tiistai 1. tammikuuta 2013

Hei kylvettäiskö ulkosaunassa?


Appiukolle ja avomiehen vanhimmalle veljelle tuli kuningasidea lämmittää ulkosauna uudenvuodenaattona. On nostalgista. Kylpykuntoon saaminen edellyttää siivoamista ja siivoaminen edellyttää naisia, joten siinä vaiheessa appiukko lähestyi puhelimitse avomieheni siskoa ja pyysi tätä ”kaveriksi” saunan siivoukseen.
Kaveriksi tuleminen on laajalle levinnyt, toisen auttamista tarkoittava termi. Pohjois-Savossa tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että kaveriksi tulija saa tehdä itse koko homman. Tämä muistuttaa pohjoissavolaisia talkoita, mutta sillä erotuksella, että osallistujia on paljon vähemmän, yleensä kaksi. Avomiehen siskolle tämä on tuttua. Niinkin tuttua, että soitti heti minulle ja pyysi apuun. En osannut sanoa ei.
No, ei muuta kuin siivoamaan sitten appiukon ”kaverina”. Aloitimme urakan etsimällä teollisuusimurin (syy selviää myöhemmin). Normaalit päällysvaatteet vaihdettiin suosiolla haalareihin ja kumppareihin, koska appiukko totesi että sauna on sitten ihan oikeesti likainen. Jos siitä suvusta miessukupolven edustaja sanoo, että jossain on likaista, niin siitä on kuulkaa leikki kaukana.
Ulkosaunassa vallitsi perustilanne. Vesipadassa oli syksyllä keitetty punamultamaalia. Loogista. Oli kuulemma helpompaa niin kuin tehdä ulos nuotio, jonka päälle laitettaisiin rautapata. Ja kun ei ole sitä rautapataakaan. Epäilemättä keittäminen oli helpompaa, mutta jälkityöt varmasti ei. Toisaalta, jos jälkiensä siivoamisen jättää tekemättä, niin onhan se helpompaa.
Saunassa oli myös joitakin kymmeniä maanomistajille joululahjoiksi tarkoitettuja lyhteitä lauteilla kuivumassa. Nekin lyhteet oli muuten avomieheni sisko käynyt keräämässä hyvää hyvyyttään. Oli syntynyt väittely siitä, löytävätkö hiiret lyhteet pihasaunasta vai ei. ”Ei ne niitä sieltä löyvä, viekee sinne vuan kuivumaan!”. Kuten varmaan jo arvaattekin, koko sauna oli täynnä lyhdesilppua ja hiirten kusta ja paskaa.
Monissa talouksissa tavarat laitetaan käytön jälkeen paikalleen. Mutta ei tässä taloudessa. Ensimmäisenä aloitettiin punamultamaalin keitossa käytettyjen materiaalien pois raivaamisella. Sitten lakaistiin ja imuroitiin lyhteiden jäännökset ja hiirten jätökset. Laitettiin sauna lämpiämään, jotta lauteiden pesusta tulisi ylipäätänsä jotain. Tässä kohtaa appiukko teki katoamistempun. Pitäähän jonkun lähteä lasten kanssa mäkeen kun on kerta luvattu. Niinpä niin.
Kaikki shampoot yms. kävin suosiolla viemässä suoraan roskakoriin. Pesuvadit, kauhat, sankot ja korvot vein sisälle pesuhuoneeseen ja käytin putsaamiseen noin puoli pullollista Tolua. Lauteet, seinät ja lattia pestiin raa’alla Tolulla. Sovittiin avomiehen siskon kanssa, että vaaditaan viereiset petipaikat sairaalasta, jonne meidät myyräkuumeen takia parin viikon päästä toimitetaan.
Kun kaikki oli lattiasta kattoon kuurattu, haimme vielä polttopuut iltaa varten ja kannoimme saunalle vedet. Saunan kylpykuntoon saamisessa meni mitättömät 2,5 tuntia. Tällä välin appiukon emäntä oli saanut tehtyä ruoat aikalailla valmiiksi. Tässä hommassahan meidän piti olla avomiehen siskon kanssa apuna, mutta eipä oltu ei, koska piti saada ulkosauna puhtaaksi. Kun ruoka oli pöydässä ja sauna puhtaana, alkoi suvun miehiä lappaa tontille joka ilmansuunnasta. Juuttaat haistavat kilometrien päästä makkaran. Ja työn.
Sanoin miehille, että nyt sitten vittu nautitte siitä saunomisesta.
Yksikään ei muuten kiittänyt saunasta. Aika perus.
Kiitos: kiitollisuutta osoittava sana, joka sanotaan jonkin hyödyllisen tai arvostetun asian tehneelle.

