja kytkykauppanne. Ystäväni sanoi pyytäneensä minua kuuntelemaan, koska tiesi että minulta saa suoran mielipiteen. Sanoin hänelle, että näin on ja nostapa nyt kytkintä tästä hommasta kun vielä voit. Jos haluan katsella pyramideja, lähden uudelleen Egyptiin.

Eroaminen osoittautuikin astetta hankalammaksi. Hänelle soitteli kolme ihmistä toistuvasti ja nämä yrittivät saada pysymään mukana toiminnassa. Sopimuksen purkamiseksi piti soittaa Ruotsiin. Suomalainenkin numero oli mutta varoiteltiin että "se on paljon kalliimpi".

Ehkä olen typerä. Mahdollisesti missasin elämäni tilaisuuden ja paskottelin myös ystäväni tulevaisuuden.



28 kommenttia:

  1. Noitten matkaan ei kannata lähteä! Samantyylisellä viekkaudella mut houkuteltiin vuosia sitten Golden -propagandailtaan vihjaamatta sanallakaan että kyseessä olisi pyramidihuijaus-myyskentely-kytke-elämäsi-meihin-ikuisesti-ja-valaistu persefuck.
    Houkutellut henkilö puhui vaan jostain elämänlaadun parantamisesta ym. Diipadaapasta ja minä uteliaana menin piruuttani katsomaan.
    Homma muistutti uskonnollista herätyskokousta (tai sitä millaiseksi sellaiset kuvittelen, ateistina ja kirkosta eronneena pakanana ei pahemmin ensikäden tietoa ole), jossa palavasilmäiset hullut selittivät kuinka tällä voi tienata helvetisti, tulla täydelliseksi ihmiseksi ja parantaa syövän.

    Sain minä vastineeksi menettämästäni ajasta muistaakseni jonkun (kökön) pesuainepullon. Ai niin ja ilmaiset kyydit Kuopioon ja takaisin (Kotalahteen). Jee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt hukkaan, nyt tunnistat kusetuksen kaukaa. Pisteet persefuckista ja Kotalahdesta.

      Poista
  2. Verkostomarkkinointi on laillistettua kusetusta. Tosin en voi olla ihmettelemättä, että ihmiset vaan kerta toisensa jälkeen lankeavat noihin, kun tuota pyramidipaskaa on levitetty jo ainakin 20 vuoden ajan ja asiasta on julkisuudessakin puhuttu tasaisin väliajoin. Käsittämättömintä on se, että välillä näitä pyramidijuttuja näkyy jopa Työhallinnon sivuilla, avoimissa työpaikoissa!

    "Kansalainen Jussila" on muuten ihan huikea dokumentti kaverista, joka onnistuu rikastumaan pyramidilla. Dokkari löytyy Youtubestakin osina, eka osa: http://www.youtube.com/watch?v=l--KEutih4E . Erityisen karseaa oli nähdä mm. kuinka kokoomuspamput kosiskelivat Jussilaa ja kuinka Jussila havitteli firman menestyksen myötä myös poliittista valtaa. Sen sijaan oli suorastaan hulvatonta seurata miten Susanna Päivärinta keskusteluohjelmassaan suorastaan murskasi Jussilan tuotteen ja bisneksen.

    VastaaPoista
  3. Nuo vähintään Director-tason heppujen kuvat kyllä houkuttaa, jos sitä kuitenkin kokeilisi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti nyt, jetset-elämää. Vähän eri meininki kun Leppävirralla.

      Poista
  4. Blogi bongattu Twitteristä! Ja oikein Armam Alizadin twiittaamana.

    VastaaPoista
  5. Just pyramidia. Onneks on viel teikäläisii jälellä, joilla on aivot päässä eikä perseessä.

    VastaaPoista
  6. http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013012916599424_uu.shtml

    VastaaPoista
  7. Varohan, ettei nuo maireahymyiset menestyksen makuun päässeet Zinzino-Directorit vaan juorua sun työnantajalle, että olet epäillyt heidät bisneksensä rehtiyttä...

