perjantai 11. huhtikuuta 2014

Oikeassa oleminen

Avomiehellä oli tieto siitä, että toriparkista pääsee toisinaan pois maksamatta.



Ei päästy.


19 kommenttia:

  1. Ex-työkaveri näki, kuinka sieltä Kuopion toriparkista pääsee ilmaiseksi (tai ainakin maksamatta parkkimaksua) ulos. Joku tyyppi ajoi heidän edellään ja tuo tyyppi yritti samalla portin avaukselle ulos kuin jonon ekana ollut. Lopputuloksena oli ollut autonkatto täynnä pieni lommoja kun tuo taittuva puomi oli poksuttanut auton kattoa koko katon matkalta. Elämä on!

    VastaaPoista
  2. Toisinaan pääsee, useimmiten ei. Tietysti jos vähän puskee niin kyllä tuollainen puomi sen verran taipuu että pääsee ilman pysäköintimaksua. voipi tosin tulla muita maksuja tilalle.

    VastaaPoista
  3. Olithan muistanut kuuluvasti epäillä onnistumismahdollisuksia ennalta ja mieluiten vielä pyöräyttänyt puukkoa haavassa lakonisen vittumaisella äänellä lausutulla jälkitoteamuksella tyyliin: "Niin, enkö mää sanonu, että ei_siitä_pääse". Nuo ovat niin voimaannuttavia hetkiä ihmiselle ja onnellistuttamisvaikutus on todella topakka!
    -PT-
    Ps. Haastoin itse itseni kommentoimaan näihin kaikkiin, mieluiten samalle vuorokaudelle, toistaiseksi vissiin pelissä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai piti etukäteen sanoa, ettei varmana päästä. Taisin kommentoida portilla lyhyesti: No niin.

      Tuo kommentti lyhykäisyydessään on kuin isku vasten kasvoja.

      ps. Huomionarvoista sitoutumista!

      Poista
  4. Kyllä sieltä ajoittain pääsee. Maksettiin lippu, mutta puomilla ei sitä kysytty. Nyt maksettu lippu on autossa. Pääsisköhän sillä vielä tarvittaessa ulos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko siellä rekisterinumerotunnistus? Jos maksulappuun on printtautunut rekkari, niin sit on. Silloin puomilla tunnistuu rekkari ja puomi avautuu sillä. Aina ei toimi, joten silloin täytyy syöttää kortti pömpeliin. Oon kyllä kanssa miettiny, et toimisko seuraavalla kerralla vanhan maksetun lipun syöttäminen pömpeliin.. :)u

      Poista
    2. siellähän on se rekisterinumeron lukeva kamerasysteemi.
      Ei pääse maksamatta, ei koskaan.

      Poista
  5. Irvailevat Laihialaisten piheydellä, mutta kyllä Kuopiossakin asia näyttää ylläolevien kokemuksien perusteella olevan läheinen, parkkimaksuja ei taisteluitta aleta maksamaan.

    VastaaPoista
  6. Meille kävi eilen samankaltaisesti, kun mies halusi ajaa oikoreittiä. Kohta oltiinkin jossain huitsin Ne... Sipoonkorvessa.

    VastaaPoista
  7. Ei muuten kannata säilyttää niitä parkkilippuja kännykän lähellä. Tuhoavat lipukkeen ja valvomon miehet eivät ole kovin ilahtuneita asiasta. Laittaisivat lipun ohjeeseen prkl, hitostako maalainen sellaista tietää.

    VastaaPoista
  8. Toriparkissa on rekisterikilpitunnistus ja tämä on mielestäni ihan yleistä tietoa :) alkupäivinä ihmettelin itsekin noita automaattisesti avautuvia puomeja, mutta google antoi onneksi pikaisen vastauksen. Voi niitä ressukoita jotka ovat autonsa rutanneet parin euron takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ee vuan oo mualaesille ylleistä tietoo! Ytimessä tulee käytyä nykyään pari kertaa vuoteen. Asioinninkin kun keskittää omalle kylälle. :D

      Poista
  9. Minäkin olin hämmästynyt, kun parkkihallista tullessa puomi avautui.

    Luonnollisestikaan en lippua heittänyt pois. Ajattelin kerätä niitä autoon enemmänkin, että voin jatkossa arvailla pitemmänkin aikaa automaatilla, mikähän niistä sattuu olemaan tämän päiväinen. Samalla tutustun loppuautomaatilla uusiin ihmisiin, kun jonoa alkaa keräytyä selän taakse.

    VastaaPoista
  10. Näin yhteenvetona toimintaohjeet toriparkkiin:
    -Parkista saattaa päästä joskus maksamatta ulos. Monestikaan ei. Näissä yrityksissä auto voi vaurioitua.
    -Puomilla on rekisterikilpitunnistus, joka pitäisi tietää tai osata katsoa googlesta. Leppävirtalaiset ei ainakaan tiedä.
    -Voit kokeilla, pääseekö sinulle jääneellä maksetulla lipukkeella ulos. Asia toistaiseksi epäselvä.
    -Lippua ei saa säilyttää kännykän lähellä, se tuhoaa lipukkeen ja raivostuttaa valvomotyöntekijät.
    -PT-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksaa vaan kuuliaisesti sen lipun niin ei tarvii enenpiä ihmetellä tai tietää mistään tunnistuksista :)

      Poista
  11. Oikeassa olijat ovat vastapainoksi yleensä huonoja häviäjiä. Onko tämäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen huono häviämään, mutta silloin harvoin kun sitä tapahtuu, hyväksyn tilanteen.

      Poista