Laskettelettekste?

Meillä ei lapsuudessa harrastettu muuta yhteisulkoilua kuin kalastusta eri muodoissa. Meille oli ihan vieraita juttuja kaikenlaiset modernit harrastukset kuten esimerkiksi laskettelu. Hiihtohommissa tuli kyllä kunnostauduttua, koska silleen pääsi nopeasti naapurin penskojen luokse talvella. Välineet eivät tosin aina ihan olleet täydessä terässä. Muistan sen, että lähempänä yläasteikää mulla oli niin lyhyet sauvat käytössä, että piti ihan selkä kyyryssä hiihtää. Mitään joutavia investointeja ei meillä tehty, eikä niitä myöskään pyydetty.

Laskettelun ihmeelliseen maailmaan tutustuin muutama vuosi sitten Vuokatissa. Vaisto sanoi että älä helvetti sinne lähe, mutta milloinka minä olen ennenkään vaistoani kuunnellut. Ensimmäinen koettelemus oli hississä. Jouduin avomiehen isoveljen kanssa samaan istumahissiin. Näistä maailmanlopun vekottimista on siis kyse:

 

 

 

Koitti aika hypätä kuljetuksesta pois. Enhän minä uskaltanut kun olin ihan varma, että olisin lähtenyt luisumaan suksilla taaksepäin. Eihän siinä mitään. Istua napotin kyydissä ja hissi alkoi tehdä matkaa alamäkeen. Riuhdoin paniikissa turvapuomia alas mutta eihän se laskeutunut. Hissivalvojalle saatiin siinä kohtaa ihan tekemistäkin kun hän joutui pysäyttämään koko laitoksen ja kelaamaan minut takaisin. Kyllä hävetti.

Siitä kun selvisin niin tajusin mihin olin joutunut. Luulin saavani semmoisen Mikko Alatalon laskettelukoulu –tyyppisen hellän alun, mutta paskat.

 

 

 

Rinne josta olisi pitänyt työstää alas oli helvetin jyrkkä. Ainakin sellaisen henkilön näkökulmasta, joka ei ollut ikinä aiemmin lasketellut eikä myöskään osannut tehdä suksilla sellaista käännöstä. Ainoa mahdollisuus oli syöksylasku. Avomiehen isoveli ja sen emäntä lähtivät tyylikkäästi rinteeseen ja minä jäin tärisemään paikalleni. Lopulta myös ukko kyllästyi ja lähti suksimaan (vittuun). Muutaman minuutin jälkeen lähdin auraamaan pitkin mäkeä. Pelotti niin että hiki virtasi. Auraamalla eteneminenkin meinasi karata käsistä, joten otin taktiikaksi edetä rinnettä alaspäin käytännössä rinteen suuntaisesti. Kun pääsin rinteen toiseen reunaan, pysähdyin, käännyin ja matkustin taas rinteen toiseen reunaan. Koko tämän prosessin aikana jotkut alakoululaiset suihkivat ohitseni kaikista ilmansuunnista.

En tiedä kauanko ensimmäinen ”lasku” kesti, mutta siitä touhusta oli kyllä nautinto kaukana. Eipä aikaakaan kun muille tuli idea vaihtaa rinnettä, koska eka alkoi jo kyllästyttää niitä jotka olivat sitä ennättäneet jo laskea useammin kuin kerran. Toiset lykkivät tasatyönnöin eteenpäin mutta minullapa ei riittäneetkään käsivoimat. Jouduin käytännössä kävelemään sukset jalassa. Kakkosrinteen pääsin alas miellyttävämmin, se ei ollut yhtä jyrkkä kuin ensimmäinen ja pahin kuolemanpelko oli jo hälvennyt. Kun yritin päästä takaisin ylös, hokasin että hissihän on muuten tässä rinteessä ihan erilainen. Se havainto oli kuin isku vasten kasvoja. Kyseessä oli semmonen T-kirjaimen mallinen judenssi. No, eikö sitten keskellä rinnettä sukset haukanneet ristiin ja vedin nurin. Taas oli hissihenkilökunnalla töitä. Ukko yritti houkutella uudelleen hissiin mutta minä haistatin paskat koko touhulle ja menin samantien lakkoon. Luisuin puolirinteestä alas ja ilmoitin että minä en muuten laskettele enää metriäkään ja että saatte nimittäin tulla autolla hakemaan minut pois. Ja nehän joutui hakemaan.