    VastaaPoista
  8. Voi lollero. Mun yksi sukulainen juuri tällä viikolla innosta puhkuen kertoi tästä kahvinkeitin- ja omegabisneksestä mulle ja yritti saada mua ostamaan noita. Itse haistoin kusetusbisneksen välittömästi, kun katsoin esitteitä ja kuulin, että tarkoitus on myös hankkia uusia myyjiä, joiden myynnistä rekrytoijat hyötyvät. Lisäksi kahvinkeittimiin niitä kapseleita tilataan jollain pitkäaikaissopimusmeiningillä, eli sitoudut tyyliin vuodeksi tilaamaan niitä törkyhintaisia kapseleita, tjsp. Mainitsin sukulaiselleni taikasanan verkostomarkkinointipyramidihuijaus, mutta kuulemma TÄÄ bisnes ei oo sellainen OLLENKAAN vaan rehtiä kauppaa, josta kaikki hyötyvät. Joo-o, morjesta pöytään, kyllä ainoat hyötyjät istuvat siellä Ruotsin päässä. Vaikka mussa paljon luonnevikoja onkin niin terveestä järjestä ja kriittisyydestä kiitän kyllä sekä luojaani että perhetaustaani ja syvään ja hartaasti!

    - Johanna

    VastaaPoista
  9. Minut kutsuttiin vuosia sitten kaljalle terassille. Voi sitä pettymystä, kun minut raahattiinkin viereiseen kokoushuoneeseen Golden product hurmos iltaan. Ei muuten ollut kaljaa tarjolla. Karkasin väliajalla.

    VastaaPoista
  10. Mä kävin kymmenen vuotta sitten paritkin GPFree- tjsp. esittelytilaisuudet läpi. Ensin ois pitänyt ostaa 400 eurolla jotain saippuoita ja lisäravinteita ja sit myöhemmin alkaa myydä halpoja kännyliittymiä. No liittymämyyntiä ei koskaan kunnolla tullut ja hommaan innolla mukaan lähteneet tuttuni eivät "yllättäen" halunneet jonkin ajan päästä edes puhua asiasta - raudantakomisvaiheessa muusta taas ei olisi puhuttukaan kuin siitä, miks mun kantsii lähteä mukaan bisnekseen! Onneks en lähtenyt. Sit sen jälkeen tuttavapiirissä oli ainakin Amway-, joku Pension Plan- ja ImperiaInvest-innostukset ja vielä joku kännykkäliittymäbisneskin, jonka nimeä en muista. Yhtäkään noista en enää edes harkinnut, niin kummallinen ja uskomaton oli noissakin meininki - lähinnä lollailin mielessäni ja pyörittelin silmiäni. Olisinpa kirjoittanut noiden myyntipuheita muistiin, nyt sais kerrottua paljon kummallisia tarinoita!

    - Johanna

    VastaaPoista
  11. Mua niin surettaa, kun työtön tuttu on innolla lähdössä johonkin tämmöiseen kahvibisnekseen mukaan. Tekee kuulema aluksi puolipäiväisenä. Kysyin, meneekö kauppoihin esittelemään (konsulenttina), mutta ei kun kuulema kodeissa tapahtuvaa. Luulen, että v*tuiksi menee. Harmittaa, kun toinen suunnittelee yrittäjyyttä ja starttirahaa aloittaakseen, enkä usko, että tulee muuta kuin kusetetuksi.

    VastaaPoista
  12. Näissä huijaukset alkavat heti ensimmäisestä sanasta. Kaveri kutsui minut kahville. Kerroin, että en juo kahvia, mutta teetäkin kuulemma oli. Näin melko yksinäisenä ilahduin aidosti kutsusta. Pettymys olikin sitten suuri... :( En antanut rahojani.

    VastaaPoista
  13. Noita juttujan on vaikka kuinka paljon Tupperit, Partylitet, ne oudot pesuaineet jne.Olen kieltäytynyt kaikista kutsuistakin joissa tuotteita myydään. Tuotteet on kusetusta ja vielä superkalliita. Jos tuoksukynttilä maksaa 30 e ja haisee vielä niin paljon että saa päänsäryn -antaa olla. Normikaupasta saa kolmellakympillä kassillisen kynttilöitä ja useita tuoksuja. Tuosta kahvista en kyllä ollut kuullut. No hulluhan ei ole joka pyytää vaan se joka maksaa.

    VastaaPoista
  14. Pyramidit on perseestä, ellei ne ole Egyptissä.

    VastaaPoista
  15. Tuo kotosalla tehtävä CE-hyväksytty kuivaveritesti kuulostaa hurjalta. Mutta jos pääsee tuommoisen menon makuun, kuin nuo Directorit kuvissa, kyllä senkin sietää.

