maanantai 7. huhtikuuta 2014

Naapurit

Törmäsin Jennijeen blogissa mainintaan 100 happy days -hankkeesta. Kuulosti niin hienolta, että piti Candy Crush Saga -lisäelämää odotellessa selvittää mistä on kyse. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ideana on, että sadan päivän ajan pitää jakaa yksi kuva joka edustaa jotain onnelliseksi tekevää asiaa. Välittömästi mukana!

Sen verran kuitenkin pitää olla vastahankaan, etten kyllä ilmoittaudu tähän virallisesti. Sivut ovat aika epäilyttävät. Eniten haiskahti kun ihan vastikkeetta lupasivat haasteen suorittaneille kirjan, johon on koottu kaikki sata henkilökohtaista onnellisuuden aihetta yhteen. Tässä on varmasti takana jotain, josta en halua tietää enempää.

Mutta nyt horinat sikseen ja asiaan.

Onni numero 1: Naapurit

Rappukäytäväkuvaan liittyy peräti kaksi asiaa. Ensimmäiseksi mainittakoon, että alakerran naapurit ovat siistiä väkeä ja häviävät aina kestävyystaistelun minua vastaan ja päätyvät imuroimaan ja luuttuamaan käytävän, vaikka tämän pitäisi tapahtua vuorotellen.


Siisteyttä vaalivien naapureiden lisäksi onnea voivat tuoda myös vähän erilaiset naapurit.

Meillä kävi viime viikolla kylässä eräs henkilö ensimmäistä kertaa. Ja todennäköisesti samalla viimeistä, mutta ei mennä tässä siihen.

Minua hävetti välitasanteen rikkinäinen afrikkalaispatsas, pölyinen lasipullo ja lasipullon päälle nostettu hajonnut kukkateline niin paljon, että kiikutin ne äkkiä varaston puolelle johtavan oven taakse piiloon vierailun ajaksi. Jonne ne vähän niinku unohtuivat.

Oravikosken poltergeistiksi oli avomiehen kuuleman mukaan leimattu B-rapun skitsofreniasta kärsivä naapuri.

Erilaisuus on rikkaus!



10 kommenttia:

  1. Kädettömän patsaan olin jo unohtanut, kiitos muistutuksesta :D Tuo rappukäytävän stailaus luo kyllä yksilöllisen ja mieleenjäävän vaikutelman. Muinoin, kun vielä kerrostalossa asustettiin, oli VVO:n isännöitsijälle liikaa jopa naapurin sisustusharrastajan Welcome-kynnysmatto porraskäytävässä, poistokäsky oli välitön
    Nykyisin lähin naapuri on juuri juuri näköyhteyden päässä. Kanssakäynti on toistaiseksi rajoitunut siihen, kun avopuoliso kävi neljä vuotta sitten esittäytymässä ja kysymässä, saadaanko laittaa postilaatikko heidän telineeseen. Lupa tuli. Sittemmin ei ole asiaa ollut.
    -Pientilallinen- eli tuttujen kesken rennommin -PT-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välit pysyy hyvinä naapuruus-, sukulaisuus- ja muissa suhteissa kun ei liikoja tarinoida. Sitten ei tuu niitä erimielisyyksiäkään.

      Poista
    2. Alkoi vaan mietityttää, mitä tuo ryhmä "muut suhteet" sisältää. Parisuhteet nyt ainakin... :D
      -PT-

      Poista
  2. Kiva haaste, mutten minäkään virallisesti rekisteröisi onnellisuuttani, kun en ymmärtänyt mitään niistä hästäkeistä :)
    Kuulostaa myös ihmeen positiiviselta, että kerrostalossa tunnetaan ne naapurit ja heille jopa puhutaan. Edellisessä (omakoti)talossamme asuessa en edes tiennyt minkä näköistä sakkia siellä tiheän kuusiaidan toisella puolella majailee. Nykyisten naapureiden kanssa olemme sentään päässeet henk.koht. kontaktiin ja jopa lainailemme sokeria tai työkaluja. Yhteydenpito hoituu kuitenkin enempi tekstareilla ja tienpätkämme uusimpia tulokkaita en ole edes nähnyt, vaikka jo useampi vuosi on vierähtänyt heidän talonsa valmistumisesta. Että näin täällä pääkaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei passoo liikoja tungetella. Parempi noin. Ainoa kerta kun meillä on naapuri kylässä käynyt oli tässä pari viikkoa sitten kun kylppärin lattiakaivosta alkoi nousta paskaa ja tarvittiin apuvoimia.

      Poista
  3. Jaaha, taidanpa ottaa oppia ja osallistua haasteeseen. Jos jaksan tutustua ensin mistä on kyse - vai oikaisenko suoraan näillä ohjeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mee vaan näillä, ilmoittele kun on eka onnikuva julkaistu!

      Poista
  4. Ja ei unohdeta radiofani Joukoa, eikös se ollut eeäks-naapureita? Että melkein sukua melkein julkkikselle.... Ja varmasti ainakin sitä erilaisuus on rikkautta -osastoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, radiomies. Jostain syystä ei ole ikävä :D

      Poista
  5. Piäkirkolla asuessani naapurit eivät koskaan tervehtineet, saati jutelleet. Ainoa puhekontakti taloyhtiössäni oli somali-siivoojaan joka oli kova mies haastamaan. Liekkö savolaiset juuret? Nyt hämmästelen uudessa asunnossa täällä pohjois-savossa naapureita, jotka höpöttää niitä näitä ja AINA tervehtii. Kukaan ei valita pikkuasioista ja kaikki osaa käyttäytyä muut huomioon ottaen. Ja auttavaisiakin ovat, muuttopäivänä saatiin apukäsiä ihan pyytämättä. Olen mykistynyt, en ois ikinä uskonut että voin tykätä kerrostaloasumisesta. Naapurit <3

    VastaaPoista