lauantai 14. syyskuuta 2013

Tuulastuksen perusteet

Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä tuulastamaan. Isä kävi kyllä kavereineen aikanaan tuulastamassa, mutta lapsilla ei ollut niihin talkoisiin asiaa. Nyt ymmärrän miksi.

Tuulastus on syysyön pimeydessä veneestä käsin tapahtuvaa kalastusta, jossa yritetään saada iskettyä atrain matalikossa oleskeleviin kaloihin. Mielellään isoihin. Hommassa käytetään veneen nokkaan kiinnitettävää tuulastusvaloa.

Vaihtoehtoisesti valaisu voidaan hoitaa huippuinnovaation avulla. Leijonan luola, täältä tullaan!

 
Koska yöllä on jo kylmä, pitää vetää päälle toppavarustetta. Lisäksi on nautittava alkoholia ja jätettävä pelastusliivit pihaan.
 
 
 
Veneen on hyvä olla kiikkeränpuoleinen. Kumpparit kannattaa olla jalassa, koska kiihkeässä kalastusinnossa sitä saattaa hyökätä veneen sivulle ja unohtaa, että ranta syvenee äkkiä.
 
 
Valopään tehtävänä on torottaa veneen keulassa ja iskeä atraimella kalaan. Ja olla putoamatta veneestä.
 
 
Kokemattomampi valopää saattaa toimia niin, että hän alkaa huutaa kovaan ääneen, kun kala on näkyvissä. Mielellään samalla kalaa osoittaen ja venettä keikuttaen. Ensikertalaisen on myös hyvä unohtaa koko atrain, jonka seurauksena takana olijan pitää iskeä kalaan kiinni.
 
 

Valopää kerää puoleensa huomattavia määriä yökkösiä ja muita rotsikoita. Ennen maailmanvalloitusta pitää kypärään lisätä kyllä visiiri. Valopää saattaa houkutella puoleensa myös virolaissyntyisiä kalastajia. Vieraat on tapana pyytää tässä yhteydessä saunomaan.
 
Kuten huippu-urheilussa yleensäkin, tankkaamisessa saattaa tulla ongelmia. Äkillisiä hyytymisiä saattaa esiintyä. Tuulastaja voi käpertyä sohvalle tai jäädä odottamaan aamua ruokapöydän tuolille.
 
 
 
Lämpimästi suosittelen tätä tervehenkistä harrastustoimintaa kaikille.
 
 
 

12 kommenttia:

  1. On kai tuo valo tuossa kypärässä vedetty jollain jatkoroikalla?

    Ois aika pro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venhossahan näkyy olevan akku, jolla valopää kytkettänee jännitteeseen.

      Poista
  2. Hieno laji tuo kalastus.
    Olen saanut pienen elämäni aikaan toimia soutajana isäni kokiessa verkkoja ja noh, sanomistahan siitä tuli.

    Jolloinkin kuljin silloisen miesystäväni kanssa kalassa liki isäni omistamia tiluksia. Hällä kun oli ollut kuulema lupa veneen lainaamiseen erään järven rannalta. Näin olimme tehneet isäni ollessa mukana sekä sittemmin olin käynyt tämän miesystäväni kanssa siellä järvellä ihan kahdenkin. - ja korostan että kalastamassa. Tarkemmin virvelöimässä.
    No eräs kerta olin sitten taa isäni kanssa kahden samaisella veneellä sanaisella järvellä. Ihmetystä herätti kun veneestä puuttui toinen airo. Lähdimme kuitenkin vesille tällä pikku paatilla ja oltuamme siellä hyvän tovin puhe kääntyi jotenkin kummastijostain syystä siihen veneen omistajaan ja lopulta kävi ilmi että:
    - EI SILLÄ ISÄLLÄ MITÄÄN LUPIA OLLUT SITÄ VENETTÄ LAINATA!
    Arvatenkin minä siitä "riemastuin". Olin hieman enemmän kuin vaan vähän niinku "möksönä" hälle siitä kun oli suoraan sanoen johdatellut minut uskomaan valheen että HÄLLÄ ON LUPA lainata venettä.
    Minut uskoteltiin siihen että se veneen omistaja TIESI että sitä venettä lainaa ja että KUKA se lainaaja on!
    Helvatin helvatti että soutelin melkoi sukkelaan rantaan vaikka isä siinä koetti vastaan hangoitellakin ja esittää möksöä takaisin.

    -MULLE EI VALEHDELLA!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ja näyttää hienolta. Eikös teillä ollut niitä vuokramökkejä? Extreme ohjelmistohan on nyt valmis, jota kannattaa mainostaa. Valopään voi kertoa olevan vieras ulkoavaruudesta, pientä stailausta ehkä tarvitaan.

    VastaaPoista
  4. Juuri eilen perjantaina 13.päivä oli valtakunnallinen tapaturmapäivä. Onneksi ei kukaan jäänyt järven/merenpohjalle. Innovaatio sinänsä kannattaa ilmoittaa jonnekin kalastuslehden "Vuoden kalastusväline" innovaatiokilpaan. Designmuseo voisi olla myös kiinnostunut ;)

    VastaaPoista
  5. Eläköön ulkoilmaharrastukset! ...ja ne välineet ;)

    VastaaPoista
  6. Ehkä noin on mukavampi, jos poraa lampun tuollaiseen kypärään. Jos sen poraa suoraan kalloon, se voisi haitata esim. saunassa parturissa.

    VastaaPoista
  7. Yhtenä kesänä tuulastusinnostus iski meilläkin päin. Vene varusteltiin jo hyvissä ajoin alkuillasta akulla, lampuilla ja atrainta etsittiin pitkään ja löytyi sekin. Yksi tärkeä edellytys menestyksekkäältä tuulastukselta vain puuttui, pimeys. Elettiin nimittäin jotain heinäkuuta ja yöt olivat vain alustavasti hämäriä. Veden alle näkemiseenhän vaaditaan ehdoton sysipimeys.
    Tuulastajamestareilta tämä asia oli jäänyt kokonaan huomaamatta. No lamput ja akut sitten roikkuivat veneessä koko kesän "valmiina syksyä varten". Sinä syksynä ei tuulastettu.

    VastaaPoista
  8. Kiitos informaatiopläjäyksestä! En nimittäin ole ennen tiennyt mitä tuulastaminen tarkoittaa, nyt tiedän :) näyttää mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  9. On se todella hieno laji. Ihan voisitte leirejä teineille pitää perinnelajin jatkumisen turvaamiseksi.

    VastaaPoista
  10. No mutta meilläpä hankittiin nuotta...ei tietenkään mitään kotipoikien versiota vaan ammattilaisten juttu. En tiiä mitään mukavampaa kuin istua rannalla itikoiden syöttinä ja katsella kun nuotanvetoräpellys käynnistyy...harjoituskerrat eivät ole prosessia parantaneet. Tai tulosta. Mikä on ihan hyvä, sillä en myöskään haluaisi perata 30 kiloa muikkua. Seuraavan kerran kun ehdotetaan kivaa parituntista järvellä, en suostu. Kun se ei koskaan oo ohi kahdessa tunnissa. Ajantaju vissiin hämärtyy perinnekalastuksen äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuottakalastus se vasta onkin! Kerran oon ollu tämmöisellä keikalla mukana ja ei kyllä ikävä tullut takaisin. Ja muikkujen siivoaminen.. don't get me started! Joka toisen muikun kohdalla käy niin että suoli katkeaa. Syö niitä sitten.

      Poista