    VastaaPoista
  16. Mie olen kerran mennyt kaverin pyynnöstä ravintolaan sydän syrjällään kuulemaan "kauhean tärkeää asiaa jota en nyt pysty tässä puhelimessa kertomaan". Paikalle päästyäni selvisi, että tässä ois pitäny ostaa häneltä jotain. Niin salamyhkäistä ja hyvin hiljaisella äänellä esitettyä asiaa, että tuijotin vaan suu auki ja kysyin vissiin jotain "ai eksää kuolekaan" tyyppistä. Partylitet on muuten pahoja, kun kerran erehtyy niitä ostamaan. Sitä kuvittelee, ettei parempia kynttilöitä maailmassa olekaan. Ne kipot ja kupit on kyllä ihan hauskoja, mutta kieltämättä juuttaan kalliit tuoksukynttilät aiheuttaa päänsärkyä. Jo ihan siksi, että ne niin maksaa. Ja aina joku kaveri järjestää pippalot, joissa ei kehtaa olla ostamatta mitään. Viime aikoina olen kyllö kehdannut, vaan eipä ole tullut kutsujakaan kutsuille... Sen sijaan Tuppereita en ole koskaan ymmärtänyt, kuka tahtoo keittää kananmunan mikrossa ja ostaa sitä varten tarkoitetun muovirasian? Whoot?

    VastaaPoista
  17. ps. sillä ravintolareissulla en edes ehtinyt tilata mitään, en edes jäävettä, koska se hirveen tärkee asia loppui samantien, kun selvisi, etten osta mitään. Mielensä siinä pahoittaa.

    VastaaPoista
  18. mä jotenki luulin että nää pyramidihemmot olis jo luhistuneet kivikasojensa alle? tai sitte Juhan af Grann on oikeessa: ufoja on olemassa.

    VastaaPoista
  19. On se kumma, että kansaan joka juo saludokatriinaa kahvina, uppoaa tällainenkin vedätys.
    http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/870759-zinzino-uusi-verkostohuijaus.html

    VastaaPoista
  20. Meillä on puolison kans ihan oma kahvihuijaus. Aina ko on kaffitarjous 2 pkt/talous, mennään ja ostetaan molemmat 2 pakettia, ehkä jopa parina päivänä (jos siis lähikaupasta löytyy ettei tarvi lähtiä kauemmas). Ei olla jääty kiinni vielä, ja voiton puolella ollaan useita kymppejä, varmasti! Saa käyttää jos haluaa, muttei oo pakko jos ei taho.

    VastaaPoista
  21. Mitähän vikaa mun tuttavapiirissä on kun kukaan ei koskaan ole ollut mukana näissä? Taidetaan olla liian kriittistä massaa.

    VastaaPoista
  22. Vanha koulukaveri, kenet olen viimeksi tavannut 10 vuotta sitten laittoi mulle FB:ssä viestin, että nyt on niin tärkeää asiaa, että voisko hän soittaa minulle. Ja sitten se asia oli just sellainen salamyhkäinen "tääonniinsiistijuttuettenvoikertoasiitäpuhelimessa".
    En mennyt tapaamiseen.

    VastaaPoista
  23. Mulle soitti joskus vuosia vuosia sitten entinen ala-asteen aikainen koulukaveri (pääsin alakoulusta 1996) johon en ollut oikeestaan koskaan ollut missään kaverisuhteessa tms. niin jotain tuollaista verkostomarkkinointihuttua. Sanoin kohteliaasti että joo, ei kiinnosta. :D Tais samoihin aikoihin joku kaveri haksahtaa matkaan, pyysi mua johonkin kaffille tosiaan ja sitten siellä olikin joku jätkä esittelemässä jotain ihme taulukoita. Kaveri oli aivan innoissaan ja oli ottanut LAINAA PANKISTA että sai jonku aloituspakkauksen ostettua. Totesin jälleen että kiitos mutta ei kiitos, jätän tämänkin loistavan mahdollisuuden rikastua välistä.. :D

    VastaaPoista
  24. toi on nyt joku buumi. vasta mun serkku puhui kesällä samasta asiasta. toivottavasti ei lähtenyt kokeilemaan sitä.

    VastaaPoista