8 kommenttia:

  1. Täytyypä ryhtyä selvittämään, jakaisiko esim. Pohjois-Savon Liitto tms. taho urhoollisuusmitaleita. Sä niin ansaitset sanotaan nyt vaikka viisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Olisikin aika, että muistettaisiin näitä ei-näkyvän-työn tekijöitä!

      Poista
  2. Täällä kirjottelee, voisiko sanoa jopa kohtalotoveri, joskin vastakkaisen sukupuolen edustaja. Meillä roolit ovat hyvin usein päinvastoin; vaimo (n suku) sotkee ja minä siivoan. Otetaan nyt teemaan liittyen esimerkiksi vuoden vaihteen vietto. Meille maalle kylään saapui vaimon kaksi siskoa miesystävineen. Vuosi vaihtui verrattain mukavissa tunnelmissa, mutta kun päivä valkeni seuraavana päivänä ja olisi ollut sotkujen siivoamisen aika, niin vapaaehtoisia ei löytynyt. Aamupalan syötyään vieraat haukottelivat, että pitäisi lähteä ulkona käymään. Minä sitten nohevana näytin mallia ja isoon ääneen, että lähden tästä lumitöihin olettaen, että joku tulisi mukaan. Ei näkynyt ketään ei, menivät sohvalle pelaamaan. Välipalan syötyään vieraat haukottelivat ja taas arpoivat, että olisi mukava lähteä ulos. Vaimo kyseli, että laitetaanko tulet taas paljun alle kun se olisi illan jäljiltä nopeasti lämmin. Tuumasin sitten, että eipä sitä enää kehtaa lämmittää kun olette lapioineet mm. koiran kusta lumen mukana penkasta paljuun. Yllättäen kaikkien halut paljussa istumisesta hävisivät. Tuumattiin sitten vaimon kanssa, että lähetään tyhjentämään se ja siivoamaan pihaa. Vieraat eivät juuri korvaansa lotkauttaneet, vaan jatkoivat Angry Birdsin pelaamista, koska se on kivaa ja sitä voi tehdä sohvalta käsin. Tässä vaiheessa vaimolle plussapisteet siitä, että tuli avuksi pesemään paljua. Siivoilin siinä sitten pihamaata muuten ja tulin viimein sisälle kun hommat oli tehty. Ulkona ollessani vieraat olivat keksineet, nyt on hyvä aika lähteä ulos ja rantaan paistamaan makkaraa. Eipä hirveästi enää kiinnostanut lähteä mukaan parin tunnin räntäsateessa vietetyn ajan jälkeen ja selkäkin oli kipeytynyt sopivasti noidan (vaimon) nuolen jälkimainingeista. Sanoin sitten jääväni sisälle, niin tokihan sitten keksittiin, että vieraille pitää lämmittää sauna kun tulevat makkaranpaistosta. Saunaa lämmitellessä oli toki myös hyvää aikaa siivoilla sisällä, tiskata, laitella pyykkejä jne. Tässä uudessa vuoden vietossa oli parasta se, että vieraat lopulta kuitenkin lähtivät. Hyvää uutta vuotta ja kiitos mainiosta blogista!

    VastaaPoista
  3. No juu... Auttaisitko = tee tämä.

    Been there, still here. Selkärangaton p***a minäkin.

    VastaaPoista
  4. Systeemiinne vihkiytymätön toiselta planeetalta kysyy MIKSI suostuit tähän hommaan? Mitä olisi tapahtunut, jos olisit sanonut ei?

    VastaaPoista
  5. Olisi kyllä jäänyt multa tekemättä. Siivokoot vittu ite paskansa, jos sinne saunaan on pakko päästä. Minä en miksikään siivousorjaksi ihan ilmaiseksi lähde. Helpommalla pääsee, kun osaa sanoa ei. :)

    VastaaPoista
  6. Jostain syystä itelläkin herää ensinmäiseksi kysymys miksi teit. Mutta sitten mietin omalle kohdalle ja tajuan että minut on ainakin vielä kasvatettu kunnioittamaan vanhempia (ihmisiä) ja vaikka en välttämättä appiukkoani rakasta ja voisin hänet hyvin kuvitella tekemässä samanlaista tempua. Niin on hänkin auttanut meitä eri jutuissa. Eli pitääkö nyky päivänä aina saada jotain konkreetista eikö riitä ruoka ja hyvä mieli. Ja se nyt vaan on niin että naiset yleensä siivoaa paremmin kuin miehet. Hieno juttu kun kävit auttaa, vaikkei varmasti ollu mitään herkkua ja loisto blogi sulla.

    VastaaPoista
  7. Kysyn samaa kuin walopää. Ei ole toisten homma siivota jotain helvetin punamultamaaleja. Eipä silti, taidokasta sanankäyttöä ja hauska kertomus.

    VastaaPoista