maanantai 7. tammikuuta 2013

Viihdepakettiraportti Oravikoskelta

Nyt on sitten meilläkin viihdepaketti ja tallentava digiboksi.

Asennus alkoi lupaavasti. Boksi piti saada kytkettyä telkkariin ja eteisessä olevaan modeemiin. Avomies teki tarkkaa jälkeä ja piilotti verkkopiuhaa lattialistojen alle. Olin hiljaa ja melkein hengittämättä, ettei into laantuisi. Puolimatkassa se sitten huomasi, ettei piuha ole tarpeeksi pitkä. Ei ees suuttunut. Alkoi vaan nöyrästi purkaa sötöksiään. Boksi on nyt olkkarin nurkassa koiranlelulaatikossa ja piuha telkkarille menee kirjahyllyn edestä, koska sekin piuha oli liian lyhyt.

Käyttöönoton jälkeen alkoi valikoiman tutkiminen. On leffan vuokrausta, voi tilata vaikkapa HBO:n sarjojen tuotantokausia, näkyy vaikka mitä kanavia. Tarjonta oli niin valtava, että avomies vaan selaili läpi katselumahdollisuuksia eikä yksinkertaisesti pystynyt katsomaan yhtään mitään. Koska seuraavassa kansiossa on kuitenkin jotain vielä parempaa. Tunnin plaraamisen jälkeen se meni laittamaan itselleen välipalaa ja jätti Sonera viihdepaketin mainoksen pyörimään, kun ei vieläkään osannut päättää mitä katsoo. Voi jeesus.

Ei ole kyllä oikein kristillistä tällainen viihdepakettielämä. Kyllä pitäis muutaman kanavan riittää ja jos leffa vuokrataan, niin sehän vuokrataan silleen, että ajetaan lähimpään asutuskeskukseen, tapellaan vähän matkalla, ostetaan järkyttävä määrä makeisia, ei pystytä päättämään mikä leffa otetaan, suoritetaan arvonta ja petytään silti lopputulokseen, ajetaan kotiin, ei saada tekstitystä pelaamaan, saadaan tekstitys pelaamaan, ei olla oikein tyytyväisiä itse valittuihin makeisiin, nukahdetaan kesken elokuvan ja otetaan sakot kun tallenteen palautus viivästyy. Niin sen pitää mennä.

Ja toinen on tämä että voit laittaa vaikka Simpsonit pauselle ja jatkaa katselua, kun koira on käytetty ulkona. Mitä helvettiä. Ei ole mitään jännitystä enää siinäkään, kestääkö koira kusematta seuraavaan mainoskatkoon asti. Ja että ennättääkö pihalta takaisin ennen kuin ohjelma jatkuu.

Ja entäs kun ohjelma unohtuu katsoa kokonaan. Sitten viihdepaketista vaan katsotaan automaattisesti tallennettuja ohjelmia. Missä riskit? Missä pettymykset?

Kyllä tällä tavalla menee ihmiset pilalle.

2 kommenttia:

  1. Niin yhdyn tuohon, tuossa se paketti odottaa kokoamistaan ja mitäs sitten jos aina näkee kaiken minkä haluaa. Ja se koirajuttu...

    VastaaPoista
  2. Vastaavia kokemuksia Netflixin ilmaisen kuukauden aloituksen kanssa viikko sitten. Mies selasi tarjontaa varmaan sen tunnin ja totesi ettei koko Netflixissä ole MITÄÄN katsottavaa. Oli kuitenkin sen verran paineita hyödyntää ilmaista kuukautta että alettiin väkisin katsoa J. Edgar Hooverista kertovaa leffaa. Se oli tylsä ja lopetettiin 20 minuutn jälkeen. Ja sitten olikin jo niin myöhä että piti painua petiin. Huokaus.

    VastaaPoista